Günter Grass - Aivoituksia

Suomentanut: Oili Suominen

Sivumäärä: 164

Kustantaja: Tammi

Painos ja vuosi: 1.painos - 1982

Päätin lukea myös tämän hyllystä löytyvän kirjan Aivoituksia. Se on reippaasti vanhempaa tuotantoa kuin Taikalaatikko ja on julkaistu alkuperäiskielellä jo vuonna 1980. Kun katselen sisäkannen kuvaa tuolloisesta Günter Grassista, oivallan helposti mistä tulee täkäläinen sanonta Günter-viikset (kalapuikot). Aika hauska on kyllä tuo kansitaidekin, joka on kirjan osalta varsin osuva.

Aivoituksia on lennokas ja reteä pienoisromaani opettajapariskunnasta Harmista ja Dörtestä, jotka edustavat keskiverto saksalaista "tuhoutuvaa" sukupolvea. Grassin ennuste on että saksalaiset kuolevat sukupuuttoon, kun taas Aasiaa odottaa ylikansoittuminen. Esimerkiksi Harm ja Dörte keksivät vaikka minkälaisia verukkeita vältelläkseen lapsen tekoa. Pariskunta lähtee reissaamaan Aasiaan ja koska he ovat osa Grassin käsikirjoitusta, tarjoaa hän ratkaisuksi Dörtelle balilaista miesrakastajaa. Kirjailija on itsekin hakenut käsikirjoitukseen autenttisia tunnelmia matkustamalla Aasiaan - voisiko sieltä löytyä kenties Saksan kansalle elvyttäviä keinoja ja voimia?

Myös Saksan jakautumista toisen maailmasodan jälkeen Grass käsittelee melko poleemisesti, kuten myös poliitikkojen suhtautumisesta kulttuuriin ja taiteeseen. Esim. lännessä kirjailijoista tehdään pellejä ja idässä paranoidisesti salakuuntelemalla rikollisia. Kaikenkaikkiaan tuolloiseen nyky-yhteiskuntaan, nyky-ihmisiin ja ilmapiiriin Grass tarttuu varsin purevan sarkastisesti. Eikä pessimistisiltäkään vaikutelmilta voi välttyä.

Aivoituksia on linjassa edellisen lukemani Taikalaatikon kanssa. Ehkä tämä on kuitenkin runsassanaisempaa ja rönsyilevämpää niin kirjoitusteknisesti kuin myös sisällöllisestikin. Mielipidettä tarjotaan kronologisesti menneisyydestä, silloisesta nykyhetkestä ja lopulta myös tulevaisuudesta. Tekstiä pysähtyy ja se pysäyttää miettimään. Kirja on mielenkiintoinen, joskin toisaalta melko raflaavakin. Ainakin itse tulkitsen kirjailijan mielipiteet jos hän ne rivienvälistä ominaan tarjoaa, melko konservatiivisiksi. Kannattaa lukea tarina sympaattisista, joskin jollain tasolla myös surkeista ja eksyneistä Harmista ja Dörtestä.

Jörn Donner - Presidentti

Suometanut: Ilona Anhava

Sivumäärä: 255

Kustantaja: Otava

Painos ja vuosi: 1.painos - 1986

Ja taas kerran ulkoistan itseni. Viimeaikoina Jörn Donner on ollut taas enemmän tapetilla. Hän ohjasi juuri hiljattain ilmestyneen elokuvan Armi Ratiasta ja on vieraillut ajankohtaisohjelmissa. En ole itse paneutunut niinkään Donnerin elokuviin, vaan enemmän näihin kirjallisiin tuotoksiin. Toki hänen elokuviakin olen katsonut. Päätin lukea tämän hyllyssäni lojuvan kirjan Presidentti, joka on julkaistu vuonna 1986. Kirja on lähteissä luokiteltu Andersin sukuromaanisarjaan kuuluvaksi, mutta ainakaan itse en sen suuremmin löytänyt yhteyttä. Jos näin on se voisi olla kuitenkin Fredrik Krok.

Kirjan tapahtumat ajoittuvat melko pitkälle ajanjaksolle, alkaen sotaa edeltävästä ajasta ja jatkuen 80-luvulle asti. Päähenkilö diplomaatin vaimo Anna V. kertoo elämästään 1.persoonassa. Hänen elämänsä on ollut melko vaiherikas ja ymmärrettävästä syystä alkaa latistua ikääntymisen myötä. Vaikka ympärillä tapahtuu paljon asioita on Anna V:een elämä melko yksinäistä. Ensin avioliitossa ja sitten myös itsenäisessä elämässä. Edes materialismi ei suo lohtua fiksulle ja filmaattiselle naiselle.

