Pär Lagerkvist - Ahasveruksen kuolema

Suomentanut: Eila Pennanen

Sivumäärä: 122

Kustantaja: WSOY

Painos ja vuosi: 1.painos - 1960

Jumala ei asu käsin tehdyssä temppelissä. Kiertelin syksyllä paikallisessa kierrätyskeskuksessa ja löysin sieltä tämän Pär Lagerkvistin Ahasveruksen kuoleman. Tutustuin jo aiemmin kirjailijan tuotantoon parilla pienoisromaanilla, jotka olivat mielestäni kelvollisia. Ilmeisesti miehen paraatilaji olikin nämä lyhyet ja ytimekkäät pienoisromaanit, joissa käsiteltiin uskonnollisia teemoja maallisella otteella.

Ahasveruksen kuolema on eräänlainen seikkailu sielun sopukoihin ja elävään uskoon. Tarina käynnistyy muukalaisesta, joka saapuu toiviomatkalaisia kuhisevaan majataloon. Tämä ehkä jopa paheenpesä kätkee huomaansa porttoja ja entisiä rikollisia, unohtamatta myös hengenmiehiä. Muukalainen saapuu siis majataloon pakoon rajuilmaa ja tutustuu vakavamieliseen ja vähäsanaiseen mieheen, joka alkaa kertoa miehelle elämäntarinaansa. Myös miehen prostituoidulta vaikuttava elähtänyt, mutta kuitenkin kauneutensa sälyttänyt naisystävä valottaa räväkästi (kuin jätkät konsanaan) miehen viimaikaisia käänteitä. Tämä kulkurimies on kokenut hiljattain henkisen ja hengellisen kokemuksen, joka on saanut hänen päänsä pyörälle. Kuljettuaan aiemmin ruton ja sodan runtelemilla mailla, hän oli törmännyt merkilliseen mökkiin, jossa oli levännyt riutunut nainen. Tämän naisen käsissä ja jaloissa oli ristiinnaulitun merkit (stigmat) ja kaiken lisäksi paljastui että nainen oli hiljattain kuollut. Vainajaa valvoi rakkikoira, joka lyöttäytyikin miehen matkaan tämän palatessa tien päälle.

Muukalainen sattuikin otolliseen aikaan tapaamaan tämän Tobias -nimisen miehen, joka yrittää kovasti itsetutkistella sieluaan ja uskoaan. Vaikka Tobias yrittää kovasti uskoa Jumalaan, ei hän siihen kuitenkaan kykene. Näky ristiinnaulitusta vahvistaa kuitenkin hänen käsitystään toiviomatkan tarpeellisuudesta - ehkäpä hän tekisi sellaisen johonkin paikkaan. Jostakin käsittämättömästä syystä Tobias potkaisee häntä seuranneen rakkikoiran hengiltä ja tästä muodostuu tarinan käännekohta. Tämä koiran kuolema onkin verraten raadollinen (jopa groteski) kuvaus kirjan muuhun tarinointiin nähden. Niinpä muukalainen, Tobias ja hänen naisystävänsä lähtevät matkalle kohti tuntematonta.

Mielestäni Ahasveruksen kuoleman keskeisinä teemoina voi pitää individuaalin uskon ja elämän punaisen langan löytämistä. Löytääkö kukaan kuitenkaan oikeasti yhtä ja ainoaa Jumalaa jota kaikki kansat ja ihmiset palvovat - keskeistä maailmanskontoa. Palvovatko kaikki hyvää, vai joutuvatko jopa höynäytetyksi? Toisaalta pahalla on potentiaalia muuttua hyväksi ja hyvällä pahaksi. Voiko kukaan löytää elämän syvällisimpiä asioita saati vastauksia savuisesta ja nuhruisesta yömajasta? Ainakin jos ihminen itse kokee sovittavansa elämänsä synnintaakan yhdellä täsmällisellä asialla tai esimerkiksi matkalla, on todennäköistä että ihnminen voi kohdata ikuisuuden paremmalla mielellä. Kirja oli kaikessa lyhyydessään ajatuksia herättävä ja mielenkiintoinen. Tuskinpa kukaan ehtii kyllästyä reilun 120 sivun lukemiseen, vaikka aihe olisikin puuduttava.

Pär Lagerkvist - Barabbas ja Kääpiö

Suomentanut: Lauri Hirvensalo ja Helka Varho

Sivumäärä: 296

Painos ja vuosi: 2.painos - 1976

Kuvailevaa matkailua historiallisiin aikoihin. Pär Lagerkvist on edesmennyt ruotsalainen kirjailija, joka voitti kirjallisuuden Nobelin vuonna 1951. Hänen tuotantonsa on laaja ja käsittää romaaneja, runoja ja proosatekstejä. Lisäksi hänen kirjoistaan on tehty filmatisointeja ja teatteriesityksiä. Ilmeisesti kirjailija nauttii suurempaa arvostusta kotimaassaan, kuin muualla. Lukemani kirja on siis kaksi pienoisromaania sisältävä Barabbas ja Kääpiö. En ole aiemmin tutustunut tai edes törmännyt hänen tuotantoonsa, en liioin tunne ketään joka olisi hänen kirjojaan lukenut.

