Mikael Niemi - Veden viemää

Suomentanut: Jaana Nikula

Sivumäärä: 298

Kustantaja: LIKE

Painos ja vuosi: 2.painos - 2012

Lukuintoa totaalisesti nuijivaa katastrofikirjallisuutta! Sain viimein tartuttua tähän Mikael Niemen toistaiseksi viimeiseen suomennettuun kirjaan Veden viemää. Jollain hieman sairaallakin tavalla sain päähäni aasinsillan Tuulen viemään, joka pian lukemisen edistyessä väistyi tulvaveden mukana Luulajajoen pärskeisiin. Niemen kirjoja olen lukenut pari aiemminkin ja Populäärimusiikkia Vittulajänkältä oli jopa hyvä. Nämä Niemen tuotokset luokittelen kotiseutukirjallisuuden piiriin, koska kuuluvat tuohon Norrbottenin alueen kirjallisuuteen.

Katastrofin ainekset alkavat kasautua rankkojen syyssateiden myötä ja valjastetun Luulajajoen pato natisee liitoksissaan. Pian se murtuukin ja valtavat tsunamimaiset vesimassat pääsevät valloilleen ja nielaisevat kaiken elollisen ja elottoman mukaansa. Tämä taitaa olla tarinan keskeisin ja kantavin voima. Ihmisistä purkautuu esiin sivistyksen kätkemä pahuus ja toisaalta tahto selviytyä vaikka kaiken muun kustannuksella. Avuliaisuuden hetket tärveltyvät primitiivisiin reaktioihin ja kriisin sekottamiiin pasmoihin. Vaikka siltäosin ja kaiketi tämän laatuinen käyttäytyminen olisi hyvin todennäköistäkin, tuntuu kaikki silti jotenkin liian tyylitellyltä ja taiteellisen epäuskottavalta.

Tarinassa esiintyy muutamia keskeisiä henkilöitä, jotka lienevät ruotsalaisia ihmisstereotypioita. Odotin että kirja olisi hauska ja viihdyttävä, mutta omaa lapsellista huumorintajuani kutitti ainoastaan pari ruttupippeli- ja kyykkypissajuttua. Oikeastaan koko kirja koostuu yhteen kasatuista tilanteista joissa on melko rajuja ja yllättäviäkin kohtaamisia. Tuntuu miltei siltä että vesitsunami on vain ihmisten kauan kaipaama syy alkaa elää kuin viimeistä päivää. Voi olla että Veden viemää peilaakin koko Euroopan poliittista ja kansojen välistä kiristyvää tilannetta, josta on ollut ennusmerkkejä nähtävissä jo koko kuluneen vuosikymmenen ajan.

Kuten aiemmatkin lukemani Mikael Niemen kirjat, oli tämäkin melko omalaatuinen (jopa teennäisesti sellainen). Eipä sillä etteikö nämä olisi helppoja lukea, mutta ovat kyllä jotenkin kiusallisen sekavia. Ainakin omasta mielestäni näissä on jokin kummallinen tekotaiteellisuuden leima. Kertakaikkisen uuvuttava ja tylsä kirja, ehkä muutamaa hauskaa poikkeusta lukuunottamatta. Onneksi nämä ovat melko lyhyitä eikä näitä tarvitse joka päivä lukea. Kuitenkin aika suosittuja ovat. Kenties joskus jatkan silti Niemen parissa.

Mikael Niemi - Nahkakolo

Suomentanut: Tuula Tuuva

Sivumäärä: 230

Painos ja vuosi: 1.painos - 2004

Tärähtänyttä tieteiskirjallisuutta Tornionlaaksosta. Nahkakolo on Mikael Niemen kirjoittama romaani vuodelta 2004. Kirjailija on tullut aiemmin tunnetuksi kirjastaan Populäärimusiikkia Vittulajänkältä.

Nahkakolo on jonkinlainen pirstaleisten tarinoiden kokoelma, lähinnä (luultavasti)huumorimielellä kirjoitettuja tieteisnovelleja.

Nahkakolo herkuttelee erilaisilla scifi-aiheilla, joissa liikutaan Tornionlaakson ja Universumin reunojen välisellä alueella. Jotenkin tulee sellainen tunne että tarinat ja aiheet poukkoilevat puolelta toiselle, seksistä möhkäleiden pää-siemennykseen, ja omituisista aikateorioista kummallisiin muukalaisiin.

Väkisin tulee tunne että Mikael on päästänyt paperille tajunnanvirtaa - ihan huvin ja urheilun vuoksi. Toisaalta hetkittäin tarinoissa käytetään tervettä ja osuvaa satiiria kouluttuneisuutta ja menestystä kohtaan, ja vastaavasti ylistytstä maalaisuutta ja luonnollisuutta kohtaan. Ihminen unohtaa älyllisyydessään nauttia perusasioista, ja tämän vuoksi joutuu jokin ulkopuolinen taho tulla pitämään kursseja elämästä. Jotenkin tulee kuitenkin tunne jokivartisista ja meidän ajatusmaailmasta, tietynlaista suorasukaisuutta ja jopa tervettä ylpeyttä(jota se ei tietysti ole muiden mielestä). Liika lukeminenhan lisää hulluuden riskiä - naurahdus.

Kirja on härski ja surrealistinen, ja epäilemättä joka tästä genrestä tykkää, pitää myös Nahkakolosta. Itse en niinkään kirjasta pitänyt, tosin vikahan voi olla myös lukijassa. Jotenkin riveistä ja niiden väleistä huokuu jotain vierastuttavaa ylimielisyyttä, joka ei sitten ainakaan tehokeinona minulle toimi. Parasta antia on humoristiset seksuaalistiset kohdat ja piikikäs viesti tietylle yhteiskuntaluokalle. Olihan mukana myös monen moista pohdintaa, asiasta ja sen vierestä.

Kirja tuli luettua, mutta en voi heti sitä suositella. Jotenkin kirja esim. aikaisempaan tuotantoon verrattuna oli keskinkertainen - eikä sävähdyttänyt. Silti kotiseutua pitää kannattaa ja täten aijon lukea muita (tuleviakin) Niemen kirjoja - uskon että seuraava taas natsaa.