Bengt Pohjanen - Kristalliarkki

Kirjailija: Bengt Pohjanen

Sivumäärä: 224

Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Pohjoinen

Painos ja vuosi: 1.painos - 1987

Kulttuurista tarinointia Meänmaasta. Olen vuosien saatossa tutustunut oman alueeni kulttuuriin ja historiaan suurella mielenkiinnolla. Koska meillä Torniolaaksossa on aika värikäs ja vaiherikas historia ja erityisesti lähihistoria, niin sitä käsittelevää kirjallisuuttakin on helposti löydettävissä. Varsin monet tuntevat Mikael Niemen kirjallisuuden ja erityisesti Populäärimusiikkia vittulajänkältä -kirjan, joka on viety myös teatterin näyttämölle. Sen sijaan todellinen Meänmaan sanansaattaja Bengt Pohjanen on ehkä vähän tuntemattomampi esim. Etelä-Suomessa, vaikka hän on laatinut muun muassa Meänkielen kramatiikin. Olen lukenut Pohjasen kirjoja jo 90-luvun alussa, joten tunnen hänen tuotantoaan joten kuten. Tämän Kristalliarkki -kirjan olen lukenut joskus 20 vuotta sitten ja täytyy myöntää että muistikuvat kirjasta olivat hieman erilaiset. Pohjasen tuotanto käsittelee Torniolaakson kulttuurihistoriaa ja erityisesti korpelalaisuutta, joka oli lähinnä kolme kymmentä luvulla vallinnut lestadiolaisuuden alalahko. Toki aihepiirejä on paljon muitakin, mutta tämä on ehkä mielenkiintoisin ja erikoisin.

Kristalliarkki on ilmeisesti Oskar Leanderin muistelmiin pohjautuva kirja korpelalaisuudesta ja sen lieveilmiöistä. Kirjassa käsitellään myös tuolloisia sattumuksia ja myös poliittista ilmapiiriä, joka oli varsinkin toisen maailmansodan alla alati muuttuvassa tilassa. Kuten muuallakin, niin myös Torniolaaksossa alkoi kansallissosialismi nostaa päätään. Näihin ryhmittymiin liittyi lähinnä kommunisteja, jotka ajoivat ns. köyhän asiaa ja potivat herravihaa. Toisaalta myös kommunisteilla oli vahva jalansija tuolloin molemmin puolin rajaa. Tämän vuoksi (tai ainakin jäänteenä) esim. Kolarin kunnassa on vielä nykyäänkin vahva vasemmisto.

Korpelalaisuus oli liikkeenä aika huonosti tunnettu, varsinkin muualla Suomessa ja Ruotsissa. Vaikka liikettä pidettiin omituisena ja jopa pelottavana, oli sen juuret lähtökohtaisesti lestadiolaisuudessa. Ähtäriläistä Toivo Korpelaa pidetään liikkeen isänä, mutta se kehittyi pidemmälle lähinnä paikallisten saarnamiesten vuoksi. Näistä tässä kirjassa mainitaan ainakin Martinson, joka hallinnoi lähinnä Laulumaan aluetta. Korpelalaisuus ulottui myös Suomen puolelle, lähinnä Kolarin Sieppijärven kylään. Ruotsin puolella mainitaan useita kyliä ja pitäjiä, jotka ovat itselleni hyvinkin tuttuja. Kaartinen, Jarhoinen, Pajala, Matarenki yms.

Yllättäen kirjassa vähätellään Toivo Korpelan osuutta uskontapahtumien kulkuun. Näitähän olivat esim. Mooseksen virsi, joka oli lähinnä litania kirjosanoja. Lisäksi nämä alasti toilaamiset ja joukko hysteriaan asti ulottuvat seksuaaliset seurat. Merkillisin tapaus lienee kuitenkin kristalliarkki, jonka piti ilmestyä Luossajärven jäälle maaliskuussa 1935. Ajankohtaa siirrettiin kesälle 1937, mutta arkkia ei tietysti koskaan nähty. Ihmiset ehtivät luopua omaisuudestaan ja heittäytyä toimettomaksi. Näinpä tämä kiihkein siipi korpelalaisia ajoi lahkon kriisiin ja pian se hävisikin. Sotien jälkeen korpelalaisuus yritteli vielä nostaa päätään, mutta ei saanut suurempaa merkitystä. Korpelalaisuudessa oli myös piirteitä kommunismista, koska ilmeisesti seuroissa yritettiin syöttää kuulijoille myös stalinismia. Muitakin erikoisia tapoja ja uskomuksia seuroihin liittyi, mutta en jaksa alkaa niitä tässä käsittelemään. Ainakin kirjan mukaan näitä asioita on todennäköisesti myös mystifioitu ja liioiteltu, kuten yleensäkin uskonlahkoja ja asioita joita ei kunnolla tunneta. Kerrotaan että seuran porukka olisi muun muassa säikytellyt kuokkavieraita vetämällä poronsarvet päähän ja juoksemalla perässä samalla huutaen kovaan ääneen.

