Näytetään tekstit, joissa on tunniste Johnson Eyvind. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Johnson Eyvind. Näytä kaikki tekstit

tiistai 30. joulukuuta 2014

Eyvind Johnson - Kohti hiljaisuutta

Suomentanut: Kyllikki Villa
Sivumäärä: 439
Kustantaja: Arena kirjayhtymä
Painos ja vuosi: 1.painos - 1975



Rakastajat säkkiin ja jokeen. Ruotsin Norrbottenista lähtöisin oleva Nobel-kirjailija Eyvind Johnson ehätti julkaista kirjojaan kuudella eri vuosikymmenellä. Hänen kirjansa ovat melko monipuolisesti erilaisia. Kesällä luin ensimmäiset kaksi nidettä Norrlantilaisesta Olofista ja vähän syksymmällä Kaupunki hohtaa pimeässä. Koska olen tutustunut jo aiemmin hänen varhaisempiin tuotoksiin, niin päätin lukea tämän hänen viimeiseksi jääneen kirjan Kohti hiljaisuutta. Kirjailija Johnson on yksi tärkeimmistä historiallisen romaanin kirjoittajista Ruotsissa 1900-luvulla. Usein aiheet ovat melko epäruotsalaisia.

Kohti hiljaisuutta on kertomus kolmesta eri sukupolvesta, kolmella eri aikakaudella. Päähenkilö lienee Thomas Guenole joka on häämatkalla Sveitsissä rakkaansa Ninan kanssa. Lisäksi seurataan liikemies Robert Guenolen elämää toisen maailmansodan loppuvaiheista hieman sodan jälkeiseen aikaan. Vanhimmasta polvesta vastaa Enghienin herttua joka murhataan 1800-luvun alussa keksityin perustein maanpetturuudesta ja vehkeilystä valtiota vastaan.

Tarinan eri aikakaudet ja teemat lomittuvat keskenään vaikeaselkoiseksi massaksi, joka liikkuu tragedian, historiallisen romaanin, poliittisen romaanin ja eräänlaisen draaman sekamelskassa. Tarinasta ei puutu kateutta, vehkeilyä, eikä liioin intohimoa. Tosin viimeksimainittu on jollain tavalla kieroutunutta. Oikeastaan kaikessa toiminnassa on hyötymisen ja hyväksikäytön leima, eikä kukaan pysty olemaan täysin aidoimmillaan. Näin ollen koko Guenolen sukupuu on vain osa levotonta Eurooppaa, jossa yksilö kärsii milloin yhdessä muiden kanssa kollektiivisesta kasvukivusta ja milloin itsenäisesti esim. rakkauden riivaajista.

Eyvind Johnsonin Kohti hiljaisuutta on myös tarina vangituista. Vaikka tarinan henkilöt ovat vain varhaisimmista sukupolvista vangittuina konkreettisesti, niin jokaisella polvella on selvästyi kokemus vangittuna olosta. Ainakin lukijana koin olevani hyvinkin vangittuna ja matkalla kohti hiljaisuutta. Kirja on siis hyvin raskasta luettavaa ja se on melko haasteellinen hahmottaa kronologisesti ja toisinaan henkilöhahmotkin menevät sekaisin. Aikakudet ja henkilöt pomppivat ja lukuväsymyksestä johtuen alkaa pian rivitkin pomppia silmissä. Voiko ihminen olla siis rakkautensa vanki, sukunsa vanki, valtionsa vanki tai vaikkapa oman epätäydellisen itsensä vanki? Näihin edellämainittuihin kysymyksiin ei tietenkään saa suoraa vastausta, mutta kenties hulppealla mielikuvituksella varustettu lukija voi selvitä tässäkin tarinassa kalkkiviivoille - kenties myös saada jotain.

