Günter Grass - Taikalaatikko

Suometanut: Oili Suominen

Sivumäärä: 221

Kustantaja: Tammi

Painos ja vuosi: 1.painos - 2009

Omituisia, mutta hauskoja kurkistuksia kameran "luukusta". Hiljattain tiedotusvälineet ilmoittivat yhden kenties merkittävimmistä saksalaisista kirjailijoista siirtyneen ajasta iäisyyteen. Kirjailijan, jonka tuotanto on mittava ja ulottuu seitsemälle vuosikymmenelle. Günter Grass oli koulutukseltaan kuvataiteilija ja hän toimi myös politiikassa sosiaalidemokraattien riveissä. Vaikka Grass oli rauhan mies, löytyi hänen taustaltaan synkempääkin historiaa. Grass myönsi lopulta 2000-luvun puolella osallistuneensa SS-toimintaan, jota ymmärrettävästikin piti "hävettävänä" nuoruuden höyrähdyksenä. 

Suomalaisella lukijalla on paljon valinnan varaa, kun hän katselee kirjailijan tuotantoa. Moni lukee kenties ensimmäiseksi Danzig-trilogian ja lähinnä Peltirummun, joka itseltänikin löytyy hyllystä. Päätin kuitenkin aloittaa kahdesta hieman ohuemmasta romaanista, joista ensimmäisenä vuorossa on joitakin vuosia sitten ostamani Taikalaatikko. Günter Grass sai Nobelin-kirjallisuuspalkinnon vuonna 1999, joten kirja on kirjoitettu tämän jälkeen.

Taikalaatikko on persoonallisella otteella kirjoitettu elämänkertakirja, joka jatkaa parivuotta aiemmin ilmestynyttä Sipulia kuoriessa -kirjaa (tähän tulee syksyllä suomennettuna myös viimeinen osa Grimmin sanat). Tarinassa kirjailija perheineen (useine sellaisineen) lipuu läpi vuosien ja kymmenten tarjoten pisaroina mielenkiintoisia hetkiä. Kaikesta päätelle kirjailija Grass on ollut ehtivä, pystyvä ja naisiin menevä mies. Kuvaukset hänen taiteilijan luovuudestaan kielivät suuristakin suhdannevaihteluista. Ja tässä ohessa onnistuu rakastajat ja vaimot puskemaan maailmalle kahdeksan pikku-Grassia.

Kerronan mielenkiinto piilee siinä, että lapset kertovat isänsä ja perheiden tarinaa. Isä sitä ja isä tätä. Grassilla on ainakin tässä kirjassa melko kyyninen ja humoristinenkin ote oman elämänsä ruotimiseen. Toisaalta se lieneekin turvallisin tapa lähestyä esim. muutamia yhteiskunnallisesti arkojakin aiheita ja jopa kipupisteitä - joiden kautta ja rinnalla taiteilijan vuodet vierivät. Uran luonnin ohella mies elää kiihkeästi ja ajottain jopa hieman eksyneenäkin läpi elämäänsä, jättäen siinä samalla pysyvät jäljet saksalaiseen kirjallisuuteen.

Toinen hieman omituisempi juonne tarinassa on merkillinen Marie, joka pyörii perhepiirissä näppäilemässä kuvia Agfa-boxilla. Laite on varsin ylimaallinen ja sen ominaisuudet ylittävät kaikki silloiset ja jopa nykypäivän mittapuutkin. Se pystyy näkemään menneisyyteen ja tulevaisuuteen. Lisäksi se luo kuvia kohteen haavemaailmasta ja joskus peloistakin. Palkitsee ja rankaisee tarpeen mukaan, silti ymmärtämättä mitään normeista. Onneksi siis usein palkitsee. Ehkäpä tämän kaiken kuva-materiaalin seassa vilahtelee myös Grassin omia toteutumattomia toiveita ja odotuksia.

