Kirjailija: Mika Waltari
Sivumäärä: 252
Kustantaja: Suomalainen kirjakerho
Painos ja vuosi: 2.painos - 1994
Yksisilmäinen kuningas sokeiden joukossa. Olen viimeaikoina kiinnostunut yhä enemmän Mika Waltarin kirjoista, muistakin kuin niistä historiallisista romaaneista. Hänen tuotantonsa käsittää melko paljon materiaalia, kuten näitä pienoisromaaneja ja novelleja. Rakkaus vainoaikaan on yksi toista maailmansotaa, tai pikemminkin sen aikaa käsitteleviä kirjoja. Toinen kirja mikä nyt tulee mieleeni on Antero ei enää palaa. Mika Waltari oli varsin liberaalikin mies, mutta toisaalta hän oli myös patrioottinen ja sinivalkoinen taiteilija. Useat kirjailijan taiteilija-aikalaiset olivat vasemmistolaisia. Päätin lukea siis tämän jo miltei unohdetun Rakkaus vainoaikaan -kirjan, josta ei ole lukuisia painoksia otettu. Kenties (sisällöstään) johtuen tämä on ollut jopa kirjailijan oma toive.
Rakkaus vainoaikaan sijoittuu välirauhan aikaan, jolloin suomalaiset elivät veitsen terällä ja monista esim. jokapäiväisistä artikkeleista alkoi olla pulaa. Tarinan sodassa päähän haavoittunut nuorukainen rakastuu Marjut -nimiseen tyttöön, joka pitää lomaa yliopistolta. Poika kokee haavoittumisestaan huonoa omaatuntoa ja kokee olevansa kelvoton "pään" vaivan vuoksi. Käykin pian ilmi ettei tämä päähän haavoittuminen ole kenties ainoa haava, vaan osa saattaa olla henkistäkin perua. Nuorukainen on lupaava taidemaalari ja alkaa pian saada huomiota taiteensa avulla. Ehtitkö Suomi kuitenkin ajautua sotaan, ennen kuin taiteilija lyö lävitse? Ja joutuuko nuorukainen takaisin rintamalle? Marjut vie mielitiettynsä maaseudulle perheensä luokse ja tämä laajentaakin kivasti tapahtuma kenttää.
Marjut ja poika puhuvatkin pian naimisiin menosta, koska eräät tuttavat ovat hiljattain myös avioituneet. Tarinassa käydään pitkälti lävitse sodan aiheuttamia haavoja, niin ihmisten, yhteisön kuin yhteiskunnankin. Kuinka ahdingossa elävät ihmiset selviävät arjesta ja työstä, alati lisäääntyvän pelon varjossa. Lopulta taiteilijat, opiskelijat, maanviljeliät ja virkamiehet ovat kaikki samalla viivalla.
Itse kiinnitin huomiota kirjailijan jopa suhteettoman seikkaperäisiin miesvartalon ja sen komeuden ylistyksiin, kun taas naiskauneuden kuvaus oli melko latteaa. Olisin voinut tähän lainata useita kohtia, mutta lienee yhdentekevää sinänsä. Toisaalta kirjassa käsitellään loistavalla tavalla ihmisen potentiaalia nousta ylös alhaisimmastakin alhosta, jossa itsesääli ja itsetunto rimpuilee haparoivia askelia kohti lopullista voittoa. Välirauhan aikana suomalaiset yrittivät jatkaa normaalia elämää, kuten ennen talvisotaa. Ainakin tämän tarinan perusteella se on ollut vaikeaa ja ahdistavaa. Kuitenkin tästäkin saa vaikutelman että kaveria ei jätetä
Toisin kuin voisi luulla ei tarina ole kuitenkaan pessimistinen. Päin vastoin. Saksalaisetkin vielä tuolloin menestyivät Euroopan rintamilla ja kaikki oli avoinna. Suomi sai jopa apua ja sympatiaa saksalaisilta, joten nämä saivat käyttää Suomea läpikulkuun pohjoiseen (kuten tuolloin Ruotsiakin).
Vaikka sittemmin tiedetään hyvin kansan tulevat vaiheet, niin ainakin hetkeksi tämä kirja voi vaivuttaa lukijansa aikaan - vaiheeseen jolloin kaikki oli vielä mahdollista.
Rakkaus vainoaikaan on hyvä kirja ja osin melko informatiivinenkin. Vaikka Waltarin teksti paisuu hetkittäin jopa fennomaanisiin mittasuhteisiin, niin mielestäni se on kuitenkin ja ehkä sen vuoksi realistinen. Itselleni tulee mieleen esim. taiteilijan esikoisteos Suuri illusioni, jossa on samanlaista melko rentoakin kaupunki- ja seuraelämää. Kaikesta huolimatta tämäkin kirja jää jotenkin kesken. Olen mieltynyt näihin maanläheisiin romaaneihin ja aijon lukea näitä vastaisuudessakin. Oppii ehkä jotain takavuosien Helsingistä ja helsinkiläisistä.