Anna V:een elämää ja ihmissuhteita sotkee miltei tyrannimaisesti Presidentti, johon naisella on omituisen lujittunut kiintymyssuhde. Tämä ns. P. ei kykene ilmeisesti rakastamaan muuta kuin valtaa ja kenties itseään. Hänestä saa melko graavilla tavalla narsistisen kuvan, jopa jollain tavalla sosiopaattisen. Rivien välistä saa esim. käsityksen että hän on syyllinen Anna V:een leskeytymiseen. Vaikka P. onkin naisen rakkautta hyödyntävä lurjus, ei hänen suvereenisuuttaan ja karismaansa vähätellä missään vaiheessa. Hän saa kaikkine lieveilmiöineen lähes diktaattorin aseman ja maineen.

Presidentin ilmapiiri seilaa jossain poliittisen satiirin ja lähihistoriallisen fiktiivisen romaanin välimaastossa. Kuten muissakin lukemissani kirjoissa on Donner hyvin ajantasalla kirjoittamistaan asiosta ja vallitsevasta ilmapiiristä. Ainakin suomalaisille tärkeitä historiallisia henkilöitä esiintyy diplomaatin perheen lähipiirissä ja myös joitakin oman aikansa tapahtumia ja merkkipylväitä.

Taas kerran Donner sanoutuu irti kirjan luotettavuusarvosta ja painottaa enemmän sen taiteellista sisältöä. Kuinka paljon Presidentissä on faktaa ja kuinka paljon fiktiota? Tarinan on sepittänyt Anna V. itse omin sanoin pikkutunneilla fil. maist. Fredrik Krokille, jolloin yksi ja toinen asia voi olla "todennäköinen". Eli jos sisällöstä on jotain valittamista, syyttäkää Fredrik Krokia.

En tiedä onko vika taas kerran itse lukijassa (ts. omituisessa huumorintajussa), mutta minusta tämäkin kirja on ajoittain aika humoristinen. Sarkasmia ja mustaa huumoria. Ainakaan itseni ei tarvitse suuremmin ponnistella että oivallan kuka tämä kirjan P. on (vaikka esim. helposti tunnistettavaa ulkonäköä ei suuremmin ruodita). Kalenterissa ei siis parturinaikoja ole. Eikä P:een pönkittämää kansallista vasallinasemaa ainakaan kovinsanoin ja suoranaisesti parjata. Kenties tarinan P. onkin kollaasi useammastakin itsenäisyyden ajan presidenteistä? Ja kylmänsodan ajan hengen mukaisesti Suomessakin yritetään saada selville asioita "isoveli valvoo" -keinoin. Trastuit tavarits!

Presidentti on linjassa muiden lukemieni Donnerien kanssa. Jos siis hänen kirjoistaan pitää, pitää varmasti myös tästäkin. Kirjoitusasu on helposti luettavaa ja eteenpäin kuljettavaa. Sisältö on sen verran poliittista, niin yhteiskunnallisesti kuin kansainvälisesti, että näitä teemoja välttelevän kannattaa jättää kirja hyllyyn. Valta ja potentiaali monessakin mielessä on Donnerin kirjallisia voimia, eikä yksilön tragedia ole välttämättä kaukana kollektiivisesta tragediasta. Nämä voivat siis kompata ja ainakin vertauskuvallisesti kulkea käsikädessä. Sanoisin että ristiriitaista - kuten itselleni muodostunut kuva tekijästä. Jotenkin on haastavaa adaptoitua miehen kirjoittamaan kirjaan naisena olemisesta, joka on totta puhuen aika vaikuttavasti, uskottavasti ja jopa hienovireisesti kirjoitettu. Piti toistuvasti muistuttaa että nainen eikä mies. Mielestäni hyvä kirja.

Eyvind Johnson - Kohti hiljaisuutta

Suomentanut: Kyllikki Villa

Sivumäärä: 439

Kustantaja: Arena kirjayhtymä

Painos ja vuosi: 1.painos - 1975

Rakastajat säkkiin ja jokeen. Ruotsin Norrbottenista lähtöisin oleva Nobel-kirjailija Eyvind Johnson ehätti julkaista kirjojaan kuudella eri vuosikymmenellä. Hänen kirjansa ovat melko monipuolisesti erilaisia. Kesällä luin ensimmäiset kaksi nidettä Norrlantilaisesta Olofista ja vähän syksymmällä Kaupunki hohtaa pimeässä. Koska olen tutustunut jo aiemmin hänen varhaisempiin tuotoksiin, niin päätin lukea tämän hänen viimeiseksi jääneen kirjan Kohti hiljaisuutta. Kirjailija Johnson on yksi tärkeimmistä historiallisen romaanin kirjoittajista Ruotsissa 1900-luvulla. Usein aiheet ovat melko epäruotsalaisia.

