William Heinesen - Musta pata

Suomentanut: Eija Palsbo

Sivumäärä: 340

Kustantaja: Karisto

Painos ja vuosi: 1.painos - 1958

Padassa kuhisee. Kun aloin tässä hiljattain tarkemmin tutkimaan, niin huomasin että Färsaarilla on poikkeuksellisen rikas kulttuuri. Väkilukuun suhteutettuna esim. kirjailijoita on ja on ollut melko paljon, kaikenlisäksi he ovat saaneet myös palkintoja. Ehkä kuitenkin kaikista tunnetuin heistä on Willliam Heinesen, joka palkittiin jo vuonna 1964 Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnolla. Hän sai myöhemmin 1987 myös Ruotsin akatemian pohjoismaisen palkinnon. Kirjan esittelytekstissä mainitaan, että Heinesen olisi ollut aikoikaan myös varteenotettavasti ehdolla Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Joka tapauksessa kirjailija on ollut monilahjakkuus, koska esim. Färsaarilla hänet tunnetaan paremmin säveltäjänä ja taidemaalarina. 

Karun luonnon keskeltä lähtenyt Heinesen etsi onneaan myös muualta Euroopasta, tosin palaten takaisin kotiseudulleen Torshavniin. Vaikka hänen kotonaan ei ollut taloudellista puutetta, joutui kirjailija elättämään itseään muun muassa toimittajan tehtävissä. Heinesen kirjoitti kaikki tekstinsä tanskankielellä ja ainoastaan tämä Musta pata on käännetty suomenkielelle. Olemassa on ilmeisesti myös jokin radiokuunnelma suomeksi, mutta siitä huolimatta Heinesen on varsin huonosti tunnettu Suomessa. Etsin lähes kolme vuotta tätä kirjaa divareista ja kierrätyksistä, mutta lopulta löysin sen viikko sitten eräältä yksityishenkilöltä.

Mustan padan tapahtumat sijoittuvat syrjäisille seuduille Färsaarille erääseen vuonoon, jossa asuu pienehkö kyläyhteisö. Eletään toisen maailmansodan aikoja ja kaikki joutuvat elämään alati pelossa, keskellä liittoutuneiden miehitystä. Tarinassa pureudutaan kyläyhteisöön ja sen yksilöihin, kollektiiviseen tunteeseen ja itse kunkin mielialoihin. Koska kaikki on muuttunut englantilaisten saavuttua saarille, ei yksikään päivä tunnu itsestään selvältä. Erilaiset liikkeet; niin poliittiset kuin uskonnollisetkin nostavat päätään, luoden jännitteitä ihmisiin. Toisen tukeminen ja toisaalta riistäminen ovat keskeisiä tapahtumia synkkyyttä huokuvassa kylässä, jossa rakkaus ja viha vuorotellen anastavat tilaa toiseltaan.

Karu, kivikkoinen ja metsätön luonto ovat alati läsnä tapahtumien kulussa. Kollektiivisen ahdistuneisuuden vuoksi kadut ovat tyhjentyneet ja ainoastaan kolea puhurituuli henkäilee pimeillä kujilla. Tosin satamasta kantautuu usein melua pikkutunneille asti, pajoilla kuuluu kalketta ja harvoista kuppiloista humalaisten ihmisten äänekästä porinaa.

Kylänväki koostuu monenlaisita persoonista ja kaikilla heistä on omat vahvuutensa ja vikansa. Tunnetaan useita vaurastuneita henkilöitä, jotka ovat hyötyneet sodasta muun muassa kaloja myymällä tai tavaraa kuljettamalla sukellusveneitä kuhisevalla merellä. Toisaalta on niitäkin jotka ovat kärsineet sodan vuoksi ja joutuvat turvautumaan erilaisiin liikkeisiin. Tuolloin nostivat päätään esim. sosialistiset ryhmittymät ja ammattiyhdistys, jotka eivät ainakaan tässä tarinassa pääse mitenkään keskeiseen asemaan. Sen sijaan lähes pelottavat mittasuhteet saava rinkeliseurakunta sekoittaa useiden ihmisten päät, ja erityisesti yksinäiset naiset joutuvat tämä vuoksi heikoille. Seurakunta on saanut nimensä lahkon johtajasta Simonista, joka omistaa leipomon (jossa myös kokoonnutaan). Kirjan edistyessä Simonista kuoriutuu ristiriitainen persoona, kuten myös muistakin seurakuntalaisista.

Mieleen painuvia henkilöitä ovat muun muassa Ivar, jossa on hieman proletaarin vikaa ja on muutenkin nuori kapinallinen. Poika kuolee pian saksalaisten hyökätessä laivalle, jossa paikallisia miehiä työskentelee. Vaikka levottomuutta ja tappeluita aiheuttava Ivar ei ole järin pidetty, järjestetään hänelle lähes sankarilliset hautajaiset. Koko yhteisö kohtaa surun ja sodan julmuuden, kuten seuraavassa humaanissa ja jopa levollisessa (tosin niukassa)katkelmassa kiteytyy.

