Alistair MacLean - Navaronen haukat

Suomentanut: Timo Martin

Sivumäärä: 265

Kustantaja: WSOY

Painos ja vuosi: 5.painos - 1968

Schmeisserit laulamaan. Päätin pitkästä aikaa palata poikavuosien lukemiston pariin ja tarttua Alistair MacLeanin kirjaan. Olen muutamia näitäkin lukenut, mutta en millään muista luinko tämänkin jo aikoinani. Ainakin Saattue Muurmanskiin ja Karhusaari ovat tuttuja, jotka muistan lukeneeni. MacLeanin kirjat ovat pullollaan seikkailua ja henkeäsalpaavaa vauhtia, joka pitää otteessaan loppuun asti. Näitä kirjoja on siirretty aikoinaan myös valkokankaalle ja muistaakseni ne olivat myös ihan kelvollisia. Suosikkejani niistä on ehdottomasti Kotkat kuuntelevat ja nämä Navaronet. Kirjailija palveli toisen maailmansodan aikana brittien laivastossa ja hyödynsi sotakokemuksiaan kirjoissa. Koska MacLeanin kirjoittajanlahjat olivat myös ilmeiset, niin lopputuloksena syntyi tukku uskottavia ja arvostettavia sotakirjoja. Ilmeisesti herra MacLeanilla oli myös raskaita harrastuksia, koska hän kuoli vain 64 vuotiaana. Päätin siis lukea tämän Navaronen haukat ja palata taas sotakirjojen pariin.

Navaronen haukat sijoittuu toisen maailmansodan aikaan ja Jugoslaviaan, jossa partisaanit käyvät epätoivoista mutta väkipäistä taistelua saksalasia vastaan. Länsiliittoutuneiden (lähinnä amerikkalaisten ja englantilaisten) värväämä pieni iskujoukko saa salaperäisen tehtävän Bosniaan, jonka ainakin näennäisenä tarkoituksena on pelastaa motitettu sikäläinen vastarinta divisioona. Edellisestä tehtävästä väsyneet miehet lähtevät sopivasti nuristen, mutta velvollisuutensa tuntien jo lähtökohtaisestikin itsemurhalta vaikuttavaan tehtävään.

Navaronen haukat on jatko-osa Navaronen tykeille ja on luettavissa myös omana itsenäisenä tarinanaan. Keskeiset sankarit ovat siis tuttuja jo aiemmalta ajalta, mutta silti jaksavat täräyttää mukavasti toimintaa kehiin. Musitan katsoneeni tämän elokuvana aiemmin ja ainakin jonkinverran huomasin eroavaisuuksia. Esimerkiksi sillan räjäytystekniikassa ja keskeisten hahmojen painotuksissa. MacLeanin kirjoitustyyli on varsin yksinkertaista ja toisaalta toimivaa, joten en ihmettele että se on kirvoittanut useiden elokuvien tuottamiseen. Hänen toteava ja koruton tapa rakentaa tarinaa ja juonta kuljettaa lukijaa reipasta tahtia kohti (helposti ennakoitavaa) loppua.  

Vastaavanlainen työkalu "schmeisser" laitetaan tarinassa usein laulamaan (kuva wikipedia).

Pureututmatta suuremmin juoneen ja henkilöhahmoihin, voi todeta kirjan olevan sopivaa kesälukemista. Jostain syystä sotakirjat (vaikkakin ovat rankkoja aiheiltaan) ovat melko leppoisaa luettavaa, varsinkin jos ne ovat rakentuneet seikkailuhenkisesti. Itse alan usein etsiä asiavirheitä, joka on sinällään typerää koska nämä ovat usein sekoitus faktaa ja fiktiota. Mielestäni Navaronen haukat on legendaarinen sotakirja, joka on ehkä jo hieman "vanhanaikaista" luettavaa. Silti jaksan näitäkin (näköjään) yhä lukea. Toisaalta aika moni on jo nämä lukenutkin, joten ei muuta kun uudelle kierrokselle.