Taikalaatikko on helppolukuinen kirja, mutta sen pinnan alle on kätketty paljon asioita jotka eivät kenties avaudu ensilukemalta. Mietin esim. tuota Taikalaatikkoa ja sen suhdetta Grassin elämään. Koska kirja ei ole kovin paksu, sen kykenee lukemaan parissa päivässä - jopa nopeampaakin. Jos suhteutan lukemaani aikaisempiin kokemuksiin saksalaisesta kirjallisuudesta, tulee mieleeni eniten ehkä Heinrich Böll. Toisaalta jostain omituisesta kohtaa huumorissa ainakin itselleni tulee mieleeni myös kotimainen kirjailija Veikko Huovinen. Olen lukemassa jo seuraavaa Günter Grassia, joka lupailee toisenlaista ja hyvää lukukokemusta. Taikalaatikko on hyvä ja yllättävän viihdyttäväkin kirja.

Elias Canetti - Pelastunut kieli

Suomentanut: Kyllikki Villa

Sivumäärä: 357

Kustantaja: Tammi

Painos ja vuosi: 1.painos - 1984

Tavallista elämää tai sitten ei. Elias Canetti syntyi Bulgariassa vuonna 1905 espanjalaisjuutalaiseen sukuun. Hän oli kansallisuudeltaan sittemmin brittiläinen ja hän kirjoitti saksankielellä. Vaikuttaa aika ristiriitaiselta ja sekavalta. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole. Ehkäpä juuri tämä onkin kirjailijan vahvuus ja yksi luovuuden lähteistä. Eletty elämä. Canetti sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 1981 ja itse en ole aiemmin tutustunut hänen tuotantoonsa. Sen sijaan tämä Pelastunut kieli on ollut pitkään hyllyssäni ja lienee yksi ensimmäisistä Nobel-kirjoistani. Tämän aika on nyt ja näin ollen olen tutustunut yhdeksäänkymmeneen Nobel-kirjailijaan.

Pelastunut kieli on kirjailija Canettin omaelämänkerrallinen kertomus hänen lapsuus- ja nuoruusvuosistaan. Hän joutui muuttamaan perheen mukana useihin eri maihin ja kaupunkeihin. Lisäksi hän jäi varhain orvoksi isästään ja tämä kummitteleekin toistuvasti kirjan sivuilla. Isällä ja äidillä oli hyvin erilaiset odotukset pojan tulevaisuudelta. Haipuva muisto isästä yhdistyneenä äidin lisääntyvään ankaruuteen ohjaakin nuoren Canettin ajatusmaailmaa.

Aikuisen Canettin luoma kuva lapsuudesta on uskottava ja melko viihdyttävä. Siinä eletään läpi ensimmäisen maailmansodan vuodet ja tutkaillaan ympärillä tapahtuvia yhteiskunnallisia ja maailmanpoliittisia asioita. Yllättävän vähän - mutta kuitenkin hänkin saa kokea juutalaisia kohtaan osoitettua vihamielisyyttä. On päivän selvää että Canetti omaksui jo tuolloin voimakkaat humaanit ajatukset. Maailman julmuus konkretisoitui esim. eläinten julmana mutta tuolloin normaalina kohteluna. Koulussa opettajat olivat melko ankaria ja usein konkreettisiin asioihin ja ammatteihin ohjastavia, eikä esim. runoiluhommia katseltu suopeasti. Koulukaverit olivat joko mukavia tai sitten sai tuta kyynärpäätekniikan. Suurin tekijä kirjailijan tulevalle uralle oli kuitenkin kodin lukemiseen kannustava ilmapiiri.

Äidin ja pojan suhde oli ainakin omasta mielestäni huomiota herättävä. Heidän suhteensa oli jotenkin ristiriitainen ja pullollaan eriasteisia riippuvuustekijöitä. Lopulta ilmeisesti vanhenemisen aiheuttama katkeruus saa äidin aloittamaan napanuoran sahaamisen itsetunnon latistamisen avulla, joka loppupeleissä kääntyykin pojan eduksi ja vahvuudeksi. 

