Arturo Pérez-Reverte - Merikartta

Suomentanut: Mirja Halonen

Sivumäärä: 503

Kustantaja: LIKE

Painos ja vuosi: 1.painos - 2002

Puntissa pakottaa! Mielestäni Yhdeksäs portti on yksi kaikkien aikojen parhaita elokuvia, siis yhtään liioittelematta. Se on siis Roman Polanskin Perez-Reverten kirjan pohjalta ohjaama elokuva. Luin myös n. vuosi sitten kirjan, joka oli erilainen mutta oikeastaan miltei yhtä hyvä. Arturo Perez-Reverte on espanjalainen melko kattavasti suomennettu kirjailija, jonka tuotantoa voisi luonnehtia eräänlaiseksi jännitys ja kauhuseikkailukirjallisuudeksi. Vaikuttaisi myös siltä että hän nojaa pitkälti dokumentaarisiin sekä historiallisiin tietoihin ja lähteisiin. Jos hän kirjoittaa pelkästään siitä mikä häntä kiinnostaa, hänen täytyy olla älyttömän tietopuolinen mies. Päätin siis lukea tämän hyllyssä odotelleen kirjan Merikartta, joka on myös aviopuolisoni ns. haastekirja.

Merikartta sijoittuu kutakuinkin nykyaikaan, ehkä 1990-luvulle. Tarinan päähenkilö Coy on maakravuksi heittäytynyt entinen kauppalaivaston perämies, joka on joutunut onnettomien sattumien ja kenties huolimattomuuden vuoksi työttömäksi. Hän kiinnostuu eräässä merellisessä huutokaupassa vanhasta 1700-luvulla painetusta kartasta, joka osoittautuu hinnaltaan täysin tavoittamattomaksi. Kartasta on kiinnostunut muutama muukin huutaja ja tästä kehkeytyykin melkoinen tahtojen kamppailu. Herra Coy kiinnittää huomionsa kauniiseen nuoreen naiseen joka kilpailee kovaluontoisesti sliipatun näköistä ponnarimiestä vastaan. Nainen voittaa huudon ja herra Coyn onnistuu tutustua tähän salaperäiseen ja viekkaan oloiseen naiseen. Nainen paljastuu Espanjan puolustusvoimien palveluksessa työskenteleväksi Tanger Sotoksi, eikä hän ehkä olekaan sellainen nainen miksi mies hänet ensin oletti.

Kartan merkitys konkretisoituu tuttavuuden myötä Coylle ja hän ajautuu eräänlaiseen aarreseikkailuun Espanjan Välimeren puoleiselle rannikolle. Coyn ja Soton kannoilla liikuskelee vaarallista porukkaa ja on ilmiselvää että kysymyksessä ovat kovat panokset ja palkinnot. Kuumeiset etsinnät koskevat jesuiittojen aikoinaan omistamaa ja meritaistelussa uponnutta Dei Gloria alusta, jonka lastina piti tuolloin olla vain pumpulia, tupakkaa ja muuta kulutustavaraa. Olisiko siellä ollut kuitenkin jotain paljon arvokkaanpaakin, ehkäpä jopa kultaa tai jalokiviä?

Pérez-Reverten teksteissä on paljon asiatietoa koskien merenkäyntiä, Välimeren maanteiedettä ja jopa tekniiikkaa. Itse ainakin hämmästelen kuinka paljon toimittajakirjailija on ottanut selvää asioista, eikä ole jättänyt asioita tökerösti puolitiehen (kuten olen muutamien muiden aiheesta kirjoittaneiden kohdalla huomannut). En ole mikään merenkäynnin asiantuntija, mutta teksti on kaikesta päätellen hyvinkin todenperäistä. Kirjailija ohjastaa lukijansa myös kartanpiirtäjien ja erilaisten merenmittaustekniikoiden maailmaan, jotka ovat ainakin itselleni mielenkiintoista aluetta. Merikartta selvittää esim. lukuisien historiallisten nollameridiaanien sijainnit, sekä teknisten navigointilaitteiden ja -tekniikoiden periaatteita.

