Rudyard Kipling - Valon kadotessa

Suomentanut: Aino Malmberg

Sivumäärä: 345

Kustantaja: Otava

Painos ja vuosi: 3.painos - 1950

Luettuani kirjan, ymmärrän mitä kirjan nimi tarkoittaa. Nuori Kipling työskenteli nuoruudessaan Civil and Military Gazette -lehdessä, jossa hän julkaisi myös ensimmäiset kirjoituksensa. Nämä oivalliset tarinat julkaistiin myöhemmin myös kokoelmassa Intian ylängöiltä. Vähän näiden jälkeen kirjailija  julkaisi yhden ensimmäisistä pienoisromaaneistaan Valon kadotessa (1891). Tarina sijoittuu lähtökohtaisesti Sudanin sodan aikaan (1881-1885), johon osallistui Egypti, Sudan ja lopulta Englantikin.

Valon kadotessa on kertomus Sudanin sodan veteraanista Dick Heldarista, joka pahasti haavoittuessaan siirtyy siviiliin ja matkustaa takaisin Lontooseen. Tämä sotamaalari ja sotakirjeenvaihtaja on nuori vallaton taiteilija, jolla on selviä vaikeuksia adaptoitua siviilielämään. Hänen siirtymisensä Englantiin tapahtuu selvästi hyvästä mutta järjestetystä syystä, koska häneen taiteensa on lähtenyt suosiolliseen nousuun siviiliväestön keskuudessa. Dick unelmoi alituiseen nuoresta taiteilija ystävättärestään Maisiesta, joka selvästi käyttää hyväkseen "rakastuneen" ystävänsä yllättävää menestystä. Tarina rakentuukin aluksi pitkälti tämän nuoren parivaljakon yhteisiin toilailuihin. Tältäosin tarinassa riittää siis tietynlaista romantiikan henkeä, joka on kuin tervan vetämistä - toivotonta ja päämäärätöntä. Vaikka Dickillä on useita hyviäkin kavereita ja ehkä pari ystävääkin, hänen elämänsä on silti varsin yksinäistä. 

Ennen pitkää sotavamma alkaa jyllätä pahemmin ja mies alkaa pikkuhiljaa sokeutua. Ehtiikö hän tehdä valmiiksi tärkeimmän työnsä ja järjestellä asiansa kuntoon? Kuten aiemmin lukemissani Kiplingin kirjoissa on tässäkin kohtalolla suuri osuutensa tarinassa. Kuinka sitten ympäristö suhtautuu ihmiseen, josta tulee viallinen? Entä miten vammautuminen muuttaa ihmistä ja eristää hänet ympäristöstään? Ehkä tämä Valon kadotessa on lisäksi pessimistisin ja toivottomin tarina, mitä olen tähän mennessä Kiplingiltä lukenut. Tottahan on että tämäkin ainakin välillisesti on siirtomaatarina, eikä ehkä vähiten sieltä sotaisemmasta päästä.

Vaikka Valon kadotessa onkin yksi varhaisimpia Rudyard Kiplingin kirjoittamia kirjoja, ei se silti vaikuta mitenkään raakileelta tai kokemattomasti tehdyltä. Kirja on lisäksi hyvin suomennettu ja sen kieli ei ole lainkaan kömpelöä saati vanhanaikaista. On yhtäkkiä vaikeaa keksiä masentavampaa tarinaa kuin tämä epätoivoinen ja luopumista täynnä oleva selviytymistaistelu. Jopa onnenpotkut kääntyvät lopulta onnettomuudeksi ja jos yhden saa, niin kaksi menettää. Toisaalta tämä lienee myös tarinan kantava ja koukuttava voima.

Kirjan kansilehden kuvitus on Kari Grandi -henkinen ja ehkä tuon perusteella olisi voinut odottaa jotain "hieman" positiivisempaakin. Suosittelen kirjaa lämpimästi, enkä kadu ollenkaan että tämän aikanaan ostin 0,20€ hintaan kierrätyksestä.

