Hannu Salama - Joulukuun kuudes

Kirjailija: Hannu Salama

Sivumäärä: 110

Kustantaja: Otava

Painos ja vuosi: 1.painos - 1968

Vetaistaan kuivat pari kertaa. Yksi sotien jälkeisen ajan merkittävimpiä suomalaiskirjailija on epäilemättä Hannu Salama. Toisaalta hän on hyvin kiistelty ja hänen aiheensa ovat kiehtoneet, mutta toisaalta kiihoittaneet niin konservatiiveja kuin liberaalejakin (tosin eri syistä). Salama on palkittu useilla eri tunnustuksilla ja hän lieneekin jollain tasolla köyhemmän ja rahvaamman väestönosan äänitorvi. Luin hiljattain Juhannustanssit, joka oli kieltämättä aihepiiriltään melko ajatuksia herättävä, vaikka ei ehkä ollut enää tänäpäivänä niin shokeeraava kuin silloin joskus. Päätin lukea toisen hyllystäni löytyvän kirjan Joulukuun kuudes. Nimi johdattaa ajatukset lähiaikoina tulevaan suomalaisille tärkeään päivään, joka ei kuitenkaan liion tässä kirjassa saa samaa merkitystä.

Joulukuun kuudes lataa tyypilliseen sävyyn teräväkielistä Salamaa pöytään. Tässä tutustutaan hieman jo sivistystäkin saaneisiin perusduunareihin. Kertoja on siis merillä ollut oppikoulun käynyt nuorimies, jolla on vaikeuksia naisten kanssa. Kaikki kasvun ja koulutuksen vaiheet ovat menneet kuin sumussa, alakoulut, ammattikoulut ja armeija. Kertoja uskoo olevansa impotentti, eikä kovemman puoleinen viinan läträämminen paranna asiaa. Vertakin siis oksennetaan.

Tuolloin duunarikieli on ollut hyvin karkeaa ja alatyylistä (ainakin Salaman maailmassa). Jos tuolloin on sensuroitu kirjallisuutta lähinnä uskonnolliskonservatiivisista syistä, niin nykypäivänä ehkä ihmisyyttä ja etnisyyttä loukkavista syistä. Tässäkin kirjassa käsitellään esim. ulkomaalaisuutta melko epäilyttävillä sanakäänteillä, kuten myös homoseksuaalisuutta. Toisaalta tämähän on ajankuva tuolloisista duunareista ja heidän rahvaankielestään. Eikä tämä perusduunareiden maailma tuolloin ole sinällään ihmeitä aiheuttanut.

Raksajätkien naiskuva ei ole liion kunnioitusta herättävä, toisaalta tämä läpänhetto lienee myös suureltaosin naisenpelkoa. Ainakaan kertoja ei saa aikaiseksi muuta kuin itsehalveksuntaa ja tähän on helppo viinalla hukuttautua. Viinamiehen seuraan hakeutuu siis muitakin viinamiehiä ja näin on siltäkin osin soppa valmis.

Hannu Salaman teksteille on ominaista tietty suorasukaisuus ja rehellisyys, jolla on siten oma itseisarvonsa. Eihän ole mieltä kuvailla tietynlaista maailmaa täysin tilanteeseen epäsopivalla kerronnalla. Tämä saikin miettimään vaemmisto- ja oikeistopopulismin eroa. Onko sillä lopulta juurikaan eroa, koska esim. näissä tapahtumissa ja keskusteluissa oli voimakkaasti tällainen kansankielinen ja asenteellinen leima. Kertoja ei suoraan myössä olevansa kommunisti, eikä toisaalta oikeistoduunari. Hän voisi olla kommunistikin, jos saisi itse "rauhassa" omaksua näitä aatteita, ilman että joku niitä aggressivisesti tuputtaa.

Joulukuun kuudes on melko lennokaskieleinen ja aikaansakuvaava kirja tuolloisista "perusjampoista" ja heidän heilantekeleistään. Lauseet ovat melko lyhyitä ja aika niukkasisältöisiäkin. Ymmärrän että nykyisin tätä kauhistellaan, mutta lähinnä eri syistä kuin 60-luvulla. Tarina itsessään ei ole kovin eheä kokonaisuus, pikemminkin katkelmia mahdollisuutensa tuhraavasta ihmisestä ja luokasta. Ihan luettava kirja, mutta taitaa olla tähän päivään aikansa elänyt.

