Graham Greene - Kymmenes mies

Suomentanut: Arto Häilä

Sivumäärä: 180

Kustantaja: Tammi

Painos ja vuosi: 1.painos - 1985

Kohtalo on punonnut jokaiselle omat suunnitelmat, joita ei voi muuttaa. Graham Greene oli tuottelias kirjailija ja elokuvakäsikirjoittaja, joka eli melko vaiherikkaan elämän. Vaikka hän oli syntyjään englantilainen, vietti hän aikaa myös ulkomailla (esim. Meksikossa). Vaikka häntä pidetään pitkälti viihteellisen- ja rikoskirjallisuuden edustajana, löytää hänen tarinoistaan paljon myös muita ulottuvuuksia. Olen hankkinut hyllyyni puolenkymmentä Greenen kirjaa ja päätin nyt lukea tämän pienoisromaanin Kymmenes mies. Aikoinaan Greene oli ilmeisesti ehdolla jopa Nobel-palkinnon saajaksi.

Kymmenes mies on sikäli mielenkiintoinen kirja, että se on alunalkaen ollut elokuvakäsikirjoitus. Tosin se on kirjoitettu moneen kertaan ja löhöillyt laatikon pohjalla vuosikaudet. Esipuheessa kirjailija kertoo hieman vaiheistaan elokuvateollisuuden parissa ja paljastaa muutaman muunkin suunnitelman. Hän valottaa myös hieman toteutuneitakin elokuvaprojekteja, kuten esim. Miehemme Havannassa. Keskeisiä teemoja Greenellä ovat mm. sodanaikainen ja sen jälkeinen vakoilu, sekä tähän liittyvät lieveilmiöt. Ilmeisesti hänen kirjoisaan on myös usein rakkausromaanin ulottuvuuksia.

Kymmenes mies on pirullisen ovela ja käänteikäs tarina pelkuruudesta ja kohtalonivasta. Kertomuksen keskeinen henkilö on ranskalainen upporikas juristi Chavel, joka ollessan saksalaisten vankileirillä vetää ns. lyhyimmän tikun. Koska Ranskassa sijaitsevan leirin ulkopuolella on kiivasta vastarintatoimintaa joka tuottaa saksalaisille miestappioita, kostetaan tämä leirillä vankien teloittamisena. Joka kymmenes leiriläinen joutuu teloitusryhmän eteen. Hysteerinen Chavel onnistuu ostamaan itsensä ulos arpajaisista ja joutuu luovuttamaan koko omaisuutensa köyhälle sekä silminnähden välinpitämättömälle Janvierille. Tästä rakentuu erittäin koukuttava ja yllätyksellinen tarina joka ainakin allekirjoittaneen piti otteessaan viimeisille sivuille asti.

Tarinan keskeisinä teemoina ja opetuksina pitäisin kohtaloa, pelkuruuden haitallisuutta ja ympäröivän maailman hallitsemattomuutta. Jos pelkurin elämä ei ole helppoa, niin tyhmänrohkealla ei ole sitä lopulta lainkaan. Sinällään raha ei tee ihmistä onnelliseksi, eikä se tee edes ihmistä. Mitä on kunnia ja onko sillä kauaskantoista merkitystä? Piilekö lopulta jokaisessa ihmisessä potentiaalinen heikkous johonkin... tai kenties useampikin? Lisäksi olen ainakin itse aistivinani jotain piikittelyä ranskalaisuutta kohtaan.

Koska Kymmenes mies ei ole järin pitkä kertomus, ei siinä pyritä eikä edes ehditä rakentamaan liian suurta henkilögalleriaa. Näin ollen ehtii lukiessa keskittyä olennaiseen. Kerronta on varsin tyypillisen tuntuista jännäri- ja seikkailukertomustekstiä. Mielestäni Greene menee kuitenkin syvemmälle psykologiseen ja sosiaaliseen ihmismielen tutkimukseen, jossa esim. itsekunnioitus ja inhimillinen elossapysymispotentiaali painii keskenään. Kirjasta on tehty myös elokuva (vuonna 1988) jonka pääosissa nähdään mm. Anthony Hopkins. En muista nähneeni sitä, joten en pysty arvioimaan näiden laadullisia, juonellisia ja viihteellisiä eroja. Kirja on kuitenkin hyvä ja kannattaa ehdottomasti lukea.

Pierre Boulle - Kwai-joen silta

Suomentanut: Anna Louhivuori

Sivumäärä: 217

Kustantaja: SSKK

Painos ja vuosi: -1969

Ei kannata nuolaista ennenkuin tipahtaa. Pierre Boulle oli ransakalainen kirjailija, joka tunnettiin lähinnä Apinoiden planeetasta ja Kwai-joen sillasta. Nämä kirjathan siis filmatisoitiin ja toinen (Kwai-joen silta) nousi jopa elokuvaklassikon asemaan. Apinoiden planeetasta tehtiin hiljattain uusintafilmatisointi. Minusta se oli turhaa koska ensimmäinenkin oli niin surkea. Muistan katsoneeni tuon Kwai-joen sillan elokuvana joskus aikoja sitten, joten siitä ei paljon muistikuvia ole.  

