Rudolf Eucken - Elämän tarkoitus ja arvo

Suomentanut: Lauri Hendell

Sivumäärä:187

Kustantaja: Otava

Painos ja vuosi: 2. painos - 1925

Ulkoisen ja sisäisen maailman dialektiikkaa. Asetin tämän kirjan alunperin lukutavoitteisiini siinä uskossa että löydän sen kirjastosta. Näin ei kuitenkaan käynyt ja menetin jopa toivonikin asian tiimoilta, kunnes törmäsin täysin sattumalta kirjaan kierrätyskeskuksessa. Tätä kirjaa ei usein näe liikenteessä ja liekö sitten jo aikansa elänyt. Jokatapauksessa sain kirjan pilkkahintaan 0,20€ ja voin sen lainata ken haluaa sen lukea. Rudolf Eucken on menneen ajan maineikkaita filosofeja ja hänen suuntauksensa oli henkisyyttä korostava filosofia. Eucken sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1908, eli sata vuotta aiemmin kuin edellinen lukemani kirjailija Le Clézio.

Elämän takoitus ja arvo keskittyy pohtimaan teemaansa muun muassa erilaisten elämänkäsitysten kautta. Näitä löytyy kirjasta muutama, kuten uskonnollinen elämän käsitys, immanenttisen idealismin elämän käsitys ja näitä uudemmat elämänkäsitykset, kuten naturalismin elämänkäsitys. Näihin ei sen suuremmin voi tässä pureutua, mutta avautunee jos vaivautuu kirjan lukemaan(ellei ole tuttuja jo valmiiksi). Vaikka itsellänikin on ollut opinnoissa filosofian kursseja, en tuntenut mitenkään olevani omalla maalla.

Eucken pohtii mm. rakentamiskokeidensa avulla ihmisen suhdetta sisäiseen ja ulkoiseen maailmaan. Mikä on ihmisen rooli sosiaali- ja yksilökulttuurissa, tai esim. mikä on ihmisen suhde luontoon ja luonnon suhde ihmiseen. Minkälaisiin johtopäätöksiin Euckenin filosofiassa päädytään yksilöiden elämässä ja niiden kohtaloiden erilaisuudessa. Löysin teksteistä aika pessimistisiäkin(tosin mielenkiintoisia) sävyjä, koskien esim. ihmisen vanhenemista ja sen luomia haitallisia ajatusmalleja. Sen sijaan uskottavuutta heikentää käsittämätön poliittinen subjektiivisuus kirjan s. 129, jossa Eucken ottaa kantaa saksalaisten osallisuuteen ensimmäisen maailmansodan syttymisessä (nurkkapatriotismi).

Mielestäni kirja ei kuitenkaan tarjoa (yllätys yllätys..) täydellistä vastausta kysymykseen mikä on elämän tarkoitus ja arvo. Kirja on oppikirja kirjailijan filosofiaan, joka korostaa henkisyyttä ja näin ollen henkisesti pystyvämpien ihmisten arvoa ja selviytymistä maailmassa. Väistämättä siis tuolloin parempiosaisten ihmisten roolia yhteiskunnassa(taiteellinen ja tieteellinen eliitti). Euckenin tekstit ovat paasaavan sävyisiä, mutta toisaalta ne soljuvat keveästi ikäänkuin "lonkalta". Toisaalta ne eivät pyri esittämään asioita yksinkertaistetusti, jolloin ne avautuvatkin vain asiaan paneutuville ja vihkiytyville lukijoille (eli ei itselleni). Kirjan lukeminen ei ole täysin hukkaan heitettyä aikaa, vaikka sisältö onkin kulkeutunut jo parasta ennen päiväyksen ohitse. Raskain asia kirjassa lienee se, että johdanto ja yhteenveto ovat samanlaista pohdintaa, kuin itse pohdinnallinen osuus. Melko haastavaa ja raskassoutuista luettavaa, ei voi mitään.

Henri Bergson - Henkinen tarmo

Suometanut: J. Hollo

Sivumäärä: 208

Painos ja vuosi: 2.painos - 1958

Mielummin intuitiota kuin loogisuutta! Henri Bergson oli ranskalainen kirjailija professori, joka jätti omanlaisensa perinnön filosofiaan. Hänen keskeisiä prinsiippejä olivat sisäinen näkemys, eläytyminen ja intuitio. Keskeinen tekijä on myös hänen taistelunsa loogis-tieteellistä intellektualismia vastaan, toisin sanoen sanoutuminen irti tieteen tekemisen tiukoista ja jäykistä säännönmukaisuuksista. Henkisessä tarmossa Bergson antaakin tajuntansa virrata asiasta toiseen valitsemansa teeman sisällä.

Kirja sisältää seuraavat teemat.
I. Tajunta ja elämä
II. Sielu ja ruumis
III. >>elävien haamut>> ja >>psyykillinen tutkimus>>
IV. Unennäkö
V. Nykyisyyden muistaminen ja väärä tunnistaminen
VI. Älyllinen ponnistus
VII. Aivot ja ajatus: Eräs filosofinen harhakäsitys.

Näissä kirjailija käsittelee muun muassa aivojen suhdetta sieluun ja tajuntaan. Mitä tehtäviä eri aivojen osa-alueet hoitavat ja kuinka tiukasti näihin  väitteisiin voi nojautua. Käsitetäänkö tajunta kallonsisäiseksi toiminnaksi, vai ulottuuko sen vaikutuskenttä ihmisen ulkopuolelle? Tästä päätelmät ja pohdinta ulottuu telepatiaan ja selvännäköön. Bergson astuu siis ns. rajatiedon piiriin. Mielenkiintoisen osion itsessään kirjailija luo pohdinnallaan väärän tunnistamisesta. Tämähän käsittelee siis deja-vu-tunnetta, kuinka tila syntyy ja miksi. Hän nojaa muiden tieteilijöiden ja filosofien tutkimuksiin joko kriittisesti tai näitä mukailleen. 

Sinällään muisti vaikuttaisi olevan hyvinkin harjoitettavaa sorttia. Ehkäpä juuri muisti on ihmisessä se johon voi vaikuttaa, ei niinkään loogisuus ja äly. Toisaalta Bergson käyttää älyllisen ponnistuksen termiä juuri muistiin ja sen havaintoihin. Muuttuuko havainto muistoksi tapahtuman hetkellä vai paljon myöhemmin? Tapahtuuko mielen ja kehon liikkeet toisistaan riippumattomasti?

Kirja on läpeensä filosofinen tutkielma, eikä se ole lukemistoa helpoimmasta päästä. Voin kuvitella että kirjan pystyy lukemaan(jos jaksaa) ymmärtämättä hölkäsyn pölähdystä. Toisaalta kirjan kieli on vanhanaikaista ja rasittavaa - sen vuoksi jo sinällään vaikea lukuista. Itselleni tuli välittömästi Maurice Maeterlinckin Haudattu temppeli mieleen. Kirja on pikemminkin oppikirja(johonkin) kuin kaunokirjallinen teos. Jos lukijan vireystila ei ole parhammillaan, on Henkiseen tarmoon turha tarttua. Vaikka teksteissä on omat hetkensä, en jaksa lausua mitään superlatiiveja. Silkkaa metafysiikkaa.