Merelliset luonnon kuvaukset ovat vaikuttavia ja paljon enemmän kuin pelkkiä sanoja. Näihin Pérez-Reverte on selvästi ladannut täyden laidallisen tunteita ja kertojan luovuutta. Oikeastaan lukija tutustuu lähes kaikkiin maailman meriin ja lukuisiin kaupunkeihin, sateisiin, aurinkoisiin, pölyisiin ja kuumaa sykettä huokuviin rantakatuihin. Mutta ei jotain huonoa jos ei hyvääkin. Sivulta 386 alkaa tuskastuttava harlekiinihöttö, jossa tulee selväksi mm. miten ihmisiä tehdään. Toisaalta tämä varmasti tehoaa romatiikasta ja erotiikasta kiinnostuneeseen lukijaan hyvinkin. Minuun ei ainakaan tässä kontekstissä. Hieman vähemmänkin olisi riittänyt. Selvä ylilyönti.

Valotanpa hieman muutamaa keskeistä henkilöä. Herra Coy on keski-ikäinen merimies joka pitää itseään hieman yksinkertaisena, mutta rehtinä ja suoraselkäisenä miehenä. Tämä lienee tottakin kun hänen olemistaan ja tekemistään seuraa. Coy tarttuu herkästi paukahteleviin nyrkkisuorituksiin, jotka ihailtavan usein johtaa tuloksiin. Toisaalta nämä tapahtuvat väärään aikaan ja väärässä paikassa. Näin ollen loppupeleissä niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Kuten tosimiehet yleensäkin - ajattelee hän enemmän alakerralla kuin yläkerralla. Hänen temperamenttisen luonteensa taakse kätkeytyy kuitenkin vätystelevä ja spanielinsilmäinen perään itkijä, joka roikkuu kuin takiaispallo vahvassa naisessa. Yleensä hän ei juo. Mutta jos juo niin pilaa kaiken. Coyn vahvuus on kuitenkin merenkäynnissä ja niihin kuvioihin soveltuvissa rautaisissa taidoissa ja hermoissa. Epäilemättä siis ihan tavallinen espanjalainen merimies.

Tanger Soto on lujatahtoinen nainen, jolla on menneisyys miehisessä maailmassa. Hän on kylmä kuin jää ja ei yleensä anna heikkojen hetkien sotkea omaa toimintaansa. Ulospäin lähes viilipytty, mutta sisällä selvästi myrskyää. Ainakaan itse en saa täyttä selvyyttä hänen motiiveilleen ja luonteelleen, mutta ilmiselvästi hän on tämän paketin terävin naula. Coy on huomaavinaan hänessä jopa poikamaisia piirteitä, jotka selvästi miestä askarruttavat ja kiinnostavat. Vaikka Coyta raivostuttaa hänen alisteinen asemansa Soton suhteen, on hän auttamattomasti menettänyt pikkusormen ja pian koko käden. Tanger on korkeasti koulutettu nainen ja hänen kulissinsa ovat tiukassa, ei kuitenkaan kenties loppumattoman tiukassa. Soto saa katseet kääntymään ja sydämen läpättämään. Näissä edellä mainituissa ihmistutkielmissa kirjailijalla on kieltämättä vuorovaikutuspsykologista silmää.

Parivaljakkoa väijyy gibraltarilainen rosvokopla, jotka ovat merirosvojen jälkeläisiä. He ovat toki tavoiltaan paljon hienostuneempia kuin esi-isänsä, mutta käyttävät tarvittaessa julmia ja kovia otteita. He ovat halukkaita jopa "sopimuksiin", mutta ainakaan Tanger ei tahdo näihin lämmetä. Jäljillä kummittelee myös Danny De Viton oloinen pieni ja lihava palkkasotilas, joka on hetkittäin tehokas ja hetkittäin jähmeä. Nämä liikemiehiksi itseään tituleeraavat tahot onnistuvat sekoittamaan viihdyttävästi kuvioita, joten jännitystä ei tarinasta puutu rahtuakaan. Ja kuka onkaan lopulta tarinan konna?