Kohti hiljaisuutta on kertomus kolmesta eri sukupolvesta, kolmella eri aikakaudella. Päähenkilö lienee Thomas Guenole joka on häämatkalla Sveitsissä rakkaansa Ninan kanssa. Lisäksi seurataan liikemies Robert Guenolen elämää toisen maailmansodan loppuvaiheista hieman sodan jälkeiseen aikaan. Vanhimmasta polvesta vastaa Enghienin herttua joka murhataan 1800-luvun alussa keksityin perustein maanpetturuudesta ja vehkeilystä valtiota vastaan.

Tarinan eri aikakaudet ja teemat lomittuvat keskenään vaikeaselkoiseksi massaksi, joka liikkuu tragedian, historiallisen romaanin, poliittisen romaanin ja eräänlaisen draaman sekamelskassa. Tarinasta ei puutu kateutta, vehkeilyä, eikä liioin intohimoa. Tosin viimeksimainittu on jollain tavalla kieroutunutta. Oikeastaan kaikessa toiminnassa on hyötymisen ja hyväksikäytön leima, eikä kukaan pysty olemaan täysin aidoimmillaan. Näin ollen koko Guenolen sukupuu on vain osa levotonta Eurooppaa, jossa yksilö kärsii milloin yhdessä muiden kanssa kollektiivisesta kasvukivusta ja milloin itsenäisesti esim. rakkauden riivaajista.

Eyvind Johnsonin Kohti hiljaisuutta on myös tarina vangituista. Vaikka tarinan henkilöt ovat vain varhaisimmista sukupolvista vangittuina konkreettisesti, niin jokaisella polvella on selvästyi kokemus vangittuna olosta. Ainakin lukijana koin olevani hyvinkin vangittuna ja matkalla kohti hiljaisuutta. Kirja on siis hyvin raskasta luettavaa ja se on melko haasteellinen hahmottaa kronologisesti ja toisinaan henkilöhahmotkin menevät sekaisin. Aikakudet ja henkilöt pomppivat ja lukuväsymyksestä johtuen alkaa pian rivitkin pomppia silmissä. Voiko ihminen olla siis rakkautensa vanki, sukunsa vanki, valtionsa vanki tai vaikkapa oman epätäydellisen itsensä vanki? Näihin edellämainittuihin kysymyksiin ei tietenkään saa suoraa vastausta, mutta kenties hulppealla mielikuvituksella varustettu lukija voi selvitä tässäkin tarinassa kalkkiviivoille - kenties myös saada jotain.

Kohti hiljaisuutta on tähän mennessä pitkäpiimäisin kirja Eyvind Johnsonilta, eikä ole kaukana kaikista tylsistyttävimmästä lukukokemuksesta. Olisin odottanut kirjailijan kehittyneen hieman toiseen suuntaan, mutta kaipa hänen myöhäinen tyylinsä puhuttelee "syvällisempää" lukijaa. Itse en koe kuuluvani niihin. Joka tapauksessa tämäkin kirjaston kirja on luettu mikä luettu.

Jörn Donner - Isä ja poika

Suomentanut: Rauno Ekholm

Sivumäärä: 527

Kustantaja: Otava

Painos ja vuosi: 3.painos - 1985

Suomalaisen kirjallisuuden kentässä on lukuisia persoonallisia ja mielenkiintoisia taiteilijoita. Yksi näistä on eittämättä Jörn Donner. Mies on hyvin ristiriitainen henkilö ja varmasti häntä vihataan vähintään yhtäpaljon kuin rakastetaan. Donner on antanut itsestään julkisuuskuvan, joka ei mielistele ketään - kenties hän jopa tahallaan yrittää ärsyttää ja provosoida. Usein onnistuu unohtamaan silti esim. sen että Jörgga on kunnostautunut useammallakin taiteenalalla. Ruotsalaiset tuntevat Jörggan erittäin hyvin koska hän on työskennellyt paljon lahden toisella puolella. Erityisesti hänet muistetaan elokuvamaailmassa yhteistyöstään Ingmar Bergmannin kanssa ja hän kävi myös noutamassa 80-luvulla Oscar-palkinnon tämän elokuvasta Fanny ja Alexander. 

Epäilemättä Donnerin hieman superälyllinen ja boheemi habitus on omiaan vaikuttamaan ihmisten asenteisiin kielteisesti, eikä hänen lukuisat sikari ja tupakointi "haastattelut" ole nostaneet välttämättä suosiota. Kaikki kirjat hän on kirjoittanut ruotsiksi. Politiikassa mies on surffannut vasemmalta oikelle, aloittaen SKDL:sta ja siirtyen RKP:een kautta Demareista Kokoomuksen sympatiseeraajaksi. Jollain omituisella tavalla hänen kirjoistaankin välittyy tietty poliittinen rauhattomuus. Useat kirjojen henkilöhahmmot muistuttavat Donneria, jopa samassa kirjassa on useita donnermaisia hahmoja.