Muistikuvani Kristalliarkki -kirjasta olivat jotenkin selkeämmät. Nyt kun luin kirjan se tuntui hieman sekavalta ja rikkonaiselta. Vaikka aihepiiri oli hienosti käsitelty ja ymmärrettävissä, niin kuitenkin esim. ajan kulku kirjassa ainakin itselleni jäi epäselväksi. Mikä tapahtui 30-luvulla ja mikä 50-luvulla? Näistä lukemistani Pohjasen kirjoista se tarjosi kuitenkin eniten informaatiota korpelalaisuudesta käytännössä, mitä se oli silloin heille (ihmisille) jotka elivät sitä. Koska tarinat ovat tavallaan perimätiedollisia tai ainakin jonkin henkilön kertomia, kannataa niihin jättää sopivasti taiteellista ja kulttuurista "ilmaa". Bengt Pohjanen on tehnyt suuresti työtä Meänmaan kulttuurin eteen, joten suuri kiitos hänen elämäntyölleen jo nyt. Toivottavasti tämä loistava taiteilija ja persoonallisuus tarjoaa vielä jatkossakin kertomuksia ja tarinoita.

Kuvassa Pajalan keskusta talvella 2001. Olen itse ottanut kuvan. Kunnan sivukylissä esiintyi korpelalaisuutta 20-40-luvuilla.

 Olen blogannut myös seuraavat kirjat: Konin hinta, Korpelan enkelit.

Eyvind Johnson - Tällaista on elämäsi

Suomentanut: Väinö Hämeen-Anttila - Werner Anttila

Sivumäärä: 310

Kustantaja: Karisto

Painos ja vuosi: 2.tarkastettu painos - 1976

Kiertelin tuossa torniolaaksolaisilla kirppareilla ja löysin tämän Eyvind Johnsonin Tällaista on elämäsi -kirjan. Koska hinta oli vaivaiset 20 senttiä päätin ostaa matkaan ja saman tien myös lukea sen. Olen aiemmin lukenut Tulta ja ruusuja, josta olen myös kirjoittanut blogiini. Tällaista on elämäsi on hieman erikoinen tapaus, koska en tiedä onko kirjassa todellakin kaksi ensimmäistä osaa neljä osaa käsittävästä kokonaisuudesta. Minusta kirja on siihen aivan liian lyhyt. Tämä kirjasarja on siis omaelämänkerrallinen romaani, joka kertoo norrlantilaisesta Olofista ja hänen vaiheistaan alkaen vuodesta 1914. Alkuperäiskielinen sarja käsittää siis seuraavat osat, joihin liitetty tiettävät suomennokset;

                 
                       - Nu var det 1914 (1934) suom. Elettiin vuotta 1914
                       - Här har du ditt liv! (1935) suom. Tällaista on elämäsi!
                       - Se dig inte om! (1936) suom. Älä katso taaksesi
                       - Slutspel i ungdomen (1937) suom. ?

Eyvind Johnson(wikipedia)

