Bengt Pohjanen - Kristalliarkki

Kirjailija: Bengt Pohjanen

Sivumäärä: 224

Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Pohjoinen

Painos ja vuosi: 1.painos - 1987

Kulttuurista tarinointia Meänmaasta. Olen vuosien saatossa tutustunut oman alueeni kulttuuriin ja historiaan suurella mielenkiinnolla. Koska meillä Torniolaaksossa on aika värikäs ja vaiherikas historia ja erityisesti lähihistoria, niin sitä käsittelevää kirjallisuuttakin on helposti löydettävissä. Varsin monet tuntevat Mikael Niemen kirjallisuuden ja erityisesti Populäärimusiikkia vittulajänkältä -kirjan, joka on viety myös teatterin näyttämölle. Sen sijaan todellinen Meänmaan sanansaattaja Bengt Pohjanen on ehkä vähän tuntemattomampi esim. Etelä-Suomessa, vaikka hän on laatinut muun muassa Meänkielen kramatiikin. Olen lukenut Pohjasen kirjoja jo 90-luvun alussa, joten tunnen hänen tuotantoaan joten kuten. Tämän Kristalliarkki -kirjan olen lukenut joskus 20 vuotta sitten ja täytyy myöntää että muistikuvat kirjasta olivat hieman erilaiset. Pohjasen tuotanto käsittelee Torniolaakson kulttuurihistoriaa ja erityisesti korpelalaisuutta, joka oli lähinnä kolme kymmentä luvulla vallinnut lestadiolaisuuden alalahko. Toki aihepiirejä on paljon muitakin, mutta tämä on ehkä mielenkiintoisin ja erikoisin.

Kristalliarkki on ilmeisesti Oskar Leanderin muistelmiin pohjautuva kirja korpelalaisuudesta ja sen lieveilmiöistä. Kirjassa käsitellään myös tuolloisia sattumuksia ja myös poliittista ilmapiiriä, joka oli varsinkin toisen maailmansodan alla alati muuttuvassa tilassa. Kuten muuallakin, niin myös Torniolaaksossa alkoi kansallissosialismi nostaa päätään. Näihin ryhmittymiin liittyi lähinnä kommunisteja, jotka ajoivat ns. köyhän asiaa ja potivat herravihaa. Toisaalta myös kommunisteilla oli vahva jalansija tuolloin molemmin puolin rajaa. Tämän vuoksi (tai ainakin jäänteenä) esim. Kolarin kunnassa on vielä nykyäänkin vahva vasemmisto.

Korpelalaisuus oli liikkeenä aika huonosti tunnettu, varsinkin muualla Suomessa ja Ruotsissa. Vaikka liikettä pidettiin omituisena ja jopa pelottavana, oli sen juuret lähtökohtaisesti lestadiolaisuudessa. Ähtäriläistä Toivo Korpelaa pidetään liikkeen isänä, mutta se kehittyi pidemmälle lähinnä paikallisten saarnamiesten vuoksi. Näistä tässä kirjassa mainitaan ainakin Martinson, joka hallinnoi lähinnä Laulumaan aluetta. Korpelalaisuus ulottui myös Suomen puolelle, lähinnä Kolarin Sieppijärven kylään. Ruotsin puolella mainitaan useita kyliä ja pitäjiä, jotka ovat itselleni hyvinkin tuttuja. Kaartinen, Jarhoinen, Pajala, Matarenki yms.

Yllättäen kirjassa vähätellään Toivo Korpelan osuutta uskontapahtumien kulkuun. Näitähän olivat esim. Mooseksen virsi, joka oli lähinnä litania kirjosanoja. Lisäksi nämä alasti toilaamiset ja joukko hysteriaan asti ulottuvat seksuaaliset seurat. Merkillisin tapaus lienee kuitenkin kristalliarkki, jonka piti ilmestyä Luossajärven jäälle maaliskuussa 1935. Ajankohtaa siirrettiin kesälle 1937, mutta arkkia ei tietysti koskaan nähty. Ihmiset ehtivät luopua omaisuudestaan ja heittäytyä toimettomaksi. Näinpä tämä kiihkein siipi korpelalaisia ajoi lahkon kriisiin ja pian se hävisikin. Sotien jälkeen korpelalaisuus yritteli vielä nostaa päätään, mutta ei saanut suurempaa merkitystä. Korpelalaisuudessa oli myös piirteitä kommunismista, koska ilmeisesti seuroissa yritettiin syöttää kuulijoille myös stalinismia. Muitakin erikoisia tapoja ja uskomuksia seuroihin liittyi, mutta en jaksa alkaa niitä tässä käsittelemään. Ainakin kirjan mukaan näitä asioita on todennäköisesti myös mystifioitu ja liioiteltu, kuten yleensäkin uskonlahkoja ja asioita joita ei kunnolla tunneta. Kerrotaan että seuran porukka olisi muun muassa säikytellyt kuokkavieraita vetämällä poronsarvet päähän ja juoksemalla perässä samalla huutaen kovaan ääneen.

Muistikuvani Kristalliarkki -kirjasta olivat jotenkin selkeämmät. Nyt kun luin kirjan se tuntui hieman sekavalta ja rikkonaiselta. Vaikka aihepiiri oli hienosti käsitelty ja ymmärrettävissä, niin kuitenkin esim. ajan kulku kirjassa ainakin itselleni jäi epäselväksi. Mikä tapahtui 30-luvulla ja mikä 50-luvulla? Näistä lukemistani Pohjasen kirjoista se tarjosi kuitenkin eniten informaatiota korpelalaisuudesta käytännössä, mitä se oli silloin heille (ihmisille) jotka elivät sitä. Koska tarinat ovat tavallaan perimätiedollisia tai ainakin jonkin henkilön kertomia, kannataa niihin jättää sopivasti taiteellista ja kulttuurista "ilmaa". Bengt Pohjanen on tehnyt suuresti työtä Meänmaan kulttuurin eteen, joten suuri kiitos hänen elämäntyölleen jo nyt. Toivottavasti tämä loistava taiteilija ja persoonallisuus tarjoaa vielä jatkossakin kertomuksia ja tarinoita.

Kuvassa Pajalan keskusta talvella 2001. Olen itse ottanut kuvan. Kunnan sivukylissä esiintyi korpelalaisuutta 20-40-luvuilla.

 Olen blogannut myös seuraavat kirjat: Konin hinta, Korpelan enkelit.