Hannu Salama - Juhannustanssit

Kirjailija: Hannu Salama

Sivumäärä: 245

Painos ja vuosi: 9.painos - 1990

Reipasta meininkiä. Suomalaisessa kirjallisuudessa on oma ryhmänsä tarinan kertojia, jotka saavat aikaan kohua ja levottomuutta. Eräs näistä on kirjailija Hannu Salama joka tuli kuuluisaksi juuri tällä Juhannustanssit -kirjallaan. Juhannustanssit kärsi 60-luvulla sensuurista, koska tekstien tulkittiin kannustavan nuorisoa Jumalan pilkkaan ja löyhään seksuaaliseen moraaliin. Useat kirjailijat kuitenkin tukivat salamaa tässä oikeuteen asti edenneessä prosessissa - esimerkiksi Väinö Linna ja Mika Waltari näkivät asian enemmänkin taiteen kannalta. Kuitenkin kirjan varhaispainokset tuomittiin hävitettäväksi ja Salama itse sai kolme kuukautta ehdonalaista(hänet kuitenkin armahdettiin).

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Tampereelle ja sen ympäristöön - juhannuksen aikaan joskus 60-luvun alussa. Kaupunkilaiset lähtevät viettämään juhannusta maaseudulle ja ottavat mukaansa naisia ja viinaa. Viinan huuruiset ja sekavat toilailut johtavat yhdestä asiasta toiseen - viina on siis viisasten juoma. Kirjan henkilöt eivät ole kovin viisaita, mutta mielestäni kuvastavat hyvin sodanjälkeistä sukupolvea ja orastavaa uudenlaista nuorisokulttuuria. Nuorison keskustelut ovat reteitä ja täynnä puhekielen sanastoa (slangia). Pojan kollit ovat valtaosin köyhällistöä ja kaikessa toiminnassa kalskahtaa rahvaan ääni, karkeus ja toisaalta nuoruuden rohkeus. Jonkin verran tarjotaan myös nuorison ja vanhemman polven ristiriitoja, jotka johtavat eittämättä hankaluuksiin. On myös totta, että Hiltusen saarnat loukkaavat kristillistä väestönosaa - varmasti vielä nykyisinkin. Toisaalta pitää muistaa että jokaisella suomalaisella on myös sanan vapaus. Juhannustansseissa kuvataan mielestäni oivallisesti myös silloisen sukupolven läpikäymää seksuaalisen vapautumisen aikaa, siis tuolloin ja hieman myöhemmin. Pitkälti nuoriso oli tuolloin kuten nykyäänkin turhautunutta ja pettynyttä. Lopussa tarina tarjoaa myös tragediaa, joka on yksitoikkoisen kirjan piristys.

Hannu Salama kirjoittaa Juhannustanseissa varsin raflaavasti ja kansan kielellä, joten ei ihme että se aikoinaan saavutti huimat mittasuhteet(Suomi oli erilainen). Toisaalta tämän kaltainen sensuuri jatkui vielä paljon myöhemminkin, ainakin siten etteivät useat kustannusyhtiöt uskaltaneet ottaa riskejä suoraltakädeltä arempiluontoisten aiheiden osalta.

Kirjailijalla on vasemmistolaistausta ja tämä on helppo huomata. Mielestäni kirja ei kuitenkaan ole suoranaisesti poliittinen, vaan pikemminkin ikäryhmän ja yhteiskuntaluokan elämää käsittelevä. Seksuaalisesta toiminnasta tuli mieleeni muutamia vuosia myöhemmin virinnyt kalifornialainen hippiliike, joka rantautui Suomeenkin joskus 60-luvun lopussa tai 70-luvun alussa.

Joskus kirjaa kohtaan tuntee tietynlaisia odotuksia. Tämä kirja ei yllättänyt, ei negatiivisesti eikä positiivisesti. Aika keskinkertainen ja aikansa elänyt suomalainen klassikko.