Herman Wouk - `Cainen` kapina

Suomentanut: Pentti Vasara

Sivumäärä: 527

Kustantaja: Otava

Painos ja vuosi: 2.painos - 1954

Minkäs sille voi jos päässä viiraa! Herman Woukin maailman maineeseen nostanut kirja Cainen kapina sai aikoinaan Pulitzer-palkinnon. Sen pohjalta ohjattiin myös maineikas elokuva, jonka kärkikaartiin kuului mm. Humphrey Bogart. Cainen kapina oli ensimmäinen Woukin kynäilemä sotakirja ja seuraavaa saatiin odotella aina 70-luvulle asti. Koska kirjailijalla on omakohtaisia kokemuksia toisesta maailmansodasta Tyynellämerellä, voidaan kirjan tunnelmaa pitää varsin autenttisena. Cainen kapina on näin ollen ja kaiketi kirjailijan tärkein teos, tai ainakin yksi tärkeimmistä.

Cainen kapina on toiseen maailmansotaan sijoittuva kirja, joka kertoo miinanraivaaja Cainen ja sillä neljä vuotta työskentelevän miehistön tarinan. Caine on parhaat päivänsä nähnyt huonosti kunnossa pidetty "purkki", jonka miehistö on lusmuilevaa ja vastuuta välttelevää - tosin reilua ja rentoa. Alun perin kapteenina toiminut de Vriess oli päästänyt niin laivan kuin miehistönkin hunningolle, jolloin sodan lait ja toimintatavat olivat päässeet miltei unohtumaan. Pian laivaan tulee kuri ja järjestys. Tämän kuntokuurin arkkitehtinä toimii kapteeni Queeg. Tämä epäilyttävän kova ja jopa epäreilulta vaikuttava kapteeni ei ole selvästikään tullut Cainelle hakemaan uusia ystviä.

Tarinan tärkein henkilö Willie Keith värväytyy New Yorkissa laivastoon ja kadettikouluun. Hänen alkutaipaleensa on varsin kivinen. Notko selkä ja hyväosaisen perheen löysä elämäntapa eivät ole omiaan sotaan valmantautumisessa. Aluksi vaikuttaa siltä että mies ylipäätään raakataan pois värväyslistalta, mutta onnellisten tai onnettomien (riippuu mistä katsoo) vaiheiden jälkeen hänet kelpuutetaan palvelukseen. Willie on hiljattain rakastunut nuoreen kabareetyttöön Mayhyn ja vaikuttaa siltä että setä Samuli on astunut tuoreen suhteen tielle. Eikä asiaa helpota Willien ankara ja tiukkapipoinen hienostoäiti, joka ei tunnu suuremmin pitävän Maysta. Tyttöhän on köyhistä ja heikkolaatuisista piireistä. Kuitenkin May jää vilkuttamaan Willielle tämän lähtiessä tekemään urotekoja isänmaansa hyväksi.

Willie viettää kolme vuotta miinanraivaaja Cainella, edeten aina luutnantiksi ja laivan komentajaksi asti. Tarinan edetessä lukija saa tutustua Willien upseeri- ja matruusikavereihin, sekä laivaston hierarkiaan ja sodanajan toimintatapoihin. Lukiessa piirtyy kuva niin veltoista matruuseista, kuin pilkkua viilaavista upseereista. Toisaalta Wouk paljastaa myös sopivasti yleisiäkin käsityksiä U.S.A:n reservistä ja kantahenkilöstöstä. Kuinka lahjakkaat siviilit pääsevät loistamaan miltei suojatyössä toimiviin ammattisotilaisiin verrattuna. Asetukset, pykkälät ja säännöt ovat kirjoitettu tyhmmintä mahdollista operoijaa varten. Sitten näitä pitää pilkulleen noudattaa ansioituneinpienkin älypäiden, mukaan luettuna siviilielämän tohtorit. Koska kaikkihan sen tietävät että jos asiat eivät toimi, joutuvat sotilaat surman suuhun. Ketju on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki. Lopulta päämäärä voi olla suurikin saavutuksiin verrattuna. Niinpä Cainekin posauttaa lopulta vain puolenkymmentä miinaa ja toimii saattolaivana suurimpien kahinoiden ulkopuolella. Silti joka jätkällä on hoppu joka paikkaan ja kaikki pitää olla tietoa eikä olettamusta.

