Günter Grass - Taikalaatikko

Suometanut: Oili Suominen

Sivumäärä: 221

Kustantaja: Tammi

Painos ja vuosi: 1.painos - 2009

Omituisia, mutta hauskoja kurkistuksia kameran "luukusta". Hiljattain tiedotusvälineet ilmoittivat yhden kenties merkittävimmistä saksalaisista kirjailijoista siirtyneen ajasta iäisyyteen. Kirjailijan, jonka tuotanto on mittava ja ulottuu seitsemälle vuosikymmenelle. Günter Grass oli koulutukseltaan kuvataiteilija ja hän toimi myös politiikassa sosiaalidemokraattien riveissä. Vaikka Grass oli rauhan mies, löytyi hänen taustaltaan synkempääkin historiaa. Grass myönsi lopulta 2000-luvun puolella osallistuneensa SS-toimintaan, jota ymmärrettävästikin piti "hävettävänä" nuoruuden höyrähdyksenä. 

Suomalaisella lukijalla on paljon valinnan varaa, kun hän katselee kirjailijan tuotantoa. Moni lukee kenties ensimmäiseksi Danzig-trilogian ja lähinnä Peltirummun, joka itseltänikin löytyy hyllystä. Päätin kuitenkin aloittaa kahdesta hieman ohuemmasta romaanista, joista ensimmäisenä vuorossa on joitakin vuosia sitten ostamani Taikalaatikko. Günter Grass sai Nobelin-kirjallisuuspalkinnon vuonna 1999, joten kirja on kirjoitettu tämän jälkeen.

Taikalaatikko on persoonallisella otteella kirjoitettu elämänkertakirja, joka jatkaa parivuotta aiemmin ilmestynyttä Sipulia kuoriessa -kirjaa (tähän tulee syksyllä suomennettuna myös viimeinen osa Grimmin sanat). Tarinassa kirjailija perheineen (useine sellaisineen) lipuu läpi vuosien ja kymmenten tarjoten pisaroina mielenkiintoisia hetkiä. Kaikesta päätelle kirjailija Grass on ollut ehtivä, pystyvä ja naisiin menevä mies. Kuvaukset hänen taiteilijan luovuudestaan kielivät suuristakin suhdannevaihteluista. Ja tässä ohessa onnistuu rakastajat ja vaimot puskemaan maailmalle kahdeksan pikku-Grassia.

Kerronan mielenkiinto piilee siinä, että lapset kertovat isänsä ja perheiden tarinaa. Isä sitä ja isä tätä. Grassilla on ainakin tässä kirjassa melko kyyninen ja humoristinenkin ote oman elämänsä ruotimiseen. Toisaalta se lieneekin turvallisin tapa lähestyä esim. muutamia yhteiskunnallisesti arkojakin aiheita ja jopa kipupisteitä - joiden kautta ja rinnalla taiteilijan vuodet vierivät. Uran luonnin ohella mies elää kiihkeästi ja ajottain jopa hieman eksyneenäkin läpi elämäänsä, jättäen siinä samalla pysyvät jäljet saksalaiseen kirjallisuuteen.

Toinen hieman omituisempi juonne tarinassa on merkillinen Marie, joka pyörii perhepiirissä näppäilemässä kuvia Agfa-boxilla. Laite on varsin ylimaallinen ja sen ominaisuudet ylittävät kaikki silloiset ja jopa nykypäivän mittapuutkin. Se pystyy näkemään menneisyyteen ja tulevaisuuteen. Lisäksi se luo kuvia kohteen haavemaailmasta ja joskus peloistakin. Palkitsee ja rankaisee tarpeen mukaan, silti ymmärtämättä mitään normeista. Onneksi siis usein palkitsee. Ehkäpä tämän kaiken kuva-materiaalin seassa vilahtelee myös Grassin omia toteutumattomia toiveita ja odotuksia.

Taikalaatikko on helppolukuinen kirja, mutta sen pinnan alle on kätketty paljon asioita jotka eivät kenties avaudu ensilukemalta. Mietin esim. tuota Taikalaatikkoa ja sen suhdetta Grassin elämään. Koska kirja ei ole kovin paksu, sen kykenee lukemaan parissa päivässä - jopa nopeampaakin. Jos suhteutan lukemaani aikaisempiin kokemuksiin saksalaisesta kirjallisuudesta, tulee mieleeni eniten ehkä Heinrich Böll. Toisaalta jostain omituisesta kohtaa huumorissa ainakin itselleni tulee mieleeni myös kotimainen kirjailija Veikko Huovinen. Olen lukemassa jo seuraavaa Günter Grassia, joka lupailee toisenlaista ja hyvää lukukokemusta. Taikalaatikko on hyvä ja yllättävän viihdyttäväkin kirja.