Kohti hiljaisuutta on tähän mennessä pitkäpiimäisin kirja Eyvind Johnsonilta, eikä ole kaukana kaikista tylsistyttävimmästä lukukokemuksesta. Olisin odottanut kirjailijan kehittyneen hieman toiseen suuntaan, mutta kaipa hänen myöhäinen tyylinsä puhuttelee "syvällisempää" lukijaa. Itse en koe kuuluvani niihin. Joka tapauksessa tämäkin kirjaston kirja on luettu mikä luettu.

torstai 23. lokakuuta 2014

Eyvind Johnson - Kaupunki hohtaa pimeässä

Suomentanut: Eino Heinivaara
Sivumäärä: 256
Kustantaja: Tammi
Painos ja vuosi: 1.painos - 1946



Työläiskirjailija ei suuremmin paasaa Jumalasta tai Jeesuksesta. Päätin lainata tämän jo pitkään etsimäni kirjan tuosta suuresta kirjastosta, koska en tätä mistään paikallisesta divarista löytänyt. Olen lukenut aiemmin jo Tulta ja ruusuja, sekä Tällaista on elämäsi -kirjat, jotka olivat kelvollisia - tosin keskenään hyvin erilaisia. Vaikuttaisi siltä että Johnson on uransa alkuaikoina kirjoittanut pitkälti tavallisista ihmisistä ja heidän elinympäristöstään. Kaupunki hohtaa pimeässä on juurikin aihepiiriltään kertomus pohjoisen ihmisistä ja heidän selviytymisestään karussa pohjolassa.

Kaupunki hohtaa pimeässä on kertomus pienestä kaupungista ja sen asukkaista. Kaupunki jonka nimeä ei koskaan mainita sijaitsee ehkäpä napapiirin tuntumassa. Ainakin talvet ovat pimeitä ja lunta on paljon. Eletään siis vuotta 1925 tai 1926 (päättelin postikonttoristin syntymä- ja kuolinajan perusteella). Tarinan pääosassa on opettaja Andersson, joka on pettynyt elämäänsä ja haikailee elämätöntä elämää. Vaikka hänen päivänsä täyttyvät vastuullisesta työstä ja hän nauttii yhteisön arvostusta, tuntuu siltä ettei hän ole saanut elämältään haluamaansa. Andersson olisi halunnut lentää vapaana kuin lintu ja liittyä merenkäviöihin. Ehkäpä opettaja ei olisikaan halunnut mitään suurempaa koulusivstystä, vaan valita ammatin jossa voi olla tuntematon ja vapaa.

Jostakin syystä Andersson ei voi sietää kaupungin kelloseppä Hammaria, joka on kiilaamassa itseään hyvää vauhtia kaupungin eliittiin. Hammar on pärjännyt hyvin bisneksissä, mutta onnettomuus on seurannut häntä perhe-elämässä. Vaikuttaisi siltä ettei sillä saralla ole helpotusta näkyvissä edes tarinan edetessä. Hammar on menettänyt jo aiemmin toisen lapsistaan, eikä tämä toinenkaan Sture oikein saa elämästään kiinni. Yhtä kaikki Hammar on taitava puhuja ja omaa karismaa, joka selvästi vaivaa opettaja Anderssonia. Miksi Hammar uhkaisi opettaja Anderssonia? Vaikka Hammar onkin typerä keppihevosella ratsastava kunnallispelle, on Anderssonin jopa patoutunut katkeruus jotain älytöntä.

Samaan aikaan postikonttoristi neiti Ågren sairastuu keuhkokuumeeseen ja lopulta kuolee siihen. Ågren on koko ikänsä (yli kolmekymppiseksi) etsinyt onneaan tästä pienestä kaupungista, löytämättä sitä kuitenkaan Hän on turruttanut oman elämänsä tyhjyyttä pitkiin työpäiviin ja osallistumalla kunnallispolitiikkaan. Neiti Ågren on ainoa nainen merkittävässä elimessä ja ansaitsee siis yhteisön arvostuksen ja huomion. Siinä missä konttoristin kuolema olisi aiheuttanut esim. Salka Valkassa suuren ns. hengellisen kriisin ja huomion, niin tässä se hoidettiin pienellä palopuheella ankeissa kuoppajuhlissa.

Kaikesta päätellen tämä pieni kaupunki on kuin siirtokunta. Kun talvi saapuu ja erityisesti helmikuu, niin koko kaupunginväki vetäytyy kuoreensa ja vaipuu talvihorrokseen. Johnson kuvaa jopa masentavaksi ilmapiiriä ja henkeä, joka kaupungissa valitsee. Mielestäni se onkin osuvaa, koska olen itsekin tämän pohjoisen talven ja pienen kylän ilmapiirin kokenut. Tarinan uhkakuvat ovatkin realistisesti sisältäpäin tulevia, ei niinkään ulkoa kuten useissa tarinoissa. Suurimmat demonit ja paholaiset asuvat ihmisessä ja yhteisössä itsessään, josta ne sitten kriiseissä ja lamavaiheissa nostavat päätään. Kaupunki hohtaa pimeässä onkin näistä lukemistani Eyvind Johnsonin kirjoista pessimistisin. Ihmiskohtalot ja koko elämän piirit ovat varsin ankeat, eikä niihin mielestäni liioin tule helpotusta edes lopussa.