Elias Canettin maailmankuva ei ole kenties täysin realistinen, vaan jopa jollain tavalla idealistinen. Äidin suosiollisella avustuksella jopa jollain tasolla pasifistinen. Ainakin kirjailija on taipuvainen luomaan ympärilleen jonkinlaisen "nörttimäisen turvallisen" ilmapiirin, vaikka ympärillä hyörii hormoneista kiihtyneitä tyttöjä, joista poika ei paljoakaan ymmärrä. Eikä nuori Canetti suostu näkemään ja hyväksymään ympärillä olevaa levottomuutta, pahuutta ja vihamielisyyttä.

Pelastunut kieli on (toisin kuin epäilin) melko helppoa luettavaa ja sitä voisi kommentoida paljonkin. Epäilen kuitenkin että kirja saattaa olla monen mielestä tylsä, koska siinä on tietynlaista staattisuutta havaittavissa. Tarinaa ei ole tarkoituksellisesti mutkistettu lauseita koristelemalla tai venyttelemällä. Voi todeta ettei Canettin lapsuus ole ollut kovinkaan jännittävä, joten tämä puoli ei pääse lukijaa riemastuttamaan. Laadukasta ja paikkaansa puolustavaa kirjallisuutta tämä kuitenkin on. Ehkä en kuitenkaan heti toista Elias Canettia taida lukea.

Dario Fo - Ensimmäiset seitsemän vuottani ja muutama niiden lisäksi

Suomentanut: Leena Taavitsainen-Petäjä

Sivumäärä: 233

Kustantaja: WSOY

Painos ja vuosi: 1.painos - 2004

Taitaa olla huumorimiehiä. Dario Fo on italialainen näytelmäkirjailija, joka sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1997. Hän on syntynyt Lombardiassa Pohjois-Italiassa ja vieraillut muun muassa Suomessakin ohjaamassa teatteria. Dario Fon satiiriset näytelmät ovat tulvillaan komediaa ja kantaa ottavaa purevuutta. Toisaalta hän on joutunut vaikueksiin vasemmistolaisten ajatustensa vuoksi (ei häiritse itseäni), mikä ei taida olla taidepiireissä yllätys. 

Ensimmäiset seitsemän vuottani ja muutama niiden lisäksi on muistelma teos joka vastoin nimeänsä kertoo valtaosin taiteilijan nuoruudesta ja varhaisaikuisuudesta. Taiteilija Fo kertoo itsestään hyvin rehvakasti ja kirjasta muodostuukin pöyhkeilevä ja pompöösi. Itseäni vaivasi toistuvasti omahyväinen sävy, joka varmaankin kuuluu myös sikäläiseen kulttuuriin. Onko esimerkiksi sotilaskarkuruus asia jota kannattaa tuoda ponnekkaasti esiin - jopa "paraatimaisesti"? Aika mielenkiintoinen, joskin vastenmielinen kuvaus lapsuuden tissinhimosta ja kehittymisestä naistenmieheksi täytyi lukea suorastaan haukoitusten kera. Toisaalta tuossa ohessa saa myös käsitystä italialaisesta kulttuurista ja varsinkin pohjoisen tavoista ja ammateista. Huomattavaa ja ymmärrettävää on sodan ajan suuri osuus teksteissä, koska kirjailijan nuoruus osuu juurikin toisen maailmansodan ajalle. Jos ja kun Fo on ammentanut aiheensa näistä kuvioista, voi olla turhanpäiväistä tutustua itse tuotantoon. Näin olisin tehnytkin jos kirjoja olisi ollut suomeksi saatavilla. Täytyykin ihmetellä miksei hänen tuotoksiaan löydä suomennettuna koko Oulun seudulta?

Myönnettäköön että kirjailija on tarkkasilmäinen ihmisten kuvaaja, ilmeisesti myös itsensäkin osalta. Tämä antaa kattavan kuvan hänestä ihmisenä ja myös hänen ajatusmaailmastaan. Itselleni tuli vääjäämättä mieleen Silvio Berlusconi habituksine päivineen, vaikka hän edustaakin erilaista ideologiaa. Koska kysymyksessä on muistelma teos, en pysty sinällään arvioimaan hänen taidettaan. Sen sijaan voin ja saan arvioida tarinaa ja henkilöä. Aika kyllästyttävää luettavaa, mutta puolensa tässäkin on. Huumori kirjassa oli se osio joka ei itseäni tavoittanut, olen siis ilmeisesti tosikko.