Koska tarinan suurin ja kiehtovin osa liittyy kapinaan ja sitä seuraavaan oikeuden käyntiin, jätän mieluiten juonta liikaa avaamatta. Kapteeni Queeg on kaiken pahan alku ja juuri, joka kuitenkin toiminnassaan jättää epäilyksen varjon vellomaan koko tapahtumasarjan ylle. Onko mies pelkästään vittumainen komentaja, vaiko piilevästi ja hetkittäin ratkeilevasti oleva umpihullu - vainoharhainen höyrypää? Ainakaan ei jää epäselväksi kuka johtaa tai yrittää johtaa. Joka tapauksessa kirjassa esiintyvä armeija- ja sotilaselämä limittyy uskottavasti toisen maailmansodan ja erityisesti Tyynenmeren tapahtumiin. Miinanraivaaja Cainen vaiheista löytyy myös taka-aukeaman kartta, jossa on aikataulu ja reitti.

Taka-aukeaman kartta Cainen reitistä ja episodeista.

Kykeneekö itse kukin kriittisellä hetkellä toimimaan urhoollisesti ja yhteisen tavoitteen hyväksi, vai meneekö hermot ja päädytään ojasta allikkoon? Onko laivan tapahtumat Yhdysvaltojen laivaston ohjesäännön artikloiden 184, 185 ja 186 mukaisia tai hyväksymiä. Tätä "kapinaksi" kutsuttua tapahtumasarjaa puidaan sotaoikeudessa ja päätöskin lopulta saadaan. Tarinassa on useita vähintäänkin simputuksen kriteerit täyttäviä ylimitoitettuja "mansikkalitran" metsästyksiä, jotka itselleni nosti jopa pienen hymynkareen huulille (jokin raja pöljyydelläkin). Yllättäen nämä eivät edusta suurtakaan roolia oikeudessa.

Elokuva The Caine Mutiny valmistui vuonna 1954. Kuvassa keskellä sinipuseroinen Humphrey Bogart kapteeni Phillip Queegina.

Cainen kapina on paljolti sotakirja ja niukalti rakkausdraama. Se on lähihistoriallinen romaani, mutta toisaalta myös tutkielma ryhmädynamiikasta ja psykologiasta. Ennen muuta Cainen kapina on erinomainen ihmisen ja ihmisporukan kasvu, sekä kehityskertomus. Kuten tavallista niin tässäkin Woukin kirjassa on paljon pientä pränttiä ja tiukahkot rivivälit. Innokkaallakin lukijalla menee näin ollen helposti viikko ja jopa enemmänkin kirjan parissa. Toisaalta teksti on sen verran helppoa ja toimintakeskeistä, että sitä voi lukea vaikka perhe hyörisikin ympärillä. Muistan joskus katsoneeni Cainen kapinan elokuvana ja mieleeni on jäänyt Humphrey Bogartin ruma naamataulu ja merelliset maisemat. En pysty kuitenkaan näitä kahta vertailemaan niin mielekkäästi, että kannattaisi suuremmin kommentoida. Tämä palkittu kirja on kuitenkin ja ehdottomasti lukemisen arvoinen. Jatkan siis Marjorie Morningstariin.