Kirjassa halveksitaan mielestäni oppineisuutta ja menestystä muutenkin, itseasiassa kukaan kaupungissa ei aidosti tunnu arvostavan toistaan - vaikka onkin jonkinlaista näennäisarvostusta. Kuinka joku joka on jotain, voi sitten tehdä mitä lystää. Toisaalta tämä melko heterogeeninenkin populaatio ei saa aikaan mitään suuremmin positiivista koheesiota, jolla kaupunki tulisi "hohtavammaksi". Tuntuu kuin jokin mystinen tylsistymisen noidankehä ajaisi yksittäisiä ihmiskohtaloita kurjemmille raiteille, syösten lopulta kuolemaan tai täydelliseen tylsyyteen. Itseasiassa minusta tässä tarinassa oli jopa eksistentiaalisia sävyjä.

Kirja on painettu heti sotien jälkeen, joten itse materiaali on melko "epätasalaatuista". Täytyy myöntää että tarina vaikuttaa aika spontaanisti kirjoitetulta, eikä se ole mistään kohtaa epäuskottava. Ehkä kateus poisluettuna on yhteisö melko tunneköyhää ja jopa fakkiutunutta. Tekstin asu palvelee lukukokemusta ja kieli on helppoa ymmärtää. Kaikki tämä tekee tarinasta toisaalta jotenkin taianomaisen. Ehkäpä kaupungin hohde onkin vain pimeässä loistavan kaupungin valoa, tai sitten se on jokin lunastumaton lupaus "ehkä" paremmista ajoista.

Koska kirjasta ei ole suuremmin netissä kirjoiteltu saati bloggailtu, niin haluan mainita Tarukirjan edustavan arvion tästä mielestäni lukukelpoisesta kirjasta.

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Eyvind Johnson - Tällaista on elämäsi

Suomentanut: Väinö Hämeen-Anttila - Werner Anttila
Sivumäärä: 310
Kustantaja: Karisto
Painos ja vuosi: 2.tarkastettu painos - 1976



Kiertelin tuossa torniolaaksolaisilla kirppareilla ja löysin tämän Eyvind Johnsonin Tällaista on elämäsi -kirjan. Koska hinta oli vaivaiset 20 senttiä päätin ostaa matkaan ja saman tien myös lukea sen. Olen aiemmin lukenut Tulta ja ruusuja, josta olen myös kirjoittanut blogiini. Tällaista on elämäsi on hieman erikoinen tapaus, koska en tiedä onko kirjassa todellakin kaksi ensimmäistä osaa neljä osaa käsittävästä kokonaisuudesta. Minusta kirja on siihen aivan liian lyhyt. Tämä kirjasarja on siis omaelämänkerrallinen romaani, joka kertoo norrlantilaisesta Olofista ja hänen vaiheistaan alkaen vuodesta 1914. Alkuperäiskielinen sarja käsittää siis seuraavat osat, joihin liitetty tiettävät suomennokset;
                 
                       - Nu var det 1914 (1934) suom. Elettiin vuotta 1914
                       - Här har du ditt liv! (1935) suom. Tällaista on elämäsi!
                       - Se dig inte om! (1936) suom. Älä katso taaksesi
                       - Slutspel i ungdomen (1937) suom. ?


Eyvind Johnson(wikipedia)
Koska ajelin tuossa kesälomalta kotiin päin Ruotsin puolta, päätin siinä Luppion kohdalla että kirjoittaisin muutaman sanan kirjailijasta ja hänen synnyinseudustaan. Eyvind Johnson syntyi Bodenissa Norrbottenissa vuonna 1900 ankeisiin olosuhteisiin, koska hänen perheeseen synytyi kuusi lasta ja he kaikki joutuivat asumaan pienessä "mummon mökissä". Kirjailija lähti käytännössä jo lapsena töihin kaupunkiin samalla kiinnostuen kirjoittamisesta. Hän yrittikin kirjailijan uraa jo 1920-luvulla, kuitenkaan itseään elättämättä. Tämän jälkeen hän lähti Eurooppaan ja kirjoitteli sieltä ruotsalaisiin lehtiin. Ennen niin sanottua historiallisten romaanien aikaa Johnson kirjoitti synnyinseudustaan, politiikasta ja työväen ongelmista. Koska kirjailija itsekin oli nähnyt lapsuudessaan köyhyyttä, pyhitti hän kokonaisen kirjojen sarjan (Romanen om Olof) kertoessaan omaelämänkerrallisen tarinan. Valitettavasti hänen tuotantoaan ei ole kovinkaan paljon suomennettu, mutta muutamia kirjoja onneksi löytyy. Kirjailija on kuollut jo vuonna 1976, mutta hänen kirjansa ja tarinansa elävät yhä tänäkin päivänä. Itselläni on kuitenkin sellainen tunne, että Johnson on jäänyt suurelle yleisölle hieman tuntemattomaksi.