Koska ajelin tuossa kesälomalta kotiin päin Ruotsin puolta, päätin siinä Luppion kohdalla että kirjoittaisin muutaman sanan kirjailijasta ja hänen synnyinseudustaan. Eyvind Johnson syntyi Bodenissa Norrbottenissa vuonna 1900 ankeisiin olosuhteisiin, koska hänen perheeseen synytyi kuusi lasta ja he kaikki joutuivat asumaan pienessä "mummon mökissä". Kirjailija lähti käytännössä jo lapsena töihin kaupunkiin samalla kiinnostuen kirjoittamisesta. Hän yrittikin kirjailijan uraa jo 1920-luvulla, kuitenkaan itseään elättämättä. Tämän jälkeen hän lähti Eurooppaan ja kirjoitteli sieltä ruotsalaisiin lehtiin. Ennen niin sanottua historiallisten romaanien aikaa Johnson kirjoitti synnyinseudustaan, politiikasta ja työväen ongelmista. Koska kirjailija itsekin oli nähnyt lapsuudessaan köyhyyttä, pyhitti hän kokonaisen kirjojen sarjan (Romanen om Olof) kertoessaan omaelämänkerrallisen tarinan. Valitettavasti hänen tuotantoaan ei ole kovinkaan paljon suomennettu, mutta muutamia kirjoja onneksi löytyy. Kirjailija on kuollut jo vuonna 1976, mutta hänen kirjansa ja tarinansa elävät yhä tänäkin päivänä. Itselläni on kuitenkin sellainen tunne, että Johnson on jäänyt suurelle yleisölle hieman tuntemattomaksi.

Kuvassa edustava maisema Norrbottenista Luppiovaaran päältä kesäkuussa 2014. Taka-alalla häämöttää Torniojoki.

Ajaessani ympäri kaunista Norrbottenia olen useita kertoja aikonut pysähtyä tai piipahtaa Bodenissa katsomassa Eyvind Johnsonin kotimökkiä, mutta toistaiseksi en ole saanut aikaiseksi. Nähtävästi tämä on yleisemminkin jonkinlainen vetonaula tai matkailukohde Björkelundissa, jota voi vapaasti käydä katsomassa. Lisäksi jos on kiinnostunut enemmänkin, niin kaupungilla voi seurata ns. Eyvind Johnsonin jalanjälkiä ja oppia kirjailijasta lisää. Kokonaisuus ainakin itseäni kiinnostaisi kovasti, koska onhan Johnson alueemme ainoa Nobel-kirjailija.

Kansitaidetta Tällaista on elämäsi!

Eletään siis vuotta 1914 ja Olof niminen nuorimies pakkaa reppunsa ja lähtee pois kotoa maailmalle. Koska leipä oli tuolloin tiukassa myös vauraassa Ruotsissa, niin erityisesti pohjoisessa joutui jo varhain elättämään itsensä raskaissa töissä. Näitä olivat esim. tukkimetsässä tai tukkisavotassa työskenteleminen. Tukkihommissa oli paljon vaaratekijöitä, koska esimerkiksi kaatuvien puiden alle saattoi jäädä tai tärvellä itsensä työkaluilla (kirveet, sahat ja parkkuuraudat). Saattoipahan joku joskus hukkuakin. Näissä hommissa Olofkin aloitti uransa, työskennellen lisäksi sahoilla ja rautateillä. Vaikka Olof ei kerro tarinaa minämuodossa, ei hänen keskeisyys jää mitenkään epäselväksi.

Kirjailija kuvailee värikkäästi jätkien elämää ja joukossa hersyvää juttua - jossakin mielessä jopa huumoriakin. Teksteissä kuvastuu oivallisesti eletty ajankohta, koska esim. joukossa viljeltiin juttua, joka olisi tänä päivänä suorastaan rasistista. Vaikka kirja kertoo ankeista olosuhteista, ei kieli ole silti mitenkään ankeaa, päin vastoin - pikemminkin monijuonteista ja lukemaan kannustavaa. Erityisesti Johannasta kertovassa luvussa on paljon runoja, jotka ovat itseäni hieman vaivaannuttavia. En ole koskaan ollut innostunut rakkautta koskevasta runoudesta, mutta näissä on eittämättä jotain erityistä. Ehkä runot ovat kuitenkin jotenkin lapsellisen oloisia. Tarinoiden siivin käydään pohjoisessa aina Napapiirin pohjoispuolella, jopa Jällivaarassa asti - joten tuskinpa Torniolaakson maisemat ovat täysin vieraita kirjailija Johnsonillekaan.

Tarinan edistyessä kasvaa Olof niin fyysisesti kuin henkisestikin ja lopussa poika on miestynyt elämän karujen realiteettien edessä. Jos hän ei ole suoranaisesti masentunut, niin ainakin hän on vakavoitunut ja määrätietoistunut. Kirjat on kirjoitettu sotien välisenä aikana, jolloin koko maailma oli muutosten kourissa ja epävakaisessa tilassa. Olof ja työmiehet pohtivat sotaa ja sen seurauksia - tuleeko sota (ensimmäinen maailmansota) vielä Ruotsiinkin? Tällaista on elämäsi on loistava ja maanläheinen ajankuvaus, jonka jatko-osat olisi kiva lukea.