En osaa ajatella kirjaa kovinkaan syvällisesti, mutta ainakin se on hyvin kirjoitettu ja viihdyttävä. En myöskään osaa sijoittaa sitä tarkemmin mihinkään genreen, eikä se ole edes tarpeen. Arturo Pérez-Reverte on hyvä tarinan kertoja, kunhan osaa pitää romantiikan ja erotiikan oikeissa suhteissa. Tämäkin kirja on kenties yksi parhaimpia mitä olen pitkiin aikoihin lukenut. Merikartassa vahvuudet ovat eittämättä tietopuolisuudessa ja voimakkaiden tunteiden kuvailussa. Ehkäpä Coyssa on hitunen Zorbasta ja Mickey Rourkea (kuten vaimoni arvioi). Rivien välistä paistaa kirjailijan toimittajatausta, eikä se ainakaan allekirjoittanutta mitenkään häiritse.

Teksteissä käytetään näitä EVVK-lyhenteitä, jotka ovat tulleet suosituksi sittemmin esim. nettimaailmassa. Lisäksi tarinassa mainitaan myös kirjavälittäjä Corso, joka esiintyi Yhdeksännen portin keskeisimpänä henkilönä. Suoraviivaista ja paljonpuhuvaa tekstiä - kenties yllätyksiäkin valveutumattomalle lukijalle.  Aika jonka Merikarttaan sijoittaa on erittäin hyvä investointi.

Ian Fleming - Rakastettuni

Suomentanut: Mauri Sariola

Sivumäärä: 210

Kustantaja: Gummerus

Painos ja vuosi: 1.painos - 1966

Maailman ongelmia ei ratkaista matkustajakodeissa. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 50 vuotta Ian Flemingin kuolemasta. Päätin siis jättää aivot narikkaan ja lukea vaihteeksi yhden Bond-kirjan, joten valitsin tämän poikkeuksellisen agenttiseikkailun Rakastettuni. Kirja on kirjoitettu ensimmäisessä persoonassa ja sen kertoja on naispuolinen. Aikoinaan tämä ei ollut kovin suosittu muutos jo vakiintuneeseen formaattiin ja niinpä Fleming joutui palaamaan myöhemmissä Bondeissaan tuttuun ja turvalliseen mies-kerrontaan.

Rakastettuni on todellakin Bond-kirjallisuuden outolintu. Tarina alkaa nuoren ja angstisen naisen muistelmilla nuoruudesta ja pettymyksistä(aina sivulle 120 asti) koskien ihmissuhteita. Parin karvaan pettymyksen jälkeen Vivienne Michel päättää terästäytyä ja kylmettää sielunsa vastakkaiselle sukupuolelle. Kirjan joutuu lukemaan yli puolenvälin ennen kuin James Bond vaivautuu ilestymään kuvioihin. Rosvokopla on vallannut erään keskilännen leirintäalueen mökkikylän. Vivienne on tullut yllätetyksi ja kaltoinkohdelluksi, jolloin paikalle saapuu mister 007 ja laittaa haisemaan. Tarinasta ei kehity mitään bondmaista nojatuolimatkaa maailman ympäri, joten on helppo ymmärtää miksi Fleming ei aikoinaan kelpuuttanut tätä elokuvan käsikirjoitukseksi. Tämä kirjan verio on siis totaalisen eri kuin sittemmin ilmestynyt elokuva, jossa ei sinällään ollut muuta yhteistä kuin nimi. Naisen silmin nähtynä James on tietenkin rakkauden lähettiläs ja hetkittäin ihan huvittaa Flemingin feminiiniset fantasiat. Näissä käydään iholle ja softilla tavalla todella intiimiksi.

Rakastettuni on melko tökerö kirja joka ei ansaitse superlatiiveja. Kuitenkin hauska näkökulma pikkunättiin toiminta paukkuun. Omasta mielestäni lukeminen oli lähinnä ajan hukkaa, enkä voi suositella sitä yhtikäs kellekkään. Kaiken lisäksi ainakin tämä Bond-tarina kärsi rajusta uskottavuuspulasta. Toivottavasti seuraava Bond-kirja on parempi, jos jaksan vielä lukea.