Kauko Röyhkä - Miss Farkku-Suomi

Kirjailija: Kauko Röyhkä

Sivumäärä: 303

Painos ja vuosi: 2.painos - 2003

Unelmien naisseikkailu Pellon Kylänsaaressa. Kauko Röyhkä alias Jukka-Pekka Välimaa on itselleni tuttu musiikin saralta, ei niinkään kirjailijana. Tämä on siis ensimmäinen kirja jonka luin hänen tuotannostaan ja löytyy kirjahyllystäni signeerattuna kappaleena. Taiteilijan sukujuuret ovat Torniolaaksossa ja tarkemmin sanottuna Pellossa. Hänen teksteistään välittyy vahvasti jokivartinen asenne ja henki. En ole tavannut miestä koskaan vaikka olen itsekin lähtöisin Pellosta, jossa Kauko on toisinaan kesäisin nähty.

Tarina kertoo teini-ikäisestä Väldestä, joka asuu äitinsä kanssa Tuiran kaupunginosassa Oulussa. Tuolloin kaupunki oli pieni ja ankea(paskakaupunki), täynnä umpimieleisiä ja juroja ihmisiä(kuten kaiketi nykyisinkin). Kuitenkin Väldelle tapahtuu paljon mielenkiintoisia asioita, bändi hommista kuumiin naissuhteisiin, joskin viimemainitut ovat osin kuitelmien sävyttämiä. Nuoren miehen ajatusmaailma on pitkälti navanalusjutuissa, tosin hän saa näistä ammennettua taiteellista voimaa ja ideoita. Itse mies ei ole kovin kiinnostunut politiikasta ja yhteiskunnasta, mutta nasevin sanankääntein onnistuu kuitenkin kritisoimaan systeemiä, kommunisteja ja fasisteja.

Keskeiset ihmissuhteet muodostuvat bändikavereiden ja nuorten naisten kanssa. Välde ottaa haparoivia askeleita naisten maailmaan Piken(Miss Farkku-Suomi) kanssa ja ehkä vieläkin syvällisemmin Karan kanssa. Niinpä hän toistuvasti majailee taidemaalari Karan luona Ruskossa, kaatopaikan liepeillä. Eroottiset kohtaukset Karan kanssa ovat onnistuneen intensiivisiä ja tempaavat mukaan oivallisesti, toisin sanoen teksti vie mukavasti iholle. Kuitenkin itseäni vaivasi huomattavasti Katjan kanssa "hellustelu", tämän nuoren iän vuoksi.

Mielestäni 70-luvun loppupuolen kaupunkikuvaukset ovat mukaansa tempaavia, ja itsekin Oulussa asuneena löydän paljon tuttuja paikkoja ja jopa tunnelmia. Lisäksi rock'n roll ja lähinnä punk saapuu ajallaan kaupunkiin, saattaen uudet tyylit, muodit ja persoonallisuudet kehiin. Hauskan oivalluksen koin jatkuvasta homottelusta, jota muistan itsekin kuulleeni nuorena - siis paljon myöhemmin 80-luvulla. Mietin muutamaan otteeseen, että ilmeisesti ainakaan Välden naisystävät eivät olleet omalla nimellään kirjassa ja tämä taitaa olla tavallista jos kysymyksessä eivät ole julkisuuden henkilöt.

Miss Farkku-Suomi on Röyhkän omaelämänkerrallinen kirja muutamasta vuodesta uran alkuaikoina, siis hetkestä jolloin Jukasta tuli Kauko - tuntemattomasta tunnettu. Teksti on helppoa luettavaa ja sisältö on jopa uskomattoman hauskaa, vaikka kaikki tapahtumat ei ole välttämättä edes iloisia niin ne on kuvattu tietyllä huumorilla ja välittömyydellä. Jos kaikki on tapahtunut niinkuin Miss Farkku-Suomessa kerrotaan, niin aikankin miehellä on helvetin hyvä muisti. Kirja on hieman tavallista räväkämpi ja sarkastisempi, ahdistuneen mutta kunnianhimoisen miehen tilitys nuoruuden vaiheista.  Erittäin laadukasta ja rentouttavaa luettavaa, suosittelen siis kaikille.

