Alistair MacLean - Navaronen haukat

Suomentanut: Timo Martin

Sivumäärä: 265

Kustantaja: WSOY

Painos ja vuosi: 5.painos - 1968

Schmeisserit laulamaan. Päätin pitkästä aikaa palata poikavuosien lukemiston pariin ja tarttua Alistair MacLeanin kirjaan. Olen muutamia näitäkin lukenut, mutta en millään muista luinko tämänkin jo aikoinani. Ainakin Saattue Muurmanskiin ja Karhusaari ovat tuttuja, jotka muistan lukeneeni. MacLeanin kirjat ovat pullollaan seikkailua ja henkeäsalpaavaa vauhtia, joka pitää otteessaan loppuun asti. Näitä kirjoja on siirretty aikoinaan myös valkokankaalle ja muistaakseni ne olivat myös ihan kelvollisia. Suosikkejani niistä on ehdottomasti Kotkat kuuntelevat ja nämä Navaronet. Kirjailija palveli toisen maailmansodan aikana brittien laivastossa ja hyödynsi sotakokemuksiaan kirjoissa. Koska MacLeanin kirjoittajanlahjat olivat myös ilmeiset, niin lopputuloksena syntyi tukku uskottavia ja arvostettavia sotakirjoja. Ilmeisesti herra MacLeanilla oli myös raskaita harrastuksia, koska hän kuoli vain 64 vuotiaana. Päätin siis lukea tämän Navaronen haukat ja palata taas sotakirjojen pariin.

Navaronen haukat sijoittuu toisen maailmansodan aikaan ja Jugoslaviaan, jossa partisaanit käyvät epätoivoista mutta väkipäistä taistelua saksalasia vastaan. Länsiliittoutuneiden (lähinnä amerikkalaisten ja englantilaisten) värväämä pieni iskujoukko saa salaperäisen tehtävän Bosniaan, jonka ainakin näennäisenä tarkoituksena on pelastaa motitettu sikäläinen vastarinta divisioona. Edellisestä tehtävästä väsyneet miehet lähtevät sopivasti nuristen, mutta velvollisuutensa tuntien jo lähtökohtaisestikin itsemurhalta vaikuttavaan tehtävään.

Navaronen haukat on jatko-osa Navaronen tykeille ja on luettavissa myös omana itsenäisenä tarinanaan. Keskeiset sankarit ovat siis tuttuja jo aiemmalta ajalta, mutta silti jaksavat täräyttää mukavasti toimintaa kehiin. Musitan katsoneeni tämän elokuvana aiemmin ja ainakin jonkinverran huomasin eroavaisuuksia. Esimerkiksi sillan räjäytystekniikassa ja keskeisten hahmojen painotuksissa. MacLeanin kirjoitustyyli on varsin yksinkertaista ja toisaalta toimivaa, joten en ihmettele että se on kirvoittanut useiden elokuvien tuottamiseen. Hänen toteava ja koruton tapa rakentaa tarinaa ja juonta kuljettaa lukijaa reipasta tahtia kohti (helposti ennakoitavaa) loppua.  

Vastaavanlainen työkalu "schmeisser" laitetaan tarinassa usein laulamaan (kuva wikipedia).

Pureututmatta suuremmin juoneen ja henkilöhahmoihin, voi todeta kirjan olevan sopivaa kesälukemista. Jostain syystä sotakirjat (vaikkakin ovat rankkoja aiheiltaan) ovat melko leppoisaa luettavaa, varsinkin jos ne ovat rakentuneet seikkailuhenkisesti. Itse alan usein etsiä asiavirheitä, joka on sinällään typerää koska nämä ovat usein sekoitus faktaa ja fiktiota. Mielestäni Navaronen haukat on legendaarinen sotakirja, joka on ehkä jo hieman "vanhanaikaista" luettavaa. Silti jaksan näitäkin (näköjään) yhä lukea. Toisaalta aika moni on jo nämä lukenutkin, joten ei muuta kun uudelle kierrokselle.