Kuvassa edustava maisema Norrbottenista Luppiovaaran päältä kesäkuussa 2014. Taka-alalla häämöttää Torniojoki.


Ajaessani ympäri kaunista Norrbottenia olen useita kertoja aikonut pysähtyä tai piipahtaa Bodenissa katsomassa Eyvind Johnsonin kotimökkiä, mutta toistaiseksi en ole saanut aikaiseksi. Nähtävästi tämä on yleisemminkin jonkinlainen vetonaula tai matkailukohde Björkelundissa, jota voi vapaasti käydä katsomassa. Lisäksi jos on kiinnostunut enemmänkin, niin kaupungilla voi seurata ns. Eyvind Johnsonin jalanjälkiä ja oppia kirjailijasta lisää. Kokonaisuus ainakin itseäni kiinnostaisi kovasti, koska onhan Johnson alueemme ainoa Nobel-kirjailija.




Kansitaidetta Tällaista on elämäsi!
Eletään siis vuotta 1914 ja Olof niminen nuorimies pakkaa reppunsa ja lähtee pois kotoa maailmalle. Koska leipä oli tuolloin tiukassa myös vauraassa Ruotsissa, niin erityisesti pohjoisessa joutui jo varhain elättämään itsensä raskaissa töissä. Näitä olivat esim. tukkimetsässä tai tukkisavotassa työskenteleminen. Tukkihommissa oli paljon vaaratekijöitä, koska esimerkiksi kaatuvien puiden alle saattoi jäädä tai tärvellä itsensä työkaluilla (kirveet, sahat ja parkkuuraudat). Saattoipahan joku joskus hukkuakin. Näissä hommissa Olofkin aloitti uransa, työskennellen lisäksi sahoilla ja rautateillä. Vaikka Olof ei kerro tarinaa minämuodossa, ei hänen keskeisyys jää mitenkään epäselväksi.


Kirjailija kuvailee värikkäästi jätkien elämää ja joukossa hersyvää juttua - jossakin mielessä jopa huumoriakin. Teksteissä kuvastuu oivallisesti eletty ajankohta, koska esim. joukossa viljeltiin juttua, joka olisi tänä päivänä suorastaan rasistista. Vaikka kirja kertoo ankeista olosuhteista, ei kieli ole silti mitenkään ankeaa, päin vastoin - pikemminkin monijuonteista ja lukemaan kannustavaa. Erityisesti Johannasta kertovassa luvussa on paljon runoja, jotka ovat itseäni hieman vaivaannuttavia. En ole koskaan ollut innostunut rakkautta koskevasta runoudesta, mutta näissä on eittämättä jotain erityistä. Ehkä runot ovat kuitenkin jotenkin lapsellisen oloisia. Tarinoiden siivin käydään pohjoisessa aina Napapiirin pohjoispuolella, jopa Jällivaarassa asti - joten tuskinpa Torniolaakson maisemat ovat täysin vieraita kirjailija Johnsonillekaan.

