Erich Maria Remarque - Länsirintamalta ei mitään uutta

Suomentanut: Armas Hämäläinen

Sivumäärä: 223

Painos ja vuosi: 10.painos - 1958

Elämänsä pilannut kokonainen sukupolvi. Päätin aloittaa tämän sodan ja kauhun kuukauden Remarquen kirjalla Länsirintamalta ei mitään uutta. Tämä kirjailijan pääteos on klassikko sotakaunokirjallisuudessa ja sitä on verrattu esimerkiksi Hemingwayn tuotantoon. Vaikka se on löyhästi omaelämänkerrallinen, lienee teksti paljolti fiktiota. Tarina kertoo Remarquen ikäluokkaan kuuluvien ihmisten suhteesta sotaan, eli se kertoo sodan runteleman sukupolven tarinan. Länsirintamalta ei mitään uuutta on julkaistu vuonna 1929, jolloin ensimmäisen maailman sodan haavat olivat alkaneet jo parantua. Kirja puolustaa paikkaansa länsimaisessa sotakirjallisuudessa ja herättää tunteita vielä nykypäivän lukijassakin.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat siis ensimmäiseen maailmansotaan ja länsirintamalle, jossa Saksa ja Ranska liittolaisineen käy asemasotaa. Taistelut pysyttelevät Ranskan kamaralla, jolloin sota ei ole saksalaisten kotinurkilla. Saksalainen kiväärikomppania noin 150 miestä taistelee mittavaa ja ylivoimaista vastustajaa vastaan. Keskeinen ja alati harveneva ryhmä käy veret seisauttavia taisteluita ja mies tappiot ovat melkoiset. Täydennyksenä saapuvat alokkaat ovat helppoa tykinruokaa ja viattomat hevoset juoksevat suolet pellolla mylvien tuskissaan.

Tarinen kertoja nuori Paul niminen kiväärimies, jonka nimi paljastuu oikeastaan vasta ensimmäisellä kotilomalla - käy äidin kanssa tunnepitoisia keskusteluja, eikä tämä ole omiaan nostattamaan nuoren miehen taistelutahtoa. Paul menettää tasaisella tahdilla tovereitaan ja huomaa pian olevansa yksin sodassa, jossa ei tunnu voittajia olevan. Lopullinen niitti tapahtuu kranaattikuopassa, johon syöksyy vihollismies hädissään ja pahaa avistamatta. Koska Paul joutuu miehen surmaamaan puukolla, äityy tapahtuma miehen mielessä suunnattomiin mittasuhteisiin. Hetki on paljon puhuva ja siinä käydään inhimillisten ja humaanien tunteiden dialogia sisimmän kanssa. Miksi nuori ihminen joutuu tappamaan toisen ja miksi he ehkä voisivat toisessa ajassa, tilanteessa  ja paikassa olla ystäviä? Vaikka pohjimmiltaan Paul on hyväsydäminen ihminen, niin katkeruus ja pettymys loihtivat hänestäkin esiin pienen kiusanhengen. Koska myös ja varsinkin tuolloin ilmeni sotaväessä simputusta, joutuivat useat tekemään "paskamaisen" aliupseerin käskystä mitä milloinkin(usein vailla järjen häivää).
Sota on raakaa ja julmaa - se kohtelee kaikkia epäreilusti. Lukijalle nousee mieleen kysymys voiko kukaan elää sodan jälkeen tasapainoista elämää? Ehkä näennäisesti, mutta kyllä se epäilemättä on arpensa jättänyt veteraanisukupolveen.

Seuraavassa edustava ja tunnepitoinen lainaus kirjasta;

"Aamu on harmaa; oli vielä kesä kun lähdimme rintamalle ja meitä oli sataviisikymmentä miestä. Nyt meitä palelee; on jo syksy, lehdet kahisevat, äänet ovat väsyneitä: >>yks - kaks - kolme - neljä.>> Ja kolmankymmenenkahden perästä ne vaikenevat. Ja vaikenemista kestää kauan ennen kuin päällikön ääni kysyy: >>Vieläkö ketään?>> odottaa ja sanoo sitten hiljaa: >>Ryhmiin...>> Mutta komento katkeaa ja mies saa vain sanotuksi: >>Toinen komppania>>, ja sitten vaivalloisesti: >>Toinen komppania - ilman tahtia mars!>>.
   Jono, lyhyt jono hoippuu ulos aamuhämärään.
   Kolmekymmentäkaksi miestä."   Sivu 108

Kirjailija kertoo tarinan varjolla lukijalleen useitakin syitä miksi kenenkään ei koskaan pitäisi sotia toisiaan vastaan, näin ollen kirja on pasifistinen. Teksti on teknisesti helppoa lukea, mutta henkisesti kirjan lukeminen saattaakin olla aivan toinen asia. Koska tekstissä ei käytetä juurikaan alatyylin kieltä ja se ei sisällä sen suuremmin armeijaslangia, voi kirjan lukea syvemmässä ymmärryksessä kuka tahansa. Länsirintamalta ei mitään uuutta ei ole lukemistoa herkkähermoiselle. Itse pidin kirjasta...  ja sotaa ihannoivalle lukijalle(jota itse en ole) - se on suorastaan oppikirja.