Herman Wouk - Sodan tuulet

Suomentanut: Aarne Valpola

Sivumäärä: 397

Kustantaja: Uusikirjakerho

Painos ja vuosi: - 1971

Perimmäisten asioiden äärellä. Päätin aloittaa tämän Wouk-maratonin hänen toisesta sotakirjastaan Sodan tuulet. Alun perin yksissä kansissa ilmestynyt The Winds of War käsitti n. 880 sivua. Suomennettuna tämä löytyy kahdessa kirjassa, Sodan tuulet ja Tulimyrsky. Tähän on ilmestynyt sittemmin jatko-osa Sodan muisto, joka ilmestynyt suomeksi kahtena kirjana. Lisäksi nämä löytyy myös neljänä erilliskirjana, Hyvästi huominen, Maailman palo, Sodan mainingit ja Tulipilven takana. Näiden sotakirjojen kirjoittamiseen meni Herman Woukilta koko 70-luku ja nämä lienevät hänen (eräänlainen) testamenttinsa toisesta maailmansodasta. Kaiken kaikkiaan kirjat sisältävät suomennettuna n. 2450 sivua melko tiukkaan präntättyä tekstiä. Tarjolla siis melkoinen urakka.

Huomautus. Sisältää kohtalaisen paljon juonipaljastuksia.

Sodan tuulet sijoittuu toisen maailmansodan alkuvaiheeseen ja sen tarina alkaa n. puoli vuotta ennen Saksan hyäkkäystä Puolaan. Tänä epävakaana aikana Saksa liitti muutamia alueita emomaahansa ilman aseiden kalistelua. Puolan lisäksi Saksalaiset miehittivät Tanskan ja Norjan melko vähäisin tappioin ja lopulta myös hieman yllättäen salamasota taktiikallansa Ranskankin muutamissa päivissä. Englantilaiset pääsivät hädintuskin motista kanaalin ylitse takaisin saarivaltakuntaansa. Tällä välin myös Neuvostoliitto miehittää Puolan itäosan ja hyökkää Suomeen, tehtyään ensin sopimuksen Saksan kanssa. Näin ollen ensimmäinen kirja käsittää ajan keväästä 1939 alkukesään 1940. Koska valtaosalle lukijoista sodan kulku on historian valossa selvää, en viitsi alkaa sitä enempää tähän referoimaan.

Sodan tuulet -sarjan pääosissa on amerikkalainen Henryn perhe ja siihen kytkeytyy myös juutalainen Jastrown perhe. Victor "Pug" Henry määrätään laivaston sotilasattaseaksi Berliiniin ja tältä aitiopaikalta hän pääsee vaimoineen seuraamaan toisen maailman sodan uhkaa ja lopulta myös käynnistymistä. Samalla hän yrittää säilyttää liitoksissaan natisevan avioliittonsa vaimonsa Rhondan kanssa. Pariskunnan vanhempi poika Warren on jo jokseenkin hyvää vauhtia kiitämässä laivaston lentueeseen upseerin arvoisena sotilaana. Tarinan tiimellyksessä Warrenin ja hänen rakastettunsa hääkellot soivat ja tunnelma tiivistyy - joutuuko pian amerikkalaisetkin tositoimiin?

Pariskunnan nuorempi poika Byron on toki reservissä jo luutnantti, mutta häntä kiinostaa enemmän siviiliammatti ja lähinnä taide, sekä kenties kulttuuri. Hän matkustaa sodan alla Italian Siennaan opiskelemaan taidetta ja tapaamaan kirjailija taiteilija Berel Jastrowin. Pian Byron luistaa opinnoista ja karkaa juutalaisen ihastuksen Natalie Jastrowin kanssa turisteeraamaan Puolaan. Saksan hyökätessä Puolaan alkaa nuorelle Byronille ja tytölle hengissäselviytymiskamppailu, joka onkin kirjan parasta antia.