Rudyard Kipling - Kadonnut legioona

Suomentanut: Yrjö Kivimies

Sivumäärä: 219

Kustantaja: Otava

Painos ja vuosi: 1.painos - 1955

Sotaa ja siirtomaavaltaa. Luin noin vuosi sitten Kiplingin kauhunovellikokoelman ja muistaakseni tykkäsin siitä. Vaikka Rudyard Kipling on ehkä jo menneen talven lumia, niin ainakin itse (näköjään) palaan toistuvasti hänen tuotantoonsa. Kirjoitin blogissani nuista Pedon merkki ja muita  kauhuja novelleista ja huomasin että tässä Kadonnut legioona kirjassa on kaksi samaa novellia. Eli kyseiset tarinat ovat Pedon merkki ja Morrowbie Jukesin kummallinen ratsastus. Yllättäen tämä kirja täydensi kivasti nuita aiemmin lukemiani novelleja.

Kun tarkastelen nyt jälkeenpäin tätä Kadonnut legioona novellikokoelmaa, huomaan että likipitäen kaikissa johtoajatuksena on tietyllä tavalla kohtalo. Kuten nimikin sanoo myös sota ja sotilallinen elämä ovat myös hänen johtoajatuksiaan. Saattaa olla niin että Kiplingin lapsuudessa ja nuoruudessa saama kovakurinen kasvatus on jättänyt jälkensä myös hänen tuotantoonsa. Toisaalta hän myös matkusteli paljon ja tämä taas heijastuu tietyllä tavoin hänen myöhäisemmässä tuotannossa. Vaikka nämä hänen imperialismia huokuvat novellinsa ovatkin jotain "karulla tavalla" loistavaa, niin hänen merkittävimmät tuotoksensa ovat luultavasti romaanilliset pääteokset KIM ja Viidakkokirja. Nämä kenties herra Kiplingin tunnetuimmat teokset edustavat lähinnä lasten ja nuorten seikkailukirjallisuutta.

Nimikkonovellissa Kadonnut legioona on toki paljon kohtaloon sitoutuvaa tapahtumaa ja toimintaa, mutta jotenkin se oli kokoelman "vaatimattomin" tarina. Itse asiassa itselleni ei jäänyt niistä juurikaan sanottavaa. Kaksi edustavinta novellia olivat mielestäni Puutarhuri ja Kaksi rumpalipoikaa. 

Ensimmäisessä edellä mainituista Michael niminen poika joutuu lapsena orvoksi ja täten kasvaa aikuiseksi tätinsä hoivissa. Michaelin ja tädin suhde on alun alkaenkin verrattavissa poika-äiti suhteeseen. Tarinassa  luodaan mielenkiintoinen ja melko syväluotaavakin kuva ottalapsen ja sijaisvanhemman vuorovaikutuksesta ja mielenlaadusta. Kuinka lapsi tahtoo takertua vanhempaan ja saavuttaa jopa äidinrakkautta vastaavan tilan. Kuinka sitten aina pettymyksen hetkellä tahtoo päästää irti ja loukata toista pahimmalla mahdollisella tavalla. Onneksi kuitenkin lapsen viha on raakuudessaankin melko lyhytaikaista. Myönnän että itselleni tämä Puutarhuri -novelli  herätti jopa liikutuksen tunteitakin, ehkäpä sitä pysähtyy miettimään vanhemman (kuten itsekin olen) tunteita ja myös muistelemaan omaa lapsuutta. Itse puutarhuri edustaa novellissa hyvin vähäpätöistä osaa, liekö edes puutarhuri? Toisaalta juonen kulku saa melkoisia käänteitä parissakin kohtaa. Loistava novelli.