Sjöwall & Wahlöö - Terroristit

Suomentanut: Margit Salmenoja

Sivumäärä: 332

Kustantaja: Karisto

Painos ja vuosi: 4.painos - 2005

Aina ajankohtaisia ja päivänpolttavia aiheita. Sjöwall & Wahlöön komisaario Beck-sarja on legendaarinen ja ehkäpä tunnetuin dekkarisarja Euroopassa - ainakin Pohjoismaissa. Näistä kirjoista tehdyt elokuvasarjat ovat tuoneet lisää tunnettavuutta ja tehneet hahmot tunnetuksi myös kirjoja lukemattomille ihmisille. Alun perin tämä sarja on kirjoitettu vuosien 1965-1975 välisenä aikana ja kirjat on suomennettu epäjärjestyksessä. Ostin likimain kaikki nämä kirjat vuonna 2005 kun tästä saatiin aika järjestyksessä oleva painos, tosin minulta jäi puuttumaan kolme kirjaa. Mies joka hävisi savuna ilmaan, Bussimurha ja tämä Terroristit. Näin ollen ostin hiljattain käytettynä tämän sarjan päätösjakson Terroristit paikallisesta kierrätyksestä. Kirja on sivumäärällisesti paksumpi kuin muut lukemani, eli yli kolmesataa sivua. Kirjasarjan kirjoittaminen päättyi Per Wahlöön kuoltua vuonna 1975, mutta Maj Sjöwall jatkoi kirjailijan uraansa vielä tämän jälkeenkin ja on vielä nykyäänkin aktiivisena.

Terroristit on kirja joka valaisee kylmän sodan aikaista maailmaa ja sen ongelmia.  Ruotsiin on tulossa valtiovierailulle amerikkalainen kuvernööri ja tämä aiheuttaa pään vaivaa Ruotsin poliisivoimille, kuinka turvajärjestelyt saataisiin aukottomiksi ja vierailu turvalliseksi. Tähän ongelmaan pureutuu kommisaario Beck ja hänen jo tutuksi tullut lähipiirinsä. Toiminnan keskiössä saa suuren roolin Gunvald Larsson, joka hoitaa tonttinsa taattuun fyysiseen tapaansa. Eikä merkityksessä jää paljon vähäisemmäksi muutamat muutkaan Beckin luottohenkilöt. Kirjoille tyypillisesti paljastetaan myös Beckin henkilökohtaisia ongelmia ja sosiaalisia kiemuroita, joilla henkilöistä saadaan rakennettua inhimillisempiä ja epätäydellisempiä. Toisaalta kirjailijaparivaljakon pureva kyyninen kritiikki "kansankotia" ja alati lisääntyvää kapitalismia kohtaan paljastaa myös heidän tuolloiset tarkoitusperät kansalaisten valistamisessa. Jotenkin tähän sarjan viimeiseen osaan on ladattu ehkä eniten kritiikkiä ylipäätään maailmanmenoa kohtaan. Kirjassa on kuitenkin jo hieman väsähtänyt tunnelma ja se keskittyy huomattavsti enemmän konttoreissa lonimiseen ja viranomaiskeskusteluihin kuin aiemmissa osissa. Itse kiinnitin huomiota Gunvald Larssonin ikään, joka tässä kirjassa olikin jo miltei viisikymmentä vuotta. Filmatisoinneissa Larsson on alun alkaen huomattavasti nuorempi. Näin ollen Beck ja Larsson ovatkin miltei samaa ikäluokkaa. Muutenkin ulkonäkökysymykset poikkeavat melkoisesti tästä näyttelijä kaartista, joka sittemmin on tullut tunnetuksi. Vaikka kirjan juoni tarjoaa pohtimista ja muutamia hauskojakin koukkuja, vaivaa siinä jotenkin koko ajan suurten linjojen tuoma ähky. Itseasiassa hieman tämä viimeinen muistuttaa jopa Bond-seikkailua, kaikkine pommeineen ja kiikaritähtäimineen.

Lopulta kirja ei juurikaan poikkea perus toimintakirjoista. Idea on rakentunut jokseenkin kauaksi perus dekkarimateeriaalista, joten kirjalta on tuha odottaa perinteistä salapoliisipläjäystä. Tarina lokalisoituu ajallisesti hetkeen ennen Suomen järjestämää ETYK-kokousta (1975), joten olisko niin että tuolloin oli muotiakin nämä massiiviset turvatoimia vaatineet tapahtumat ja tämä oliskin yksi kirjallinen tilaus tuolloiselle maailman tilanteelle. Nykyaikana terrorismi on muutunut jotenkin kokonaisvaltaisemmaksi ja tavalliseen ihmiseen kohdistuvaksi, tuolloin iskettiin merkittäviin ihmisiin hanakammin. Yhtä kaikki Terroristit on hieman erilainen Beck-tarina, mutta liekö tuo sitten huono vai hyvä asia. Jotenkin hieman kaupallisemman oloinen kuin muut Beckit. Suomennos on alkuperäinen ja siinä ei sinänsä moittimista. Olen lukenut kaikki muut Beckit, paitsi Bussimurhan ja Mies joka hävisi savuna ilmaan. Useat näistä olivat hyviä ja Roseanna oli ehkä paras. Tämä kyseinen kirja oli yksi huonoimmista Beckeistä, ei voi mitään.

