Näytetään tekstit, joissa on tunniste Merenkäynti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Merenkäynti. Näytä kaikki tekstit

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Arturo Pérez-Reverte - Merikartta

Suomentanut: Mirja Halonen
Sivumäärä: 503
Kustantaja: LIKE
Painos ja vuosi: 1.painos - 2002


Puntissa pakottaa! Mielestäni Yhdeksäs portti on yksi kaikkien aikojen parhaita elokuvia, siis yhtään liioittelematta. Se on siis Roman Polanskin Perez-Reverten kirjan pohjalta ohjaama elokuva. Luin myös n. vuosi sitten kirjan, joka oli erilainen mutta oikeastaan miltei yhtä hyvä. Arturo Perez-Reverte on espanjalainen melko kattavasti suomennettu kirjailija, jonka tuotantoa voisi luonnehtia eräänlaiseksi jännitys ja kauhuseikkailukirjallisuudeksi. Vaikuttaisi myös siltä että hän nojaa pitkälti dokumentaarisiin sekä historiallisiin tietoihin ja lähteisiin. Jos hän kirjoittaa pelkästään siitä mikä häntä kiinnostaa, hänen täytyy olla älyttömän tietopuolinen mies. Päätin siis lukea tämän hyllyssä odotelleen kirjan Merikartta, joka on myös aviopuolisoni ns. haastekirja.

Merikartta sijoittuu kutakuinkin nykyaikaan, ehkä 1990-luvulle. Tarinan päähenkilö Coy on maakravuksi heittäytynyt entinen kauppalaivaston perämies, joka on joutunut onnettomien sattumien ja kenties huolimattomuuden vuoksi työttömäksi. Hän kiinnostuu eräässä merellisessä huutokaupassa vanhasta 1700-luvulla painetusta kartasta, joka osoittautuu hinnaltaan täysin tavoittamattomaksi. Kartasta on kiinnostunut muutama muukin huutaja ja tästä kehkeytyykin melkoinen tahtojen kamppailu. Herra Coy kiinnittää huomionsa kauniiseen nuoreen naiseen joka kilpailee kovaluontoisesti sliipatun näköistä ponnarimiestä vastaan. Nainen voittaa huudon ja herra Coyn onnistuu tutustua tähän salaperäiseen ja viekkaan oloiseen naiseen. Nainen paljastuu Espanjan puolustusvoimien palveluksessa työskenteleväksi Tanger Sotoksi, eikä hän ehkä olekaan sellainen nainen miksi mies hänet ensin oletti.

Kartan merkitys konkretisoituu tuttavuuden myötä Coylle ja hän ajautuu eräänlaiseen aarreseikkailuun Espanjan Välimeren puoleiselle rannikolle. Coyn ja Soton kannoilla liikuskelee vaarallista porukkaa ja on ilmiselvää että kysymyksessä ovat kovat panokset ja palkinnot. Kuumeiset etsinnät koskevat jesuiittojen aikoinaan omistamaa ja meritaistelussa uponnutta Dei Gloria alusta, jonka lastina piti tuolloin olla vain pumpulia, tupakkaa ja muuta kulutustavaraa. Olisiko siellä ollut kuitenkin jotain paljon arvokkaanpaakin, ehkäpä jopa kultaa tai jalokiviä?

Pérez-Reverten teksteissä on paljon asiatietoa koskien merenkäyntiä, Välimeren maanteiedettä ja jopa tekniiikkaa. Itse ainakin hämmästelen kuinka paljon toimittajakirjailija on ottanut selvää asioista, eikä ole jättänyt asioita tökerösti puolitiehen (kuten olen muutamien muiden aiheesta kirjoittaneiden kohdalla huomannut). En ole mikään merenkäynnin asiantuntija, mutta teksti on kaikesta päätellen hyvinkin todenperäistä. Kirjailija ohjastaa lukijansa myös kartanpiirtäjien ja erilaisten merenmittaustekniikoiden maailmaan, jotka ovat ainakin itselleni mielenkiintoista aluetta. Merikartta selvittää esim. lukuisien historiallisten nollameridiaanien sijainnit, sekä teknisten navigointilaitteiden ja -tekniikoiden periaatteita.

Merelliset luonnon kuvaukset ovat vaikuttavia ja paljon enemmän kuin pelkkiä sanoja. Näihin Pérez-Reverte on selvästi ladannut täyden laidallisen tunteita ja kertojan luovuutta. Oikeastaan lukija tutustuu lähes kaikkiin maailman meriin ja lukuisiin kaupunkeihin, sateisiin, aurinkoisiin, pölyisiin ja kuumaa sykettä huokuviin rantakatuihin. Mutta ei jotain huonoa jos ei hyvääkin. Sivulta 386 alkaa tuskastuttava harlekiinihöttö, jossa tulee selväksi mm. miten ihmisiä tehdään. Toisaalta tämä varmasti tehoaa romatiikasta ja erotiikasta kiinnostuneeseen lukijaan hyvinkin. Minuun ei ainakaan tässä kontekstissä. Hieman vähemmänkin olisi riittänyt. Selvä ylilyönti.