Kaksi rumpali poikaa on tarina lapsisotilaista siirtomaa-ajan Aasiassa. Kaksi lasta Jakin ja Lew liittyvät sotilassoittokuntaan ja heidät sijoitetaan reservin "ees-sun-taas" -rykmenttiin. Vaikka nämä nuoret viikarit ehättävät palvella kaksi vuotta rykmentissä, vaikuttavat he lähinnä märkäkorvaisilta mokkereilta. Pojat ovat pahan sisuisia tappelupukareita ja lienevätkin lähinnä katujen kasvatteja. Heissä kiteytyy oivallisesti elämän kokemattomuus, sinisilmäisyys ja tyhmänrohkeus. Kuitenkin poikien rehellisyys on jotain sellaista minkä vanhempi jermu on jo saattanut unohtaa.  Kuinka he sitten viimeisellä ja epäreilullakin hetkellä kohtaavat suoraselkäisesti kohtalonsa, johon ei oikein muut pysty. Mielestäni tarinassa muistutetaan lukijaa siitä, että vaikka jätkä olisikin kova, niin silti hän saattaa olla vain 14-vuotias urhoollisuuden idealismia täynnä oleva lapsi. Miksi ihminen vanhetessaan usein menettää uskollisuuden ja rehellisyyden, saaden tilalle pelkuruuden ja petturuuden. Kuitenkin taistelu kehässä on epätoivoista jos kärpässarjalainen kohtaa raskassarjalaisen. Hyvin tilannetta ja asenteita puolin ja toisin kuvastaa everstin kysymys rumpalipoijille seuraavassa katkelmassa.

">>Te pienet peltohiiret siis tahdotte rykmentin mukana rajalle? Miksi?

>>Olen kuluttanut kuningattaren univormua kaksi vuotta>> sanoi Jakin. >>On hyvin kovaa, sir, ettei saa mitään korvausta, vaikka täyttää velvollisuutensa, sir.>>"

Kipling - Kadonnut legioona s. 169

Lukijalle ei jää epäilyksen häivää tässä vaiheessa, miten käy lapsisotilaiden taistelussa afgaanisissejä vastaan. Toisaalta eihän lapset edes kuulu rintamalle, jossa on ihmisiä nylkeviä häikäilemättömiä "Kuoleman laakson" muhamettilaisia mustiaenkeleitä. Kaksi rumpalipoikaa on erinomainen novelli, jossa käsitellään hieman arkojakin aiheita. Onko englantilaiset ylipäätään ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan? Sitä sopiikin miettiä.

Loppuyhteenvetona voisin siis todeta että Kipling on ollut myös kantaaottava ja kriittinenkin kirjailija. Usein hänen urhoollisuusoppiensa lomasta voi valveutunut lukija löytää myös yhteiskunnallista ja globaalimpaakin kritiikkiä. Koska pohjimmiltaan Kipling oli patrioottinen ihminen, niin yleensä hänen tekstinsä kunnioittivat englantilaisia arvoja, monarkiaa ja saarivaltakunnan elämää yleisemminkin. Näissäkin novelleissa on aika helposti huomattavissa tietty konservatiivisuus, joka ei ehkä koskaan täysin väistynyt maailmaa kiertelevästä liberalisoituvasta Kiplingistä.

Rudyard Kipling - Pedon merkki ja muita kauhuja

Suomentanut: Matti Rosvall

Sivumäärä: 254

Painos ja vuosi: - 1994

Imperialistisia kauhunovelleja. Vaikka kirjailija Rudyard Kipling on tullut tunnetuksi pitkistä romaaneistaan, Viidakkokirja, Kim ja muutama muukin - päätin lähteä tutustumaan häneen hieman eri reittejä. Pedon merkki ja muita kauhuja lähestyy kirjailijan tuotantoa lähinnä klassisen kauhun ja fantasian kautta. Useimmat näistä novelleista on käännetty vasta tähän pokkariin ja luulen että muutenkaan tämä ei ole lukijoille sitä tutuinta Kiplingiä. Kirjailija sai vuonna 1907 Nobelin kirjallisuuspalkinnon ja oli tällöin ensimmäinen englanninkielinen palkinnon saaja. Tässä pehmeäkantisessa pokkarissa on kaksitoista lyhyehköä novellia, joista osa on todella helmiä - osa taas jopa puisevia.