Paljon pojiltaan vaativa Victor Henry ei välttämättä ole mielissään nuoremman pojan toilailuista, mutta toisaalta hän kuitenkin ihastelee pojan elämänjanoa ja omapäisyyttäkin. Kenties löytäen samalla itsestään hukatun nuoruuden. Ainakin isä saa pojaltaan paljon käytännön- ja ensikädentietoa Puolan tapahtumista. Victorin vaimo on ilmiselvästi kyllästynyt olemaan ns. "näyttelyvaimo" miehensä käsipuolessa ja haikailee jännittävää ja kielettyä rakkautta. Ilmeisesti mies itsekin on vähän fakkiutunut tähän avioliittoon, mutta ei kuitenkaan korkean moraalin omaavana miehenä osaa tehdä johtopäätöksiä ja ratkaisuja. Ja virkamiehen tehtävät ahmaisevatkin suuren osan miehen ajasta.

Tällä välin Byron on siis hypännyt valmiiksi lämmitettyihin tohveleihin ja haaveilee perhe-elämästä juutalaisen Natalien kanssa. Isä Victor ahdistelee poikaa liittymään sukellusvenelaivastoon ja tämä jää toistaiseksi auki - päätyykö nuorimies kursseille? Yhtä kaikki Victor myös itse ihastuu Nataliehen ja on hyvin ymmärtäväinen poikansa tunteista.

Vaikka Henryt ja Jastrowit ovatkin sepitteellisiä hahmoja, voisivat he olla ihan hyvin todellisiakin. Herman Wouk onnistuu luomaan varsin vakuuttavia ihmissuhteita ja ilmapiirejä. Todellisia historiallisia hahmoja esiintyy niin ikään useita. Näistä mainittakoon Roosevelt, Hitler, Mussolini ja muutama muukin henkilö. Sodan kuvailu jää varsin vähäiseksi näiden seikkaperäisten ihmis- ja ihmissuhdekuvausten rinnalla. Toisaalta amerikkalaiset eivät ehdi vielä tällä erää sotaan, mutta pääsevät vääjäämättä siihen seuraavassa osassa.

Juutalaisten kohtaloa kuvaillaan melko objektiivisesti, toisaalta kuitenkin melko totuuden mukaisesti. Ilmeisesti herra Wouk pyrkii ymmärtämään avarakatseisemmin mistä koko sodassa ja vainoissa oli kysymys. Oman mielenkiintoisen juonteen tarinaan antaa erään kuvitteellisen saksalaisupseerin Armin Von Roonin muistiinpanot, joihin kirjailija on tarttunut parikymmentä vuotta myöhemmin. Näistäkin voi oivallisesti päätellä myös saksalaisissa majailleen tyytymättömyyden, koskien sodanjohtoa, strategioita, mutta myös ylipäätään ympäröivää maailmaa kohtaan. Ensimmäisen maailmansodan ja sitä seuraavien epäreilujen rauhanehtojen haavat eivät olleet parantuneet. Kuitenkin tässäkin kirjassa paljastuu myös amerikkalaisten omat ennakkoluulot juutalaisuutta kohtaan, esim. kuinka liitto kristityn ja juutalaisen välillä voisi onnistua.

Sodan tuulet on kenties hieman pitkäveteinen kirja, joka on pullollaan draamaa ja ihmissuhdehöttöä. Toisaalta se tarjoaa sotia kokeneen kirjailijan mielenmaisemia yleisemminkin, ei pelkästään sodassa vaan myös kotirintamalla. Politiikkaa ja uskontoa on kirjassa vain tarpeellisessa määrin, ei mielestäni yhtään liikaa. Vaikka sodan syttymiseen vaikuttivatkin pitkälti klobaalit poliittiset voimat ja suuntaukset (kommunismi ja kansallissosialismi), en usko että ne tässä kirjassa lukijaa kyllästyttävät. Lisäksi tekstin kirjoitusasu on bestseller-tyylistä, joten siinä on joko sattumalta tai tietoisesti haettu tietynlaista "keveyttä". Mikäli ehdin niin luen kuun loppupuolella myös Tulimyrskyn. Ihan hyvä kirja tämäkin.