Ozzy Osbourne - Minä, OZZY

Suomentanut: Ilkka Salmenpohja

Sivumäärä: 414

Painos ja vuosi: 1.painos - 2011

Let me see your fucking hands! Päätin lukaista vaimoni edellisvuotisen joululahjakirjan Minä, OZZY. Chris Ayres ja Ozzy Osbourne ovat kirjoittaneet oivan elämänkerran Ozziesta. Black Sabbathin menestyksekkään uran jälkeen on paljon kerrottavaa myös soolo-urasta. Ozzy on syntynyt vuonna 1948 ja ihme kyllä on vielä elossakin. Tämä on kirja joka kertoo kaiken, tai ainakin melkein.

Kirja lähtee liikkeelle Ozzyn varhaisnuoruudesta, eikä juurikaan kerro lapsuudesta. Nuoren miehen ura käynnistyy surkealla koulumenestyksellä ja kurjilla duunipaikoilla, jopa rikoksen polut tulee tarkastettua ja linnan ovet kolahtaa. Olisikin ollut ilmeistä että elämä Ozzyn osalta olisi ollut kurja, ellei häntä olisi hieman onnikin potkaissut. Toki miehessä on sitä jotain, ja tämän aisti myös hänen isänsä joka aikanaan sanoi että pojasta tulee vielä jotain suurta. Suhteet vanhempiin ovat kaiketi normaalit, mutta julkkikseksi tulo ja rikastuminen sotkevat kuvioita. Kuitenkin vanhempien kuolema on vaikuttanut Ozzyyn paljon ja varmasti tuonut esiin herkempiä puolia. Sittemmin toinen avioliitto Sharonin kanssa on ollut useita kertoja veitsen terällä, väkivalta ja sairaudet ovat olleet läsnä yhteisellä matkalla ja epäilemättä on erokin ollut usein lähellä. Kuitenkin perhe on tärkeä ja mies muistaa mainita koko lapsikatraansa ja myös lapsen lapsensa.

Kirjan muistelut painottuvat Black Sabbathin ajoille ja tutuksi tulevat uran käännekohdat ja musiikin luomisen "tuska". Bändikaverit sparraavat Ozzya ja Ozzy heitä, ja pian iskevät myös mömmöt kuvioihin. Äkkirikastuminen johtaa ikäviin lieveilmiöihin, perheet hajoavat ja elämä menee risaiseksi. Egojen suuruus koituu myös bändien kohtaloksi. Mikä kuitenkin tärkeintä, herra Osbourne loi useita rockin ja heavyn legendaarisia biisejä.

Kirja on yritetty kirjoittaa rehellisesti, mutta koska sekakäyttäjän muisti ei välttämättä ole kovin luotettava, saattaa asioiden laita olla todellisuudessa hieman toinen. Tarinasta ei puutu huumoria ja varsinkin kerronnan tyyli on hyvin Ozzymainen ja siinä on tiettyä junttimaistakin vilpittömyyttä. Uskon että jutut ovat aika lähellä totuutta, ja vaikka hieman asian vierestäkin niin hauskaa teksti on lukea. Kirjassa on sekoilun keskellä myös herkät ja jopa surullisetkin hetkensä, esimerkiksi kännäämisen ja huumeiden vetämisen aiheuttamat hirveät muistikatkokset ovat ahdistavia ja pelottavia.

Ozzyn tarinaa on tässä turha lähteä referoimaan, voi vain todeta että jos pitää rock'n roll elämästä, klisheistä ja lieveilmiöistä niin kirja on mielenkiintoista luettavaa. Kirja ei ole tietokirja vaan tarinan iskijän omaelämänkerrallinen höystettynä faktoilla ja kenties fiktioilla. Mies on yksi tärkeimpiä vaikuttajia omalla harrastesoittajan urallani, Bark at the moonia ei voita mikään.