"Eräänä tuulisena ja kuunvaloisena yönä syyskuun lopussa Salomon Olsenin suuri troolauslaiva >>Magnus Heinason>> ohjasi kulkunsa vuonon poikki. Sen lippu liehui puolitangossa, ja kun se oli päässyt kuulomatkan päähän satamalaiturista, huudettiin sieltä pyyntö, että sairaalasta kutsuttaisiin heti sairasauto. Valkea vaunu saapui juuri laivan laskiessa rantaan, kahdet paarit ojennettiin partaan yli kannelle, haavoittunut mies pantiin toiselle ja vietiin kehräävään autoon, joka lähti nopeasti liikkeelle. Toiset paarit nostettiin hitaasti maihin satamamiesten ja merimiesten paljastaessa päänsä. Ne asetettiin varastorakennukseen odottamaan sairasauton paluuta."

Heinesen - Musta pata

Samanlainen uhkaava ja toisaalta verkkainen tunnelma vallitsee lähes kaikessa mitä kirjassa tapahtuu. Tuntuu kuin kokoajan odoteltaisiin jotain vielä merkittävämpää. Eikä Ivar suinkaan ole ainoa joka kohtaa luojansa tarinassa, jonka pinnan alla väreilee pessimistinen ja synkkä vire.

Liva on Ivarin kaunis sisko. Hän kokee herätyksen rinkeliseurakunnassa ja joutuu hurmosmaiseen tilaan. Onko kukaan kuitenkaan valmis hänen palatessaan maan pinnalle. Hänessä on patoutunutta seksuaalista energiaa, joka ei oikein kunnolla kanavoidu tässä sisäsiittoiselta vaikuttavassa farisealaisessa yhteisössä. Vaikka hänen parrakkaan siskonsa Tomean rooli jää paljon vähäisemmäksi, niin jättääkö hän tarinassa lukijaansa syvemmän jäljen?

Kauppias ja liikemies Opperman on näennäisesti hyvyyden ruummiilistuma, mutta ennen pitkää myös hän näyttää kyntensä. Onko hän sittenkään kiiltävän kilpensä takana yhtä pyyteetön ja nuhteeton? Tämä "hoonoa kieltä" puhuva mies saa paljon peliaikaa kirjassa, eikä ole vähiten vaikuttava tekijä.

Rasittavin osa Mustassa padassa on kuitenkin sama kuin Laxnessin Salka Valkassa. Lähes koko ajan keskitytään enemmän tai vähemmän rinkeliseurakunnan hihhulointiin ja tämän vaikutukseen yhteisössä. Rivien väliin ujutellaan rinkeliseurakunnan runomittaan lepomia teologisia värssyjä ja rukouksia. Tämä miltei paasaava ja raastava osa kirjaa pilaa mielestäni leijonan osan kirjan jo lupaavaksi alkavasta tenhosta. Ehkä olisin odottanut enemmän esim. sota- ja kriisitilanteiden kuvausta, joka nyt yllättäen jäi kovin vähälle. Vaikka tarinan vuonon pohjukassa sijaitseva "Musta pata" tarkoittaa tarinan ihmisiä ja paikkaa, mielletään se jossain välissä tarinaa klobaalimmaksi ihmiskuntaa ja sen henkistä ilmapiiriä kuvaavaksi termiksi. Seksuaalisia asioita käsitellään tarinassa säästeliäästi ja vain tarpeellinen osa paljastetaan. Sen sijaan näitä kiihkon tunteita tätäkin enemmän. Kulttuuriin ei päästä liioin käsiksi, vaikka tämä olisi ehkä tuonut oman potkunsa kirjaan.

Kuvassa mietteliäs Heinesen.

William Heinesenin kirjoitus tyyli on melko dokumentoivan oloista. Ilmeisesti hän ei pyrikkään turhaa mystifioimaan ihmisluontoa tai sotkemaan ja turhaa syvällistämään tarinaa ja sen ihmisiä. Ilahduttavaa on myös se, ettei tekstissä vilise "liian" hienoja sivistyssanoja, joten tavallinenkin lukija pystyy tekstin ymmärtämään. Kirjailija on selvästi ainakin jossain määrin kansallismielinen, tämän huomaa esim. hänen suhtautumisestaan kommunismiin ja sodan kulkuun. Hän ei tuomitse jyrkästi englantilaismiehittäjiä ja tanskankieltä puhuva virkamieskin on tähän kivikkoiseen töyrääseen tervetullut. Sanoisin että Musta pata ei ihan täyttänyt suuria odotuksiani, mutta lukukokemus oli kuitenkin huimasti positiivisen puolella. Tätä kirjaa on vaikea löytää ja tälläkin alueella se löytyy vain suurimmasta kirjastosta ja vapaakappale kirjastosta. Ilmeisesti tätä on vain yksi painos olemassa. Kannattaa ostaa omaan hyllyyn ja lukea, jos vain jostain löytää.