Rudyard Kipling - Kadonnut legioona

Suomentanut: Yrjö Kivimies

Sivumäärä: 219

Kustantaja: Otava

Painos ja vuosi: 1.painos - 1955

Sotaa ja siirtomaavaltaa. Luin noin vuosi sitten Kiplingin kauhunovellikokoelman ja muistaakseni tykkäsin siitä. Vaikka Rudyard Kipling on ehkä jo menneen talven lumia, niin ainakin itse (näköjään) palaan toistuvasti hänen tuotantoonsa. Kirjoitin blogissani nuista Pedon merkki ja muita  kauhuja novelleista ja huomasin että tässä Kadonnut legioona kirjassa on kaksi samaa novellia. Eli kyseiset tarinat ovat Pedon merkki ja Morrowbie Jukesin kummallinen ratsastus. Yllättäen tämä kirja täydensi kivasti nuita aiemmin lukemiani novelleja.

Kun tarkastelen nyt jälkeenpäin tätä Kadonnut legioona novellikokoelmaa, huomaan että likipitäen kaikissa johtoajatuksena on tietyllä tavalla kohtalo. Kuten nimikin sanoo myös sota ja sotilallinen elämä ovat myös hänen johtoajatuksiaan. Saattaa olla niin että Kiplingin lapsuudessa ja nuoruudessa saama kovakurinen kasvatus on jättänyt jälkensä myös hänen tuotantoonsa. Toisaalta hän myös matkusteli paljon ja tämä taas heijastuu tietyllä tavoin hänen myöhäisemmässä tuotannossa. Vaikka nämä hänen imperialismia huokuvat novellinsa ovatkin jotain "karulla tavalla" loistavaa, niin hänen merkittävimmät tuotoksensa ovat luultavasti romaanilliset pääteokset KIM ja Viidakkokirja. Nämä kenties herra Kiplingin tunnetuimmat teokset edustavat lähinnä lasten ja nuorten seikkailukirjallisuutta.

Nimikkonovellissa Kadonnut legioona on toki paljon kohtaloon sitoutuvaa tapahtumaa ja toimintaa, mutta jotenkin se oli kokoelman "vaatimattomin" tarina. Itse asiassa itselleni ei jäänyt niistä juurikaan sanottavaa. Kaksi edustavinta novellia olivat mielestäni Puutarhuri ja Kaksi rumpalipoikaa. 

Ensimmäisessä edellä mainituista Michael niminen poika joutuu lapsena orvoksi ja täten kasvaa aikuiseksi tätinsä hoivissa. Michaelin ja tädin suhde on alun alkaenkin verrattavissa poika-äiti suhteeseen. Tarinassa  luodaan mielenkiintoinen ja melko syväluotaavakin kuva ottalapsen ja sijaisvanhemman vuorovaikutuksesta ja mielenlaadusta. Kuinka lapsi tahtoo takertua vanhempaan ja saavuttaa jopa äidinrakkautta vastaavan tilan. Kuinka sitten aina pettymyksen hetkellä tahtoo päästää irti ja loukata toista pahimmalla mahdollisella tavalla. Onneksi kuitenkin lapsen viha on raakuudessaankin melko lyhytaikaista. Myönnän että itselleni tämä Puutarhuri -novelli  herätti jopa liikutuksen tunteitakin, ehkäpä sitä pysähtyy miettimään vanhemman (kuten itsekin olen) tunteita ja myös muistelemaan omaa lapsuutta. Itse puutarhuri edustaa novellissa hyvin vähäpätöistä osaa, liekö edes puutarhuri? Toisaalta juonen kulku saa melkoisia käänteitä parissakin kohtaa. Loistava novelli.

Kaksi rumpali poikaa on tarina lapsisotilaista siirtomaa-ajan Aasiassa. Kaksi lasta Jakin ja Lew liittyvät sotilassoittokuntaan ja heidät sijoitetaan reservin "ees-sun-taas" -rykmenttiin. Vaikka nämä nuoret viikarit ehättävät palvella kaksi vuotta rykmentissä, vaikuttavat he lähinnä märkäkorvaisilta mokkereilta. Pojat ovat pahan sisuisia tappelupukareita ja lienevätkin lähinnä katujen kasvatteja. Heissä kiteytyy oivallisesti elämän kokemattomuus, sinisilmäisyys ja tyhmänrohkeus. Kuitenkin poikien rehellisyys on jotain sellaista minkä vanhempi jermu on jo saattanut unohtaa.  Kuinka he sitten viimeisellä ja epäreilullakin hetkellä kohtaavat suoraselkäisesti kohtalonsa, johon ei oikein muut pysty. Mielestäni tarinassa muistutetaan lukijaa siitä, että vaikka jätkä olisikin kova, niin silti hän saattaa olla vain 14-vuotias urhoollisuuden idealismia täynnä oleva lapsi. Miksi ihminen vanhetessaan usein menettää uskollisuuden ja rehellisyyden, saaden tilalle pelkuruuden ja petturuuden. Kuitenkin taistelu kehässä on epätoivoista jos kärpässarjalainen kohtaa raskassarjalaisen. Hyvin tilannetta ja asenteita puolin ja toisin kuvastaa everstin kysymys rumpalipoijille seuraavassa katkelmassa.

">>Te pienet peltohiiret siis tahdotte rykmentin mukana rajalle? Miksi?

>>Olen kuluttanut kuningattaren univormua kaksi vuotta>> sanoi Jakin. >>On hyvin kovaa, sir, ettei saa mitään korvausta, vaikka täyttää velvollisuutensa, sir.>>"

Kipling - Kadonnut legioona s. 169

Lukijalle ei jää epäilyksen häivää tässä vaiheessa, miten käy lapsisotilaiden taistelussa afgaanisissejä vastaan. Toisaalta eihän lapset edes kuulu rintamalle, jossa on ihmisiä nylkeviä häikäilemättömiä "Kuoleman laakson" muhamettilaisia mustiaenkeleitä. Kaksi rumpalipoikaa on erinomainen novelli, jossa käsitellään hieman arkojakin aiheita. Onko englantilaiset ylipäätään ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan? Sitä sopiikin miettiä.

Loppuyhteenvetona voisin siis todeta että Kipling on ollut myös kantaaottava ja kriittinenkin kirjailija. Usein hänen urhoollisuusoppiensa lomasta voi valveutunut lukija löytää myös yhteiskunnallista ja globaalimpaakin kritiikkiä. Koska pohjimmiltaan Kipling oli patrioottinen ihminen, niin yleensä hänen tekstinsä kunnioittivat englantilaisia arvoja, monarkiaa ja saarivaltakunnan elämää yleisemminkin. Näissäkin novelleissa on aika helposti huomattavissa tietty konservatiivisuus, joka ei ehkä koskaan täysin väistynyt maailmaa kiertelevästä liberalisoituvasta Kiplingistä.