Torgny Lindgren - Muistissa

Suomentanut: Liisa Ryömä

Sivumäärä: 197

Painos ja vuosi: 1.painos - 2012

Uutuuskirja

Sohvalta Råneåsta aina Pariisin "Rue de ties minne". Sain joululahjaksi tämän tuoreen Torgny Lindgren suomennoksen Muistissa ja päätinkin tarttua lähes heti siihen. Minulla oli tietynlaiset odotukset kirjaa kohtaan, koska Pylssy on tuoreessa muistissa. Olen siis lukenut tämän Raggsjölaisen kirjailijan tuotantoa aiemminkin, enkä ole aivan kympillä siihen mieltynyt. Mutta koska Lindgren on pohjoisen kirjailijoita, saa hän varauksettoman tuen itseltäni.

Muistissa on siis Torgny Lindgrenin omaelämänkerrallinen kirja. Itse kiinnitin heti huomiota kirjan paksuuteen joka ei päätä huimaa, koska käsitykseni mukaan elämänkerrat ovat yleensä tiiliskiven vahvuisia kirjoja - olin hieman ihmeissäni. Kuitenkin luettuani kirjan voin todeta sen olevan sopivan paksuinen. Kirjailija suhtautuu omaan elämäänsä tietynlaisella hilpeydellä ja hirtehishuumorilla, aivan kuten muihinkin aiheisiin. Hän ei siis pidä elämäänsä mitenkään pyhänä asiana, vaan jakaa sen hulluudet ja kummallisuudet hersyvällä huumorilla höystettynä. Vaikka teksteissä käsitellään vakaviakin aiheita, eivät ne missään vaiheessa saa liikuttuneeksi tai vakavaksi. Tämä Muistissa kirja on mielestäni huomattavasti kevyempää luettavaa kuin Pylssy. Myönnän että teksti on jotenkin pirstaleista ja aika siinä heittää häränpyllyä, mutta taas kerran luetussa leijailee positiivinen "pohjoisen henki". Kirjailija itsekin mainostaa elämänkerran olevan joukko novelleja ja irrallisia pieniä tarinoita, mutta mitäpä tuo haittaa - ei ainakaan itseäni.

Nuoruuden sattumukset ja kommellukset ovat saaneet suuren roolin kirjailijan muistissa, tästä voi päätellä että taiteilija kiinittää huomiota asioihin, jotka ei välttämättä ole muille merkityksellisiä, mutta ovat tehneet vaikutuksen kirjailijaan itseensä. Hypätään ajassa ja paikassa - Västerbottenista Wieniin ja Pariisiin. Tavataan suuri joukko kirjallisuuden intellektuelleja ja perehdytään kirjallisuuden taiteen aarteisiin. Itselleni jää mieleen erään kirjailijakollegan muistelut Thomas Mannin hautajaisista, joissa Neuvostoliiton terävin kärki muistaa taiteilijaa ylettömillä, jopa kolossaalisilla kukkalähetyksillä. Onpa kirjailija itsekin kävellyt Nobel-kirjaston hallissa ja jutellut itsensä Erik Lönnrothin kanssa Albert Camusin kuvan alla. Ja kuin aasinsillan kautta lopulta olin aistivinani Torgny Lindgrenissä pienen eksistentialistin, joka purkautui jotenkin rivien välistä toivottomuuden ja järjettömyyden perusteilla hänen jutellessaan kustantajan kanssa. "Etkö ole siis yhtään muuttunut Torgny?"

Kirjasta kuvastuu Torgny Lingrenin äly ja elämänkokemus erinomaisesti. Yleissivistys työntyy esiin useissa kohdissa, jopa kaiken aikaa - kaikkine pienine yksityiskohtineen. Hän on selvästi lukenut valtaosan tärkeistä maailmankirjallisuuden helmistä, eikä hän liioin sitä peittelekään. Lisäksi hän kertoo luontevasti useista tuttavuussuhteistaan eurooppalaisiin kirjailijoihin ja kirjallisuuden eliittiin. Ehdottomasti yksi pohjoismaisen kirjallisuuden lipunkantajista. Kannattaa lukea tämä uutuus.

Katso myös Torgny Lindgren - Pylssy