Erlend Loe - Supernaiivi

Suomentanut: Outi Menna 

Sivumäärä: 223 

 Painos ja vuosi: 7.painos - 2003

Nykykirjallinen näkökulma tylsyydestä. Erlend Loe on norjalainen Trondheimissa syntynyt kirjailija. Hän on varsin tuottelias kirjailija ja kirjoittanut jopa useampia tuotoksia vuosittain. Hän on tehnyt myös musiikkivideoita ja lyhytelokuvia. Kuitenkin Erlendia voi pitää ensisijaisesti kirjailijana. Päätin lukea Supernaiivin, joka on Loen ensimmäinen suomennettu teos.

Kirja kertoo nuoresta miehestä, jonka elämä on vääjäämättä luisumassa hallinnasta. Hänen henkilökohtaiset kriisinsä esitellään ihmisen monologina, kertomuksena jonka odottaa kokoajan kasvavan. Tarina toki kasvaakin, mutta jotenkin odottaa että se jokin loppusisi ja päästäisiin asiaan. Vaikka ympärillä tapahtuu paljon mielenkiintoista, tuntuu siltä että kaikkea katsellaan harmaiden suotimien lävitse. Toki päähenkilö yrittää karistaa kaihtimia silmiltään jopa lapsellisin keinoin, mutta menee arvaamattoman pitkään ennenkuin tämä alkaa tuottaa tulosta. Kuinka selvitä monimutkaisista tieteellisistä teorioista, jotka menevät reippaasti yli hilseen? Tätähän voi tiedustella huppuluokan tiedemieheltä. Ehkäpä elämän raskain ja ankeuttavin stressi laukeaa Brion Hakkalelulla, vai onko vastaus sittenkin maailman matkailu? Kaikkien kummallisten koukeroiden ympärillä vallitsee kuitenkin lämmin ja sympaattinen tunnelma. Onko lopulta avainasemassa läheisimmät ihmiset? Ihmiset jotka voivat vetää uppoamassa olevan fakkiutuvan sielun takaisin tavalliseen nautittavaan elämään. Vai onko se ehkä sittenkin yllättävä ja odottamaton rakkaus?

Mielestäni Supernaiivi on helppo lukuinen, mutta monisäikeinen kirja. Itselleni ei ole juurikaan tullut näitä kirjoja vastaan, joissa editytään vaivihkaa(jopa salamyhkäisesti) loppuun asti. Voi vain yhtäkkiä todeta sivujen huvenneen ja loppukaneetin läsähtävän printattuna sähköpostina viimeiseen sivuun. Teksti soljuu lyhyinä lukuina ja antaa mahdollisuuden tunkea vähän väliä kirjanmerkin sivujen lomaan. Ei mitenkään raskassoutuista, ehkä juuri helpoin kirja mitä olen lukenut. Tarina joka ei kerro mitään tiettyä asiaa, sitä vaan on hauska lukea. Suosittelen kirjaa.

Mikael Niemi - Nahkakolo

Suomentanut: Tuula Tuuva

Sivumäärä: 230

Painos ja vuosi: 1.painos - 2004

Tärähtänyttä tieteiskirjallisuutta Tornionlaaksosta. Nahkakolo on Mikael Niemen kirjoittama romaani vuodelta 2004. Kirjailija on tullut aiemmin tunnetuksi kirjastaan Populäärimusiikkia Vittulajänkältä.

Nahkakolo on jonkinlainen pirstaleisten tarinoiden kokoelma, lähinnä (luultavasti)huumorimielellä kirjoitettuja tieteisnovelleja.

Nahkakolo herkuttelee erilaisilla scifi-aiheilla, joissa liikutaan Tornionlaakson ja Universumin reunojen välisellä alueella. Jotenkin tulee sellainen tunne että tarinat ja aiheet poukkoilevat puolelta toiselle, seksistä möhkäleiden pää-siemennykseen, ja omituisista aikateorioista kummallisiin muukalaisiin.

Väkisin tulee tunne että Mikael on päästänyt paperille tajunnanvirtaa - ihan huvin ja urheilun vuoksi. Toisaalta hetkittäin tarinoissa käytetään tervettä ja osuvaa satiiria kouluttuneisuutta ja menestystä kohtaan, ja vastaavasti ylistytstä maalaisuutta ja luonnollisuutta kohtaan. Ihminen unohtaa älyllisyydessään nauttia perusasioista, ja tämän vuoksi joutuu jokin ulkopuolinen taho tulla pitämään kursseja elämästä. Jotenkin tulee kuitenkin tunne jokivartisista ja meidän ajatusmaailmasta, tietynlaista suorasukaisuutta ja jopa tervettä ylpeyttä(jota se ei tietysti ole muiden mielestä). Liika lukeminenhan lisää hulluuden riskiä - naurahdus.

Kirja on härski ja surrealistinen, ja epäilemättä joka tästä genrestä tykkää, pitää myös Nahkakolosta. Itse en niinkään kirjasta pitänyt, tosin vikahan voi olla myös lukijassa. Jotenkin riveistä ja niiden väleistä huokuu jotain vierastuttavaa ylimielisyyttä, joka ei sitten ainakaan tehokeinona minulle toimi. Parasta antia on humoristiset seksuaalistiset kohdat ja piikikäs viesti tietylle yhteiskuntaluokalle. Olihan mukana myös monen moista pohdintaa, asiasta ja sen vierestä.

Kirja tuli luettua, mutta en voi heti sitä suositella. Jotenkin kirja esim. aikaisempaan tuotantoon verrattuna oli keskinkertainen - eikä sävähdyttänyt. Silti kotiseutua pitää kannattaa ja täten aijon lukea muita (tuleviakin) Niemen kirjoja - uskon että seuraava taas natsaa.