Ensimmäinen tarina kertoo Barabbaasta joka eli Jeesuksen aikana ja oli hän, joka pääsi viimehetkellä kuin koira veräjästä. Hän jonka sijasta Jeesus joutui riippumaan ristille kahden ryövärin seuraan. On mielenkiintoista kuinka aihetta käsitellään. Teologiset hahmot ovat jo raamatun tiedoissa olleita - silloiseen aikaan kuuluneita ihmisiä, joiden toimintaa käsitellään neutraalisti. Tapahtumia katsellaan vähäisempien ihmisten näkökulmasta, toisaalta suuremmin  ylistämättä tai loukkaamatta kristinuskoa ja sen oppeja. Myönnettäköön että kirjailija on käyttänyt mielikuvitusta kaiken sellaisen tiedon osalta jota ei suoraan raamatunteksteistä käy julki, kuten Barabbaan ajatusmaailma ja pienemmät sattumukset hänen ympärillään. Sinälläänhän Jeesuksen elämää käsitellään kirjassa aika säästeliäästi. Ihmetekoja käsitellään luonnollisuuden rajoissa - tapahtuiko niitä sittenkään siinä mielessä kun uskotaan. Tarinan päähenkilö on väkevä ja vahva, joskin tietyllä tavalla raukkamainenkin(ehkä viisautta). Sen sijaan hänen ympärillä olevat ihmiset kuvataan heikkoina ja vaikutteille alttiina. Tarina on mielestäni onnistunut historiallinen romaani, jossa punnitaan hyvyyttä ja pyyteetöntä uhrautuvuutta - voiko sellaista olla pohjimmiltaan olemassa. Vastapainona ihmisten vallanhimo ja häikäilemättömyys, unohtamatta että joukossa tyhmyys tiivistyy.

Renesanssiromaani Kääpiö kertoo pienen ruhtinaan palvelijan tarinan, hänen itsensä kertomana. Tarina on pelottava ja siinä on sanalla sanoen maailmanlopun meininki. Ihmismielen syvyyksissä asuu voimia jotka voivat ryöstäytyä valloilleen, ne  vain odottavat oikeaa hetkeä. Usein vähäisin ihminen jota on päähän potkittu, poljettu ja alistettu rakentaa pettymysten kautta itselleen raakalaismaisen sielun. Mielipuolten ympäröimänä hän kykenee ihannoimaan kaikkea luonnotonta, ja inhoamaan kaikkea luonnollista.

Kertomuksessa on paljon sadunomaisuutta ja se johdattaa lukijansa palatseista ja linnoista sodan äärelle. Ympärillä pyörii useita mielenkiintoisia henkilöitä eri sosiaaliluokista, yleensä kuitenkin ylemmistä luokista. Tarinan Bernardo tuo väistämättä mieleen Leonardo Da Vincin, lähes mielipuoliseen nerouteen ulottuvine taiteellis-tieteelisine kykyineen. Toisaalta kääpiöitä kuvaillaan seikkaperäisesti ja tietyllä hartaudella, inhimillisellä rehellisyydellä, jopa karustikin.

Hetkittäin kirjoitukset muistuttivat päiväkirjaa, ja erityisesti sotaa koskeva materiaali - tuoden mieleen jopa jonkinlaista raportointia. Välineistöä ja sotastrategiaa kuvataan ajanmukaisesti ja uskottavasti. Rivien välissä kautta linjan asustaa patoutunut pahuus.

Barabbas on näistä kahdesta tavattomasti positiivisempi ja armollisempi tarina. Kerronassa hieman häiritsee toisteleva ja kertaileva kieli, ikäänkuin sokea kulkisi kepin kanssa ahtaita kujia. Kuitenkin sisältöä käsitellään objektiivisesti, ja tämä antaa mukavan tuntuman sinällään uskonnolliseen aiheeseen. Kronologia on selkeä ja tarina on looginen. Helppoa luettavaa ja aihekin on itseäni kiinnostava.

Kääpiö on tavallaan ahdistavaa ja synkkää luettavaa, toisaalta ehkä kuitenkin näistä kahdesta mielenkiintoisempi tarina. Se on kirjoitettu 1. persoonassa ja hetkittäin on tarkattava, koska todellisuus lähtee lipumaan ajatusmaailmaan. Kertomuksen rakenne vaihtelee soljuvasta kielestä, raportteihin ja päiväkirjoihin. Hetkittäin vihankarikatyyri puskee päälle jopa liiallisuuksiin asti, mutta ehkä tämä onkin juuri voimakeino.

Mielestäni kirjailija on onnistunut hyvin ja ainakin nämä kaksi tarinaa olivat lukemisen arvoisia. Seuraavassa logiikkaa joka toistuu kirjassa suuremmassakin kaavassa, eri aiheissa ja yhteyksissä.

"Rakkaus on kuolevaista. Ja kuoltuaan se lahoaa ja sen muodostamasta maaperästä voi versoa uusi rakkaus. Kuollut rakkaus elää silloin salaperäistä elämäänsä uudessa rakkaudessa, joten rakkaudessa ei oikeastaan olekaan kuolemaa." - Pär Lagerkvist - Kääpiö