Valotanpa hieman muutamaa keskeistä henkilöä. Herra Coy on keski-ikäinen merimies joka pitää itseään hieman yksinkertaisena, mutta rehtinä ja suoraselkäisenä miehenä. Tämä lienee tottakin kun hänen olemistaan ja tekemistään seuraa. Coy tarttuu herkästi paukahteleviin nyrkkisuorituksiin, jotka ihailtavan usein johtaa tuloksiin. Toisaalta nämä tapahtuvat väärään aikaan ja väärässä paikassa. Näin ollen loppupeleissä niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Kuten tosimiehet yleensäkin - ajattelee hän enemmän alakerralla kuin yläkerralla. Hänen temperamenttisen luonteensa taakse kätkeytyy kuitenkin vätystelevä ja spanielinsilmäinen perään itkijä, joka roikkuu kuin takiaispallo vahvassa naisessa. Yleensä hän ei juo. Mutta jos juo niin pilaa kaiken. Coyn vahvuus on kuitenkin merenkäynnissä ja niihin kuvioihin soveltuvissa rautaisissa taidoissa ja hermoissa. Epäilemättä siis ihan tavallinen espanjalainen merimies.

Tanger Soto on lujatahtoinen nainen, jolla on menneisyys miehisessä maailmassa. Hän on kylmä kuin jää ja ei yleensä anna heikkojen hetkien sotkea omaa toimintaansa. Ulospäin lähes viilipytty, mutta sisällä selvästi myrskyää. Ainakaan itse en saa täyttä selvyyttä hänen motiiveilleen ja luonteelleen, mutta ilmiselvästi hän on tämän paketin terävin naula. Coy on huomaavinaan hänessä jopa poikamaisia piirteitä, jotka selvästi miestä askarruttavat ja kiinnostavat. Vaikka Coyta raivostuttaa hänen alisteinen asemansa Soton suhteen, on hän auttamattomasti menettänyt pikkusormen ja pian koko käden. Tanger on korkeasti koulutettu nainen ja hänen kulissinsa ovat tiukassa, ei kuitenkaan kenties loppumattoman tiukassa. Soto saa katseet kääntymään ja sydämen läpättämään. Näissä edellä mainituissa ihmistutkielmissa kirjailijalla on kieltämättä vuorovaikutuspsykologista silmää.

Parivaljakkoa väijyy gibraltarilainen rosvokopla, jotka ovat merirosvojen jälkeläisiä. He ovat toki tavoiltaan paljon hienostuneempia kuin esi-isänsä, mutta käyttävät tarvittaessa julmia ja kovia otteita. He ovat halukkaita jopa "sopimuksiin", mutta ainakaan Tanger ei tahdo näihin lämmetä. Jäljillä kummittelee myös Danny De Viton oloinen pieni ja lihava palkkasotilas, joka on hetkittäin tehokas ja hetkittäin jähmeä. Nämä liikemiehiksi itseään tituleeraavat tahot onnistuvat sekoittamaan viihdyttävästi kuvioita, joten jännitystä ei tarinasta puutu rahtuakaan. Ja kuka onkaan lopulta tarinan konna?

En osaa ajatella kirjaa kovinkaan syvällisesti, mutta ainakin se on hyvin kirjoitettu ja viihdyttävä. En myöskään osaa sijoittaa sitä tarkemmin mihinkään genreen, eikä se ole edes tarpeen. Arturo Pérez-Reverte on hyvä tarinan kertoja, kunhan osaa pitää romantiikan ja erotiikan oikeissa suhteissa. Tämäkin kirja on kenties yksi parhaimpia mitä olen pitkiin aikoihin lukenut. Merikartassa vahvuudet ovat eittämättä tietopuolisuudessa ja voimakkaiden tunteiden kuvailussa. Ehkäpä Coyssa on hitunen Zorbasta ja Mickey Rourkea (kuten vaimoni arvioi). Rivien välistä paistaa kirjailijan toimittajatausta, eikä se ainakaan allekirjoittanutta mitenkään häiritse.

