Suomentanut: Vappu Roos
Sivumäärä: 308
Painos ja vuosi: 13.painos - 2012
Carpe Diem. Niko Kazantzakis oli kreikkalainen kirjailija, joka tunnetaan useista filmatisoiduista kirjoistaan. Kerro minulle, Zorbas on näistä ehkäpä suosituin. Kirja on Kreikkalaisen nykykirjallisuuden klassikkoteos. Suuren yleisön suosioon Kazantzakis tuli vasta postuumisti vuonna 1964.
Tarina kertoo isännästä joka löytää itselleen työmiehen, hänen lähtiessään Kreetalle hiilikaivosbisnestä pyörittämään. Paljastuukin että työmies Zorbas onkin lahjakas monella saralla. Hän on taitava tanssija ja osaa soittaa santourillaan monenlaisia veisuja, muun muassa kansallislauluja ja alkukantaisia melodioita. Hänessä on animaalista voimaa ja hän on lähes omnipotenttinen. Zorbas ei ole antanut kirjaviisauden saastuttaa omaa puhdasta sisäsyntyistä filosofiaansa, joka on kasvanut kasvamistaan lukuisten seikkailujen myötä. Isäntä voi vain ihailla Zorbasia, hänen individualismiansa ja hedonismiansa. Ruoka, viina, naiset ja raha - tässä kaikki mitä ihminen tarvitsee. Lisäksi ahkera työnteko puhdistaa ja uudistaa sielua ja ruumista. Ja kukapa ei sanavalmiin makedonialaisen, huumorintajuisen ja riippumattoman miehen seurassa viihtyisi - vaikka liiketoiminta ei oikein luistaisikaan.
Kreetalainen kulttuuri ja tavat saavat sopivan osuuden kirjassa, niistä kertovat ilot ja surut -kihlat ja hautajaiset. Kuolema kuvataan konkreettisena ja raadollisena, kuitenkin välttämättömänä ja luonnollisena. Luonto muutenkin heijastuu tarinassa kaikin värein ja runsain tuoksuin, kuin kaunokirjallisuudessa konsanaan. Osittain sikäläisen kulttuurin vuoksi Zorbas joutuu kahnauksiin ja osoittaa myös hyvät lähitaistelutaitonsa, jotka hän on muunmuassa sodissa hankkinut. Kreetalaisesta kulttuurista paistaa rempseä ja iloinen henki ja ilmapiiri, tästä tulee hyvälle mielelle. Toisaalta ahdistavat tavat ja tietynlaiset kunniaseikat antavat jännitettä niin arkeen kuin juhlaan. Ja lopulta jäähyväiset ovat haikeat mutta lyhyet - tuletko koskaan takaisin Zorbas?
Kirjailija on onnistunut kirjassaan vangitsemaan tunnelman, elämän janon ja ystävyyden monet kasvot. Näkökulma on sinällään mielenkiintoinen, koska pääosissa on henkilö, josta toinen kertoo. Kuitenkin tarinan päähenkilö puuttuu ensimmäisiltä ja viimeisiltä sivuilta. Mielestäni tarinan opetus on juuri hetkestä nauttiminen täysin siemauksin, koska mennyttä aikaa et koskaan takaisin saa. Teksti on helppoa lukea ja en kokenut lukiessani missään vaiheessa kiinnostuksen puutetta. En ole yllättynyt että kirja on niinkin arvostettu. Jollain komedisella tavalla Zorbaksen elämästä tuli Kreikan talous ja hallinto mieleen. Kerro minulle, Zorbas kannattaa lukea.
