Kirjailija: Antti Hyry
Sivumäärä: 400
Kustantaja: Otava
Painos ja vuosi: 7.painos - 2009
Pikkutarkasti jokainen nippeli ja nappeli. Antti Hyry on Kuivaniemeltä kotoisin oleva kirjailija, jonka tuotannosta olemme saaneet nauttia jo yli puolivuosisataa. Hänen tuotantonsa on jopa niin palkittua, että hän lienee saanut jokaisen tärkeämmän valtakunnallisen kirjallisuuspalkinnon - osan moneen kertaan. Tämä sympaattinen kirjailija ei ole turhia paistatellut otsikoissa ja muutenkin harvakseltaan julkaissut. Hyry on jo ikämiessarjassa, mutta tämä ei ole vaikuttanut ainakaan negatiivisesti hänen tuotantoonsa. Päätin lukea tämän omasta hyllystäni löytyvän Finladia-palkinnon saaneen Uunin, joka onkin toistaiseksi hänen viimeinen kirjansa.
Vanhempi pariskunta Hanna ja Pietari ovat muuttaneet takaisin pohjoiseen, Pietarin synnyisijoille Perämeren rantaan. Pietari päättää ottaa urakakseen leivinuunin muuraamisen ja siinä riittääkin työtä, koska miltei kaikki suuret uunit on aikojen saatossa purettu kylältä. Malleja on kuitenkin pari säilynyt ja niistä kelpaa ottaa mittoja. Uunin muuraamisessa on useita eri työvaiheita ja se osoittautuukin varsinaiseksi käytännön insinöörityöksi. Kaikenlaista tarviketta ja työkalua tarvitaan, niinpä myös paikalliset rautakaupat ja niiden myyjät tulevat tutuksi. Urakassa kuluu pari kesää ja siinä ohessa lukija saa tutustua vanhan pariskunnan elämänpiiriin. Heillä on lapsia ja lapsenlapsia, jotka niin ikään saapuvat vanhusten luo kesän viettoon. Koska Pietari ja Hanna ovat säilyneet terveenä, luonnistuu heiltä askareet kiitettävästi - vaikkakin usein joutuu ns. päivänokoset ottamaan. Tarina on myös kertomus vanhenevasta avioparista, jotka tarvitsevat toisiaan - eikä Pietari osaa kuvitella elämää ilman puolisoaan. Kaikenlaisia asioita odotellaan ja nämä asiat muodostuvat pienistä mutta tärkeistä jutuista, jotka muodostavat suuremman ja aina vain tärkeämmän kokonaisuuden. Niinpä tarinassa on myös haikeitakin sävyjä, jotka viittaavat elämän ehtoopuoleen.
Uunin muuraaminen eteneekin rauhallisesti ja vääjämäättä kohti valmista lopputulosta. Kuitenkin välissä pitää ottaa tuumaustaukoja ja käydä vaikkapa marjassa. Näillä retkillä Pietari maistelee erilaisia eväitä ja muistelee vanhoja aikoja, jotka nämäkin kuvataan viimeisen päälle ja pikkutarkasti "makustellen". Lopulta lukija on oppinut paljon uunin rakentamisesta (pienintä teknistä yksityiskohtaa myöten), marjastuksesta ja ekäpä myös leivän paistosta.
Kuinka ollakkaan Pietari ja Hanna lähtevät myös uskonveljien ja sisarten kanssa linja-autolla kiertoajelulle Pohjoisruotsiin, jossa tutustuvat urkuteknologiaan ja niiden rakentamisen historiaan. He tutustuvat muun muassa Piteån ja Luulajan kirkkoihin ja urkuihin. Tämän lisäksi he käyvät tutustumassa urkujen kunnostamiseen ja rakentamiseen tehtaalla, joka lienee ainutlaatuinen Pohjoismaissa. Lopuksi toisena reissupäivänä käydään tutustumassa Matarengin kirkkoon ja siellä kuunnellaan jumalan palvelus, jossa soitetaan harvinaisilla renesanssiuruilla. Matkan tulkkina toimii kainuunkyläläinen ja hyvin persoonallinen Pauli, joka kertoo asiaa ja välissä asian vierestä. Pietari hauskuuttaa ja keventää harrasta tunnelmaa sopivasti, kuitenkin hillitysti ja asialinjoilla. Tässä yhteydessä lukijalle selviää paljon asiaa muun muassa sikäläisten seurakuntien historiasta ja kirkonmiehistä. Itselleni tämä osio on jo sikäli vaikuttava, koska kirjailija on selvästi pitänyt tärkeänä kertoa retkestä Torniojokivarteen.
 |
| Kuvassa Matarengin kellotapuli, jonka oven yläpuolella olevia hyvin säilyneitä maalauksia ehätti Pietari retkellään kummastelemaan. Kuvan olen itse ottanut kesällä 2010. |
Antti Hyryn kerronta on niukka sanaista - lauseet ovat lyhyitä ja helpporakenteisia. Näitä lukiessa mieli täytyy hiljaisesta kunnioituksesta vanhempia sukupolvia kohtaan (myös jo menneitä). Tarinan kerronta on havainnoivaa ja toteavaa, näin ollen se on hieman jopa valmiiksi pureskeltua. Uunin juoni on pitkälti tavallisen ihmisen elämän seuraamista, kuinka paljon pienet asiat rikastuttavat elämää ja toisaalta tekevät siitä jollain tavalla rajallista. Kuinka kaikki on kuitenkin yksilöllistä ja erityistä, jokainen asia ja elämä. Kaiken kaikkiaan lämminhenkistä tarinointia, jonka ei pitäisi ketään järkyttää - saati loukata. Yllättävän vähän tekstistä paljastuu kirjoittajansa uskonnollisuus, vaikka näinkinhän voisi olla. Kaiken kruunaa tämä urakkaa viimeistelevä "poikaporukka", jonka keski-ikä on reilusti yli 70 vuotta. Kirja on helmi suomalaisessa ja peräpohjalaisessa kirjallisuudessa. En oikein tiedä lukijakuntaa jolle kirja ei soveltuisi. Itseänikin tämä "Ruotsinlapinreissu" hieman lohdutti, koska en päässyt tälle kesälle Bodeniin.
