Graham Greene - Kymmenes mies

Suomentanut: Arto Häilä

Sivumäärä: 180

Kustantaja: Tammi

Painos ja vuosi: 1.painos - 1985

Kohtalo on punonnut jokaiselle omat suunnitelmat, joita ei voi muuttaa. Graham Greene oli tuottelias kirjailija ja elokuvakäsikirjoittaja, joka eli melko vaiherikkaan elämän. Vaikka hän oli syntyjään englantilainen, vietti hän aikaa myös ulkomailla (esim. Meksikossa). Vaikka häntä pidetään pitkälti viihteellisen- ja rikoskirjallisuuden edustajana, löytää hänen tarinoistaan paljon myös muita ulottuvuuksia. Olen hankkinut hyllyyni puolenkymmentä Greenen kirjaa ja päätin nyt lukea tämän pienoisromaanin Kymmenes mies. Aikoinaan Greene oli ilmeisesti ehdolla jopa Nobel-palkinnon saajaksi.

Kymmenes mies on sikäli mielenkiintoinen kirja, että se on alunalkaen ollut elokuvakäsikirjoitus. Tosin se on kirjoitettu moneen kertaan ja löhöillyt laatikon pohjalla vuosikaudet. Esipuheessa kirjailija kertoo hieman vaiheistaan elokuvateollisuuden parissa ja paljastaa muutaman muunkin suunnitelman. Hän valottaa myös hieman toteutuneitakin elokuvaprojekteja, kuten esim. Miehemme Havannassa. Keskeisiä teemoja Greenellä ovat mm. sodanaikainen ja sen jälkeinen vakoilu, sekä tähän liittyvät lieveilmiöt. Ilmeisesti hänen kirjoisaan on myös usein rakkausromaanin ulottuvuuksia.

Kymmenes mies on pirullisen ovela ja käänteikäs tarina pelkuruudesta ja kohtalonivasta. Kertomuksen keskeinen henkilö on ranskalainen upporikas juristi Chavel, joka ollessan saksalaisten vankileirillä vetää ns. lyhyimmän tikun. Koska Ranskassa sijaitsevan leirin ulkopuolella on kiivasta vastarintatoimintaa joka tuottaa saksalaisille miestappioita, kostetaan tämä leirillä vankien teloittamisena. Joka kymmenes leiriläinen joutuu teloitusryhmän eteen. Hysteerinen Chavel onnistuu ostamaan itsensä ulos arpajaisista ja joutuu luovuttamaan koko omaisuutensa köyhälle sekä silminnähden välinpitämättömälle Janvierille. Tästä rakentuu erittäin koukuttava ja yllätyksellinen tarina joka ainakin allekirjoittaneen piti otteessaan viimeisille sivuille asti.

Tarinan keskeisinä teemoina ja opetuksina pitäisin kohtaloa, pelkuruuden haitallisuutta ja ympäröivän maailman hallitsemattomuutta. Jos pelkurin elämä ei ole helppoa, niin tyhmänrohkealla ei ole sitä lopulta lainkaan. Sinällään raha ei tee ihmistä onnelliseksi, eikä se tee edes ihmistä. Mitä on kunnia ja onko sillä kauaskantoista merkitystä? Piilekö lopulta jokaisessa ihmisessä potentiaalinen heikkous johonkin... tai kenties useampikin? Lisäksi olen ainakin itse aistivinani jotain piikittelyä ranskalaisuutta kohtaan.

Koska Kymmenes mies ei ole järin pitkä kertomus, ei siinä pyritä eikä edes ehditä rakentamaan liian suurta henkilögalleriaa. Näin ollen ehtii lukiessa keskittyä olennaiseen. Kerronta on varsin tyypillisen tuntuista jännäri- ja seikkailukertomustekstiä. Mielestäni Greene menee kuitenkin syvemmälle psykologiseen ja sosiaaliseen ihmismielen tutkimukseen, jossa esim. itsekunnioitus ja inhimillinen elossapysymispotentiaali painii keskenään. Kirjasta on tehty myös elokuva (vuonna 1988) jonka pääosissa nähdään mm. Anthony Hopkins. En muista nähneeni sitä, joten en pysty arvioimaan näiden laadullisia, juonellisia ja viihteellisiä eroja. Kirja on kuitenkin hyvä ja kannattaa ehdottomasti lukea.