En viitsi alkaa näistä kaikkia käymään läpi, mutta kommentoin muutamaa niistä. Mielestäni parhaimmaksi nousee Aaveriksa(The Phantom Rickshaw 1885), joka kuuluu varhaistuotantoon. Tarinassa nuoren rakastuneen miehen elämä menee sekaisin kun häntä alkaa häiritä kuollut ex-tyttöystävä. Nainen ilmestyy riksa karavaaneineen aina tietyllä reitillä ja vannottaa Jackille ystävyyttä ja rakkautta. Omituista on se ettei muut näe riksoja, vaan huitelevat niiden lävitse ikäänkuin tyhjää vaan. Tässä tarinassa jää lukijalle vastuu päätellä onko kysymyksessä mielen sairaus vai todellinen henkilökohtainen kummittelu. Yllättävän trillerimäinen ja aistikias rymistely, joka ei sinällään tarjoa mitään erityistä ja vangitsevaa. Mieleen tulee englantilainen Hammer Horror elokuvatuotanto, joka voimiensa päivinä tuotti tämän kaltaisia kauhupläjäyksiä. 

Lasten tähden(They 1904) on omituinen ja mielenkiintoinen tarina sokeasta naisesta, joka elää upeassa kartanossa metsän siimeksessä. Hän rakastaa lapsia ja vaikka hän ei itse ole niitä saanut, hyörii hänen ympärillään suuri katras ujomman puoleisia veitikoita. Tarina etenee aavemaisesti ja herättää useitakin kysymyksiä. Ovatko lapset lainkaan eläviä vai ovatko jopa kummituksia? Toiseksi naisen hieman erikoinen uteliaisuus automobiilia kohtaan jää epäselväksi, mikä merkitys tälläkin oli? Itse en oikein tiennyt oliko nainen surullinen vai iloinen. Lasten läsnäolo nostatti itselleni lähennä haikeitakin mielialoja. Joka tapauksessa ehta yliluonnollisilla virityksillä varustettu kertomus. 

Kirjan avannut kertomus Pedon merkki (The Mark of the Beast 1890) ei noussut tarinoista kärkikastiin, mutta tarjosi silti mielenkiintoisen näkökulman ihmissusiin. Mitähän muut mahtoivat ajatella kaverin lisääntyvästä lihan himosta ja taipumuksesta pimeällä hiippailuun. Jotenkin tässäkin tarinassa lukijalle jää paljolti vastuu yliluonnolisuuden kokemuksesta. Itselleni tuli mieleen omituiset paholaisen poismanausriitit, mitä esiintyy roomalaiskatolisuudessa(tosin hieman tuunattuna). Miksi patsaan häväistys johti näinkin karuun muutokseen, joka ei silti kuitenkaan ollut peruuttamatonta. Olivatkohan sankarit syöneet torajyvän saastuttamaa leipää?

Pedon merkki ja muita kauhuja on tasapainoinen mutta hieman yllätyksetön novellikokoelma yli sata vuotta vanhoja sympaattisia (alkupäästään) jopa viktoriaanisia tarinoita. Läsnä teksteissä on Intian siirtomaa vaikutus ja muutenkin globaalimpi henki kuin voisi odottaa. Toisaalta Kipling asui eläessään useammassakin eri maanosassa ja koki elämässään useita vastoinkäymisiä, joten ihmekös tuo. Huomattavaa on että tekstien laatu vuosien saatossa muuttui hienostuneemmaksi ja pohdiskelevammaksi. Niinkin klassinen aihe kuin englannin utuiset nummet eivät juuri esiinny näissä novelleissa, mutta silti riittävän jännittävää ja koukuttavaa. Kannattaa lukea.