Hieman vailinaista Beck kokoelmaa.

 Kiitos lukijoilleni - tänään meni 10000 rikki.

Ian Fleming - Casino Royale

Suomentanut: Matti Karjalainen

Sivumäärä: 226

Painos ja vuosi: 6.painos - 1991

Uhkapelejä ja glamouria. Hiljattain tuli kuluneeksi 50 vuotta ensimmäisestä James Bond-elokuvasta, Tohtori No:sta. Olen tietysti katsonut kaikki Bondit, osan moneen kertaan. Suurin suosikkini on Kuuraketti. Paras Bond-näyttelijä on charmikas peribrittiläinen Roger Moore, joka on jotenkin rooliin parhaitenistuva hirtehishuumoreineen ja kuolettavine sutkautuksineen.

Sen sijaan ensimmäinen Bond-kirja täyttää pian 60 vuotta ja sen kirjoittajan Ian Flemingin kuolemasta pian 50 vuotta. Fleming ehti kirjoittaa useita agenttitarinoita(14 kappaletta), joista tehtiin miltei yhtä monta elokuvaa. Häpeäkseni täytyy myöntää että tämä oli ensimmäinen Flemingin kirja jonka luin. Olen aiemmin lukenut yhden Gardnerin Bondin(ei tietenkään sama asia), mutta siitäkin lienee parikymmentä vuotta aikaa.

Casino Royale on tiivistunnelmainen ehkä vielä itseään etsivä Bond-kirja, sen tapahtumat sijoittuvat ranskalaiseen kylpyläkaupunkiin. Siellä Bond joutuu elämänsä uhkapeliin, jossa on suuret panokset ja henkiriepu lujilla. Koko tarina pyörii casinon ja hotellin liepeillä, ja toimintaa ei liiaksi ole. Pahikset ovat useasta leiristä ja naisia ei ympärillä pyöri suuremmassa määrin. Kuitenkin tarinasta on saatu aikaseksi pikkunätti ja nyt jo legendaariseksi noussut "agenttipläjäys". Vaikka kirjan väkivalta on brutaalia, on se kuitenkin "sievästi" kuvattua.

Koska olen myös elokuvan katsonut, täytyy väistämättä vertailla tiettyjä asioita. Kirjan Bond on yllättävän herkkä ja hänen mielessään risteilee suuria tunteita, pelkoa, rakkautta, himoa ja jopa kauhua. Näitä en ainakaan suuremmin aistinut Daniel Craigin karkeilta mutta toki naisiin meneviltä kasvoilta. Lisäksi ilmapiirissä ja teksteissä vilisee toistuvasti sovinismia, joka olisi tänäpäivänä jo miltei rikollista. Edellä mainitut asiat eivät liioin itseäni vaivaa, mutta myönnettäköön että ajaa kirjan totaalisen eri radoille kuin katsomani elokuvan. James Bodista ei tässä kirjassa ole tehty mitään supersankaria ja hyvä niin.

Kirjallisesta ilmaisusta en osaa suurempaa sanoa, kaipa tuo luettavuudelta on helpoimmasta päästä. Alkupuolen puuduttava, eri valtioiden vakoojatoiminnan ja kylmänsodan lähtötilanteen vatvominen loi muutamia haukotuksia, mutta eipä sen jälkeen voi suuremmin moittia. Kirja on kirjoitettu 50-luvulla ja pakko myöntää että tämän kyllä huomaa. Kyseisen laatuinen kirjallisuus sopisi mielestäni ylä-asteikäisille pojan kolleille, jos vaikka tästä viimeistään alkaisi kiinnostus lukemiseen.