Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dostojevski Fedor. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dostojevski Fedor. Näytä kaikki tekstit

tiistai 23. joulukuuta 2014

Fjodor Dostojevski - Peluri

Suomentanut: Olli Kuukasjärvi
Sivumäärä: 207
Kustantaja: Otava
Painos ja vuosi: Uudistettu Suomennos/painos - 2009


Omaisuus vartissa taivaan tuuliin. Tulee harvakseltaan tartuttua näihin legendaarisiin venäläiskirjoihin. Olen aiemmin lukenut vain kaksi Dostojevskia. Rikoksen ja rangaistuksen, sekä kirjoituksia kellarista. Dostojevski kirjoitti nämä kirjallisuuden klassikot vuosien 1845 ja 1880 välisenä aikana, joten tämä nyt lukuohjelmaan ottamani Peluri sijoittuu hieman tuonne uran loppupuolelle. Esimerkiksi hän ei koskaan saanut tietää tulevista suurista mullistuksista (kuten vallankumous), koska kuoli jo vuonna 1881. Kuitenkin hänen kirjoistaan välittyy opettavaisia kertomuksia, jotka ovat tavallaan ajasta ja paikasta riippumattomia. Fjofor Dostojevskiä pidetään kenties nykykirjallisuuden tärkeimpänä kirjailijana ja hänen pääteostaan Karamazovin veljekset kenties tärkeimpänä kirjana kautta aikojen.

Peluri sijoittuu Ranskaan n. vuonna 1850-60. Kirja on yllättävän koukuttava ja jännittävä kirja, jonka jokainen sivu pitää lukijaansa lähes hengästyttävän tarkkaavaisena ja pingoittuneena. Tarinan yllä leijuu alati uhkantunne. Päähenkilö Aleksei Ivanovits kärsii auttamattomasti peliriippuvuudesta - on lähinnä ruletin orja. Hän laskeskele ja järkeilee erilaisia voitto- ja todennäköisyyskombinaatioita. Vaikuttaa siltä että hänen ainoat todelliset adrenaaliinia tihkuvat hetkensä tapahtuu rulettipöydän ääressä. Alekseilla on rikas suku takananaan ja hän ei ole ihan rutiköyhistä lähtökohdista. Hänen asemansa on sellainen että se edellyttää tyylikkyyttä ja herraskaisia käytöstapoja. Kuitenkin mies pilailee aatelisten kustannuksella ja tämä aiheuttaa merkittäviä hankaluuksia. Tapahtumien päänäyttämö on Rulettenburg, joka lienee kirjailijan mielikuvituksen tuotetta. Jotain huomioitavia tapahtumia on Homburgissa(luoteisessa Saksassa) ja Pariisissa

Pian käy niin että paikalle Rulettenburgiin saapuu suvun Matruuna-mummo, jota hätistelee ja liehittelee kenraali, joka on perimisjärjestyksessä kärkipaikoilla. Kenraali ei malta olla näyttämättä asemaansa ja näin ollen paljastaa oman rahanahneutensa suvun rikkaalle kanta-äidille. Kuinka ollakaan mummo tympääntyy tästä "kuoleman odottelusta" ja päättää lähteä tutustumaan tuohon mystiseen uhkapeliin. Aluksi (kuten usein käy) mummoa lykästää ja rahaa tuleekin huomattavasti. Sitten astuu riippuvuuden peikko kehiin ja kaikki menee alas pytystä säästöjä ja oblikaatioita myöten. Tämä on omiaan aiheuttamaan muutamia merkittäviä suku- ja perhedynaamisia muutoksia. Mummo nostaa kytkintä ja palaa takaisin Moskovaan.

Aleksei Ivanovits seilaa tunteiden ristiaallokossa, jota yleensä ohjailsee enemmän tai vähemmän ruletti. Hänen ihmissuhteensa kärsivät paljon ja hänen ympärilleen ilmaantuu myös kaiken maailman siipeilijöitä ja hyväksikäyttäjiä. Vaikka tarina pääosin keskittyy uhkapelaamiseen, esitellään siinä myös muutamia mielenkiintoisia henkilöitä ja suhdekuvioita. On mahdollista että kirjailija käyttää samoja henkilöitä tai ainakin esikuvia usemmissakin kirjoissaan. 

