Suomentanut: Kristiina Drews
Sivumäärä: 327
Kustantaja: WSOY
Painos ja vuosi: 1.painos - 1991
Rakkauden vai apartheidin rintamalla? Vaikka rotuerottelu onkin monin paikoin maailmaa jo mennyttä elämää, niin silti voi esittää kysymyksen että onko se sitä syvällisemmällä tasolla. Etelä-Afrikkalainen naiskirjailija Nadine Gordimer ainakin tässä kirjassaan Poikani tarina, käsittelee aihetta vielä nykypäivän mittapuulla melko tuoreen ja raikkaan oloisesti. Nythän taas ollaan menossa kohti "muukalaisvihamielisempää" maailmaa kovalla tohinalla. Esimerkiksi Euroopassa ääriliikkeet ovat saaneet uutta ja pysyväisemmältä vaikuttavaa jalansijaa. Toisalta siellä missä on ihmisiä, niin siellä lienee eriarvoisuutta aina - menneisyydessä, nykyhetkessä ja tulevaisuudessa.
Poikani tarina ei ole pelkästään rotuerottelua käsittelevä kirja, vaan pikemminkin ehkä vimmaista ja petollista rakkautta käsittelevä kirja. Rakkautta jota on (kuten usein on) vaikea hallita ja toisaalta sietää. Tarinan päähenkilö (tai ainakin toinen niistä) Sonny on pikkuhiljaa ikääntyvä musta aktivisti, joka kamppailee apartheidia vastaan niin laittomin kuin laillisinkin keinoin. Hän on jatkuvasti kahnauksissa valkoisen vallan kanssa, joutuupa hän jopa muutamaksi vuodeksi vankilaankin. Tässä ohessa rakentuu Sonnyn ja Hannahin välille rakkaussuhde, joka on alun alkaen ystävyys ja aktivistikumppanuussuhde. Miksi ja miten se johtaa rakkaussuhteeseen, on monitahoinen kysymys. Hannah on muista tarinan hahmoista poiketen valkoinen, mutta tämä ei sinällään ole mitenkään olennaista.
Tarinaa kerrotaan minä muodossa myös Sonnyn pojan Willin näkökulmasta. Will on selvästi äidin poika ja pitää tämän puolia, hetkittäin jopa aggressiivisestikin. Willin silmissä isä on aluksi lurjus ja perheen pettäjä, mutta tarinan edetessä ja Willin aikuistuessa alkaa poika tavallaan ymmärtääkin isäänsä. Sonnyn laillinen vaimo ja pojan äiti on melko passiivinen hahmo, joka lopulta rakentaa itselleen marttyyrin roolin. Tavallaan vaimo Aila onkin yllätyksellisin henkilö koko paletissa.
Sonny huomaa ikääntymisen merkit myös fyysisesti, tulee vapinoita ja eturauhanen turpoaa yms. Samalla hän oivaltaa sen, kuinka vähän hän oikeastaan hallitsee ympärillään olevia tapahtumia ja asioita. Vähiten ehkä ihmissuhteita ja ihmisiä. Ehkä hieman yllättäen Gordimer ei käsittele kirjassaan naiseutta ja naisasiaa, vaan pikemminkin miehenä oloa ja tunne-elämän turmellusta. Mielestäni aihetta käsitellään varsin neutraalisti, eikä ketään varsinaisesti syyllistetä tai haukuta. Pikemminkin ihminen ajautuu olosuhteiden pakosta kaikenlaisiin onnettomiin ja kohtalokkaisiin tapahtumiin.
Poikanin tarina ei ole ehkä helpompia kirjoja lukea, koska aihepiirit ovat melko rankkoja. Sinällään Gordimerin teksti on melko helpposelkoista ja käännöstyökin lienee ihan laadukas. Ehkä olisin odottanut enemmän yhteiskunnallista ja poliittista temmellystä, nythän käteen jäi päälimmäisenä hankisen ja lihallisen rakkauden asiat. Toisaalta nämä teemat ovat ehkä jollain tasolla lähempänä esim. tavallista suomalaista arkilukijaa. Kirja ei ole suuremmin provosoiva puoleen tai toiseen, joten se on varmasti melko turvallinen valinta - jos ei ole allerginen vimmaisille elämäntarinoille. Itse luin kirjan melko löysällä ottella, ilman turhia "rypistelyitä". Odotettua positiivisempi kokemus.