John Galsworthy - Omenapuu

 

Suomentanut: V. A. Koskenniemi ja Vieno Koskenniemi 

Sivumäärä: 112 

Kustantaja: WSOY 

Painos ja vuosi: 7.painos - 1963

Omenapuun juuret viihtyvät mullassa. Ennen siirtymistä Forsytein tarun kimppuun, päätin vielä lukaista tämän hyllystäni löytyvän Omenapuu-kirjan. Löysin sen kierrätyksen hyllystä 0,20€ ja se on kirjaston poistokirjoja. Englanninkielinen alkuperäisteos The apple tree on julkaistu vuonna 1916 ja on näin ollen luomiskauden keskivaiheen tuotantoa.

Tarina käynnistyy kun Frank Ashurst matkustaa vaimonsa kanssa viettämään hopeahääpäivää nummille. Rouva Ashurst harrastaa maalaamista, joten herralle jää aikaa vaipua omiin ajatuksiinsa ja niinpä hän matkaa muistoissaan yli kolmenkymmenen vuoden taakse - aikaan jolloin nuori opiskelija kohtaa elämänsä rakkauden. Tuolloin Frank oli ystävänsä kanssa samoilla nummilla ja kohtasi sattuman sanelemana nuoren kauniin Meganin, joka edusti täysin eriä yhteiskuntaluokkaa kuin hän itse oli. Kuitenkin mikään asia ei mene niin kuin odottaa toivoisi, vaan tämänkin kauniin ja puhtoisen asian onnistuu toinen omituinen sattuma pilaamaan.

Frank joutuu muistojensa kauttaa ehkäpä uudelleen miettimään valintojaan, jotka teki tuolloin - nuorena ja kokemattomana pojan kollina. Muistoissa Megan saa aavemaisen ja epätodellisen olomuodon, ikään kuin toistuvina hetken lamauttavina näkyinä. Hänessä oli satumaista ja luonnollista kauneutta, joka ei kaivannut teennäisiä ehostuksia. Aikoinaa Frank ei ollut kovinkaan hengellinen ihminen ja niinpä hän joutuu näitäkin asioita oman rakkauden pohdinnan ohella käymään lävitse. Mitä rakkaus on ja onko se sitä miksi sitä voisi luulla? Ehkäpä Jumala ja uskonto on vain pelottelun välineitä, eikä siihen kannata uskoa pelkästään tavan vuoksi. 

Omenapuussa John Galsworthy onnistuu osoittamaan lukijalle, kuinka pienillä teoilla voi olla suuret vaikutukset. Kuinka hetken onni voi nopeasti kääntyä iäisyyteen johtavaksi onnettomuudeksi. Tässäkin kirjassa on keskeisessä asemassa luonnon ja hetken kauneuden kuvaus, kuinka sillä on lähes ajan pysäyttävä vaikutus. Silti tarinan päähenkilö Frank Ashurst yrittää kaikin keinoin rationalisoida tunteitaan, ikään kuin vähätellä omien valintojensa vaikutuksia muihin ihmisiin ja ympäristöön.

Tarinan kulkiessa eteenpäin kirjailijan luoma surullinen ja menneisyyteen haikaileva tunnelma korostuu ja on loppuvaiheessa jopa hieman melodramaattinen. Vaikka kirja onkin vain novelli, niin myönnettäköön että painoarvoltaan se on romaanin luokkaa. Käännöstyö on onnistunutta, jos arvata sopii ja lukeminen on kautta linjan helppoa ja viihdyttävää. Ehtiikö tarina löytää ratkaisunsa ennen kuin Frankin vaimo Stella saa maalauksensa valmiiksi? Tämä kannattaa lukea ensimmäisenä Galsworthy-kirjana, koska sen jälkeen tarttuu toiseen jos kolmanteenkin. Hyvä kirja.