Bengt Pohjanen - Korpelan enkelit

 Kirjailija: Bengt Pohjanen

Sivumäärä: 172

Painos ja vuosi: 1.painos - 1989

Populaarikirjallisuutta Kehä III:n sisäpuolella asuville medianomitaiteilijoille. Bengt Pohjasen kirjallisuus käsittelee usein korpelalaisuutta. Pohjanen on syntynyt Torniolaaksossa Pajalan Kassan-kylässä ja tuntee teologiaa, koska hän on opiskellut sitä aikanaan. Korpelalaisuus - siis tämä lestadiolaisuuden sivujuonne on ollut kiellettyjen puheenaiheiden piirissä pitkään, jopa 1980-luvulle asti. Aihetta on aikanaan sivunnut kirjailija Timo K. Mukka kirjoissaan, joita pidettiin härskeinä ja provosoivina.

Korpelan enkelit kertoo kahdesta kirjailijasta Olofista ja Larsista, jotka alkavat selvittää korpelalaisuutta ja erityisesti saarnaaja Toivo Korpelan vaiheita. He tekevät matkoja Ähtäriin Toivon synnyinsijoille ja haastattelevat hänen aikalaisiaan. Saarnaaja Korpela kuului aikanaan vanhoillislestadiolaisliikkeeseen, josta hänet erotettiin epäsiveellisten ja seksuaallisviritteisten saarnojen vuoksi. Toivo oli sotia nähnyt mies ja tähänkin aikaan teksteissä matkataan. Korpela kuoli yksinäisenä vanhenevana miehenä Ähtärissä 1960-luvun alkupuolella.

Korpelalaisuus oli vanhollislestadiolaisuuden sivujuonne, jossa perinteinen usko vääristyi ja mieli kieroutui haureuden teille. Kouluttamattomat ja syrjässä asuvat ihmiset oli helppo kiihottaa viettien perään viinan ja karismaattisen puheen avulla. Mooseksenvirsi olikin korpelalaisten lanseeraama härski ja paljon puhuva osa näitä pakanallisia orgioita. Lopulta paikalla hyörivätkin poliisit, sosiaaliviranomaiset ja psykiatrit. Mielisairaalan ovet paukahtelivat Piteån osasto viisvitosella. Ihmiset lahjoittivat pois omaisuutensa ja odottivat kristalliarkkia saapuvaksi, johon mahtuisi 666 uskon sisarta ja veljeä. Tietä pelastukseen ei koskaan saapunut ja aikataulua yritettiin venyttää myöhempään ajankohtaan.

Rakenteeltaan kirja on esseitä, dokumentteja ja keskusteluja. Ehkäpä osa kirjan viehätystä onkin  totuuden ja fiktion sekoittuminen, voiko tästäkään kirjasta saada lopullista totuutta Torniolaakson tapahtumista vuosien 1920-1940 välillä. Läsnä hengessä oli liha ja veri - lopulta kuolema.

Seuraavassa pari irrallista ja edustavaa lainausta.

"Vasta täällä hautausmaalla tajusin, että kaunokirjallinen demonistranskendentaalinen totuus aina kumoaa aidon relatiivisen tiedon; siis sen mitä tavallisesti pidämme tietona ja tieteenä."
s.162
Tässä lauseessa viitataan aitoon metafysiikan ja salatieteen henkeen.

"Muista, että hengen suuruutta on; sitä oli Korpelassakin; jos sitä ei käytetä oikein, se tuhoaa ihmisen, varsinkin suuren hengen kantajan; ja kaikki, jotka joutuvat hänen kanssaan tekemisiin."
s. 171

Historia on täynnä karismaattisia henkilöitä ja agitaattoreita. Varsin usein tätä kykyä aletaan käyttää väärien tarkoitusperien toteuttamiseen. Sitten alkaa joukossa tyhmyys tiivistymään.

Mielestäni  Korpelan enkelit on hyvä kirja. Vaikka hetkittäin kirja onkin sekava, voittaa nämä selkeät vaiheet lukukokemuksen huimasti plussan puolelle. Kirjan paksuus ei päätä huimaa, joten vaikka aihe ei iskisikään niin sen kyllä jaksaa lukea. Mielestäni Konin hinta oli kuitenkin parempi kirja.