Teksteissä käytetään näitä EVVK-lyhenteitä, jotka ovat tulleet suosituksi sittemmin esim. nettimaailmassa. Lisäksi tarinassa mainitaan myös kirjavälittäjä Corso, joka esiintyi Yhdeksännen portin keskeisimpänä henkilönä. Suoraviivaista ja paljonpuhuvaa tekstiä - kenties yllätyksiäkin valveutumattomalle lukijalle.  Aika jonka Merikarttaan sijoittaa on erittäin hyvä investointi.


perjantai 15. elokuuta 2014

Henning Mankell - Syvyys

Suomentanut: Laura Jänisniemi
Sivumäärä: 396
Kustantaja: Otava
Painos ja vuosi: 1.painos - 2005


Kun Ruotsi valmistautuu ensimmäiseen maailmansotaan. Afrikkassa osan vuodesta nykyisin asuva dekkarikirjailija Henning Mankell tarttuu näköjään myös hänelle vieraampiinkin aiheisiin, kuten tässä ruotsiksi vuonna 2004 ilmestyneesä kirjassa Syvyys. Olen lukenut jo varsin paljon Mankellin kirjoja ja olen alkanut niihn tavallaan kyllästymään, vaikkakin itselläni on kaikesta päätellen niihin jonkinlainen viha ja rakkaussuhde. Hänen "suorasukainen" tyylinsä on ainakin itseäni alkanut ärsyttää. Mankell on kuitenkin yksi parhaiten myyneistä ruotsalaiskirjailijoista täällä Suomessa, joten kaupallisessa mielessä häntä lienee turha vähätellä.

Syvyys kertoo ruotsalaisesta meriupseeri Lars Tobiasson-Swartmanista (kauhea nimihirviö), joka palvelee Ruotsin merivoimissa ensimmäisen maailmansodan (johon Ruotsi ei osallistunut) alla ja sen aikana. Lars on turvallisesti naimisissa, mutta perheen lisäys on antanut odottaa itseään. Kaikki hänen urallaan tuntuu olevan reilassa ja hän on mies parhaasta päästä. Lars saa pestin merensyvyyden tarkistusmittauksiin Ruotsin saaristomerelle, johon hän lähtee tykkivenemiehistöineen. Ilmeisesti hänen pään sisältönsä ei ole aivan kunnossa tai ainakin siellä on paljon käsittelemättömiä tunneasioita, jotka alkavat torpata hänen nousukiitoaan. Ongelma saa ainakin aluksi hänen kauan sitten kuolleen isän kasvot ja Larsin hermot tuntuvat reistailevan lisääntyvässä määrin. Lisäksi Larsia raivostuttaa hänen tuntemansa alemmuus vaimonsa hienostosukua kohtaan, jota muistutellan aina kiusallisilla ja pitkästyttävillä vuotuisilla "perheillallisilla". Lopulta pitääkin miettiä onko vaimo alun alkaenkaan sopiva?

Ongelmien kulminaatiopiste lienee eräällä luodolla tapahtuva kohtaaminen nuoren leskirouvan kanssa, josta käynnistyy jopa harhaisuuteen ulottuva valheiden ja luotujen kuvitelmien leikki. Tässäkin tarinassa Mankell osaa mässäillä ihmisten heikkouksilla ja kypsymättömyydellä, ja kuinka yllättävästi tähän(kin) rooliin istuu mies miehekkäässä ja kunniallisessa ammatissa. Lukijalle jää kivasti aikaa lukea siitä kuinka alas tullaan kovalla ropinalla. Tarinan naiset ovat vaihtelevassa määrin vahvoja ja itsenäisiä, mikä on näissä Mankellin kirjoissa jo tuttu tavaramerkki. Upseerissa kussakin on paljon vikoja, joita ruvetaankin eräässä käänteessä ruotimaan oikein olan takaa. Kenellä vika päässä ja kenellä fysiikassa. Kiintiö juoppokin tarinasta löytyy, mutta yllättäen hän ei ollut suomalainen.

Itse tarina joka pitkälti keskittyy miehisiin kuvioihin on jotenkin Mankellille vieras, tai ainakin itselleni jää lukiessa sellainen tunne. Toisaalta hänen draaman kehittelyn taito on kieltämättä hyvä, joskin läpeensä asenteellinen ja jopa paasavan sävyinen. Hetkittäin teksti vaikutta jopa vimmaiselta, ikään kuin hän olisi itse joutunut juonen petoksen kohteeksi. Syvyydessä tarjotaan jonkinverran nippelitietoa merentutkimuksessa kätettävästä tekniikasta ja asioista, jotka on tosin helposti saatavissa netistä tai tietokirjallisuudesta. Teksti on sen verran löysää ja helppolukuista, että kirjan ehättää lukea parissa illassa. Kirja on kaiketi pohjimmiltaan rakkausromaani. Jostakin syystä nämä Mankellin draamalliset kirjat saavat nykyisin itseni pahalle tuulelle, pitäisi ilmeisesti lukea useamminkin. Kaikessa subjektiivisuudessaan odotettua Henning Mankellia.