Tarinan edistyessä kasvaa Olof niin fyysisesti kuin henkisestikin ja lopussa poika on miestynyt elämän karujen realiteettien edessä. Jos hän ei ole suoranaisesti masentunut, niin ainakin hän on vakavoitunut ja määrätietoistunut. Kirjat on kirjoitettu sotien välisenä aikana, jolloin koko maailma oli muutosten kourissa ja epävakaisessa tilassa. Olof ja työmiehet pohtivat sotaa ja sen seurauksia - tuleeko sota (ensimmäinen maailmansota) vielä Ruotsiinkin? Tällaista on elämäsi on loistava ja maanläheinen ajankuvaus, jonka jatko-osat olisi kiva lukea.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Eyvind Johnson - Tulta ja ruusuja

Suomentanut: Arvi Kivimaa
Sivumäärä: 478
Painos ja vuosi: 2.painos - 1974


Piinattuja sieluja inkvisition vuosina. Eyvind Johnson syntyi Överluleåssa vuonna 1900 käsityöläis perheeseen. Hänen tuotantonsa on eurooppalaishenkistä ja pitkälti yhteiskunnallisia asioita käsittelevää pohdintaa. Kirjailija kuoli vain pari vuotta Nobel-palkitsemisensa jälkeen vuonna 1976. En tarttunut tällä kertaa tekijän pääteokseen(Rantojen tyrskyt), vaan valitsin tämän Tulta ja ruusuja -kirjan.

Tulta ja ruusuja kertoo tarinan Urbain Grainier nimisestä pastorista, joka ei sovellu ammattinsa vaatimaan muottiin. Hän toimii lähinnä lihallisen- ja henkisen rakkauden lähettiläänä ja on tässä toimessaan hyvä. Naisia lakoaa ja tästä ollaan "yleisemminkin" tietoisia. Mies on karismaattinen sanaseppo ja tämän vuoksi hän selviää pitkään kaupunkinsa virassa, enemmän tai vähemmän menestyksellä. Kaupungissa ja kunnailla riehuu ruttoepidemia, ja paikallisten luostarien naisia riivaa demonit ja paholainen. Näistä saa oivallista käsitystä mm. viininviljelijä Daniel Drouinin päiväkirjamerkinnöistä, tämän mattokauppiassuvun vesan iloista ja suruista. Lisäksi tekstit nivoutuvat paikallispolittisiin ja uskonnollisiin tapahtumiin, jotka valottavat ja valmistelevat lukijan tulevaan dragediaan.
Pystyykö pieni kourallinen ihmisiä pelastamaan kaupungin tekohurskaiden inkvisitiittoreiden tuhovimmalta ja pystyykö nämä tyyneyden martyyrit säilyttämään kasvonsa. Korjaako viikatemies satoaan sairauden ja teologisen viekkauden avulla - kuka seisoo viimeisenä?

Kirja on vuoroin syvällistä pohdintaa ja tavallisen elämän kuvausta. Vaikka tekstissä esiintyy kohtalaisen paljon eri henkilöitä, ei tämä suuremmin sekoita pakettia. Lisäksi kirjan henkilöt muutuvat tekstistä lihaksi ja alkavat helposti elää tarinan mukana. Mielestäni teksteissä piikitellään kristinuskoa onnistuneesti ja hyvällä maulla. Missä vaiheessa todellinen usko muuttu hallinnon välineeksi ja teoreettisuus käytännöllisyydeksi? Tarina on tavallaan surullinen, mutta jotenkin tämän onnistuu unohtamaan tapahtumien välttämättömyyden vuoksi - tapahtumien jotka kertovat tuleville sukupolville kirkon vääristyneistä valtaa tavoittelevista asenteista ja teoista.


Kirjan teksti on kohtalaisen helppoa luettavaa. Jonkin verran asiat ja tapahtumat poukkoilevat aivojen aikakalenterissa, mutta ei häiritsevyyteen asti. Jotenkin oudoksun hieman päiväkirjamaisuuden ja tavallisen proosan vuorottelua, tämä ei ehkä ole omiaan lisäämään kirjan luettavuutta. Vaikka kirja on siksikin laadukas, niin jostakin syystä lauserakenteita "halvensi" omituiset lyhenteet kuten Urbain Grainier - U. G. yms. Lisäksi jotenkin jopa koomista sävyä toivat nämä joko kääntäjän tai kirjailijan itsesensuurin tuotteet, tyyliin "täyttää p---kaa"(naurahdus).
Kuitenkin kirjasta olen varovaisen positiivisin fiiliksin, voisin lukea kirjan tarvittaessa uudestaan, tai ehkä luen muitakin Eyvind Johnsonin kirjoja - kenties. Ainakin voisin käydä tulevana kesänä Bodenissa katsomassa kirjailijan "stugaa", joka toimii ilmeisesti turistinähtävyytenä. Sen verran itsessäni on myös norrbottenilaisverta, että suosin asioita jotka koen olevan kotiseuduiltani(Torniolaakson liepeiltä).