Dostojevskin venäläisyys painottuu usein tekstissä, esim. hereänä arvosteluna ranskalaisuutta kohtaan ja tietynlaisena venäläistä vilpittömyyttä korostavana huomiointina. Päälimmäisen teemana on erilaisten riippuvuuksien psykologinen ja sosiologinen tutkiminen. Enpä ole aiemmin lukenut näin köytännönlähelle osunutta kirjallista tutkielmaa esim. pelaamisen aiheuttmista fyysisistä sekä psyykkisistä oireista. Tässä tapauksessa se on ainakin hyvin sairalloista ja uhkaavaa. Kuinka riippuvuus tuhoaa koko ihmiselämän ja välillisesti myös ympäriltä kaiken pysyvämmän.

Tämä kyseinen Peluri -painos on uudistettu ja kieli on onnistuneesti nykyaikaistettu. Siksipä tarina onkin helppo lukea ja se on pikemminkin jännitysromaani. Koska se on vain n. hieman yli 200 sivuinen, on se Dostojevskin mittapuussa pienoisromaani. Tarinan kertoja on siis tämä Ivanovits itse ja kerronta lomittuu tapahtumahetkeen ja sittemmin myös muistiinpanojen (muistelusten) varaan. Jos vertaan Peluria aiempiin Dostojevskeihin oli tämä lukukokemuksena (rankasta aihepiiristään huolimatta) melko raikas ja jopa piristävä. Myönnettäköön että odottelin hieman raskastempoisempaa kirjaa. Ostin Pelurin Kirjakassista ehkä n. parivuotta aikaa ja oli muistaakseni uudeksi kirjaksi melko edullinen. Suosittelen lukemaan.

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Fedor Dostojevski - Kirjoituksia kellarista

Suomentanut: Esa Adrian
Sivumäärä: 170
Painos ja vuosi: - 1976



Tein tai ainakin aioin tehdä, tai no eipä tullut edes mieleenkään jos nyt ihan rehellisiä ollaan. Fedor Dostojevski on kirjailija joka ei suuremmin esittelyjä kaipaa. Hänen tuotantonsa käsittää muhkean siivun Venäläisen kirjallisuuden klassikkoteoksista. Vaikka Karamazovin veljekset on ehkä hänen tärkein teoksensa, päätin tälle Venäläisen kirjallisuuden kuukaudelle valita tämän omasta hyllystäni löytyvän Kirjoituksia kellarista. Olen joskus 90-luvulla lukenut hänen teoksensa Rikos ja rangaistus. Tästä ei paljoakaan ole mieleeni jäänyt, toisaalta en ehkä tuolloin ollut oikein vastaanottavaa sorttia.

Kellarin kirjoittelija on tavallaan jokaiselle tuttu ihmistyyppi, hän elää keskuudessamme vähin äänin - vaikka hän on olemassa, ei häntä juurikaan näe. Hän on kuin Münckhausen ja elää omassa kuvitteellisessa maailmassaan, ja nimen omaan elää koska hän uskoo itsekin keksimänsä jutut.
Kirjoituksia kellarista on kuin syrjäytyneen monologi. Se on kertomuksia hulluudesta, ja se on myös patologisen tarinan iskijän psykologinen tutkielma kallon sisällöstään.

Teksti on huomattavan paasaavaa ja psykologisesti virittynyttä(oikeastaan aika psykologinen kirja). Kellarin kirjailija on narri ja sankari samassa paketissa, jopa yhtä aikaa kumpaakin. Mahtailevaa ja röyhkeää, mutta samalla kuitenkin myös yksinäistä ja säälittävää. Puhutteleeko tämä meissä jokaisessa asuvaa yksinäistä puoltamme? Jokaisella on maailmassa mahdollisuutensa ja paikkansa, kaikki eivät vain hyödynnä niitä - eivät tahdo tai eivät osaa. 
Kellarin kertoja rakentaa oivallisen ja melko monimutkaisen tarinoinnin verkon, jossa yhdellä hetkellä sidotaan syvälle punokseen ja toisella hetkellä vedetään matto jalkojen alta. Kaikessa näsäviisaudessaan teksti on toki älyllistä verbaliikkaa.

Täytyy myöntää että kirjan lukeminen edistyi tahmeasti, liekö väsymystä vai oliko kirja oikeastikin hieman "puuduttava". Koska Fedor Dostojevskin kirjallisuus on laadukasta ja arvostettua, pitää sitäkin toisinaan lukea. Ja koska edellisestä kerrasta on pitkä aika, pitänee nyt ryhdistäytyä ja tarttua toimeen useammin. Oivallinen ja ilmainen hylkykirja löytö. Joka tapauksessa kannattaa lukea.