Boullella on jonkinlaista kokemuspohjaa toisesta maailmasodasta ja lähinnä juuri tuolta Burmanseudulta. Hän oli siis japanilaisten vankileirillä, jouduttuaan vangiksi palveltuaan Indo-Kiinan joukoissa n. vuosina 1942-43. Tämän jälkeenkin Boulle palveli vielä Englannin erikoisjoukoissa. Päätin siis lukea tuon Kwai-joen sillan, joka on oma kirja.

Tarinan tapahtumat sijoittuvat toisen maailmansodan aikaan ja Burmaan, jossa japanilaiset pitivät lukuisia vankileirejään. Rangaistuspataljoonan on tarkoitus rakentaa silta Kwai-joen ylitse, yhdistäen näin japanilaisten rautatien Bengalin ja Singaporen välille. Leiriä johtaa sotatoimista juopottelun vuoksi heivattu eversti Saito, joka pitää näennäisesti tiukkaa kuria. Saito on johtamistaidoiltaan keskinkertainen ja lisäksi hän ei omaa kunnollista karismaa saati auktoriteettia, eikä hänellä ole oikein muita keinoja kuin väkivalta. Hänen johdettavanaan on joukko englantilaisia sotavankeja, joita yrittää suitsia eversti Nicholson. Koska Nicholson ei halua upseeereineen osallistua ruumiilliseen työhön sotilaidensa kanssa, hän niskuroi ja vetoaa milloin mihinkin syyhyn - lopulta jopa kansainvälisiin sopimuksiin. Aluksi vaikuttaakin siltä että Nicholson on vain jääräpäinen ja tyhmänrohkea kilpiensä kiillottelija, mutta aika osoittaa toisin. Hänen upseeritoverinsa lääkäri Clipton taiteilee koko ajan raivon ja ihailun välimaastossa ja yrittää toimia jonkinlaisena sovittelijana Nicholsin ja Saiton välillä.

Paljastuu että siltaa suunnitellut japanilaisinsinööri onkin täydellinen amatööri ja statisti, eikä hänellä ole minkäänlaisia piirustuksia siltaa varten. Ja koska japanilaiset eivät kovin helposti  myönnä virheitään, jatkuu sillan kötysteleminen kuukauden ajan ilman tulosta. Kuitenkin lopulta Saito luovuttaa sillan suunnittelun ja toteutuksen yksinomaan englantilaisille. Näinpä homma lopulta lähtee käyntiin. 

Aluksi englantilaissotilaita kidutettiin ja pidettiin nälässä. Tämä olikin rankin puoli leirillä. Ei kuri niinkään. Koska englantilaiset olivat tottuneet Nicholsin kuriin, tarvivat he koko ajan tiukkaa komentoa jottei sotilaan asenne ja motivaatio rapistuisi. He olivat sotilaita eikä vankeja. Ainakin eversti Nicholsonin mielestä.

Samaan aikaan pieni englantilainen kommandojoukko suunnittelee iskua japanilaisten junayhteyksiin. Eversri Green on valinnut kolmenhengen pioneeri-iskuryhmän, jonka pääsuunnittelijoina toimivat räjähde-ekspertit ja upseerit Warden ja Shears. He valitsevat Kwai-joen sillan, koska se on merkitykseltään ja kokoluokaltaan täysin omassa sarjassa. Mutta mitä tapahtuu kun tilanne eskaloituu?

Mielestäni Boullen tarina on hyvin rakenneltu ja jäsennelty, se on helppo lukea koska ei ole liikaa liikkuvia osia. Ilmapiiri on jännitteinen mutta selkeä ja rauhallinen. Lähinnä psykologisia odotuksentäyteisiä hetkiä, että paljastuuko vai ei? Kaikista räjähtävistä ja laukeavista asioista kerrottiin yllättävän vähän. Sen sijaan sillanrakennuksesta hieman enemmän. Lukijan ei siis tarvitse tietää sen suuremmin sotimisesta tai sotilaselämästä. Toimintakin rajoittuu lähinnä pieksämiseen, muutamaan kranatin posaukseen, yhteen puukkohippaan ja yhteen räjähdykseen. En yhtään ylläty että näistä aineksista on saatu aikaiseksi koukuttavan jännittävä ja muutenkin hyvä sotakirja. Tiettyä yllätyksellisyyttä voi kokea vielä viimeisillä sivuillakin, joten se tarjoaa hyviä lukuhetkiä. Ehkä tiukkaan toimintaan mieltynyt saattaa kenties pitkästyä.