Olen itse aina nähnyt jotenkin Jörn Donnerin julkisuushahmon (enhän tunne hänen siviilihahmoaan) lävitse ja arvostanut hänen panostaan politiikassa ja taiteessa. Vaikka tällä kynsiä tuijottelevalla hieman ylimieliseltäkin vaikuttavalla herrasmiehellä on usein salaivaa sanoissaan, on niissä jotain perääkin ja nasevaa purevuutta. Jos uskaltaa antaa itsestään paljon julkisuudelle, on oltava myös yhtä karaistunut kuin Donner. Mielestäni Jörgga on rautaa ja täten piristävä poikkeus kuten Antti Hulkko suomalaisessa rock'n rollissa.

Jörn Donner on saanut paljon eri tunnustuksia ja palkintoja niin Suomessa kuin muuallakin. Näistä ehkä mainitsen vain Taiteen valtionpalkinnon ja Finlandia-palkinnon. Päätin lukea siis tämän palkitun kirjan Isä ja poika, joka on laskujeni mukaan (koko lukuhitoriani)kolmas Donner.

Yläpuolella tyypillinen tupakkakuva tyytyväisestä kirjailijasta joskus 80-luvulla (Presidentti kirjan sisäliepeestä).

Mukava kurjositetti että sosiaalisessa mediassa esim. Vesku Loirilla on Facebookissa n. 130000 fania, kun taas Donnerilla n. 5500. Kumpikin taiteilijoita, mutta täysin erilaisia.

Isä ja poika on osa suurempaa kirjasarja kokonaisuutta, joka kertoo Andersin-suvun vaiheista halki 1900-luvun. Kyseisessä osassa syvennytään perheen vesan Jakobin vaiheisiin hänen nuoruudessaan 1950-luvulla. Nuorimies Jakob yrittää selviytyä tuoreen perheensä kanssa minimaalisilla tuloilla, jotka hän ansaitsee toimittajan töillä vasemmistolaisessa lehdessä. Koska Jakob on levoton taiteilijasielu, viihtyy hän usein pikkutunneille jos minkäkinlaisessa seurassa. Yleensä naiset ovat vahvasti mukana kuvioissa, joten ilmeisesti mies on naisten suosiossa. Tarinassa esiintyy muutamia hahmoja jotka sotkevat ja selkeyttävät juonen kulkua.

Jakobin vaimo Sigrid on hyvän perheen palvottu tyttö. Hänen vanhempansa suhtautuvat radikaaliin Jakobiin nihkeästi, eikä tämä ole omiaan helpottamaan muutenkin vaikeaa liittoa. Nainen joutuu sietämään miehen uskottomuutta ja epäkypsyyttä siinä määrin, että liitto on jatkuvasti katkolla. Heidän yhteinen poika joutuu kasvamaan tässä tuolle ajalle epätyypillisessä kodissa, ja onkin mielenkiintoista nähdä mitä tulevaisuus kenties tuo tullessaan (tulevissa kirjoissa).

Jakobin läheisin kaveri Viking Sund on jo vanhemmanliiton kommunistijyrä, joka omaa niin ikään naistenmiehen elkeitä, tai ainakin hän luulee niin. Sund on boheemi politikko ja toimittaja, joka ajaa aggressiivisesti vasemmistolaisten asiaa. Hän on jollain omituisella tavalla kuitenkin vastarannankiiski myös vasemmistolaisten keskuudessa. Täytyy sanoa että hänestä tuli mieleen eräs todellinen nimeltämainitsematon poliitikko mennävuosilta. Mahdollisesti Sundilla on myös tietoa "salkussaan" Jakobin isästä, joka aikoinaan ennen toista maailmansotaa teki yhteistyötä natsien kanssa.

Jakobin isä Salomon Kröckel kuoli pojan ollessa parivuotias, joten muistikuvat hänestä ovat pojan mielessä hatarat. Perustuvatko lähinnä kuultuihin asioihin? Salomon ei ollut ainakaan liioin juutalainen ja nimestään huolimatta oli kallellaan äärioikealle. Hänestä paljastuukin tarinan edetessä paljon arvelluttavia seikkoja, vaikka viimeiseltä oli ollut ilmeisesti jopa sosiaalidemokraatti. Salomon oli joutunut Tonavan-risteilyllä omituiseen onnettomuuteen, joka johtikin hänen hukkumiseen. Yllätys yllätys ruumista ei koskaan löydetty. Jackobin valtuuttama tutkija maisteri Krok selvittelee isän vaiheita ja paljastuu että monikin eri vaihtoehto tulee kysymykseen. Onko mies ylipäätään kuollut? Tai jos on niin onko itsemurha vai kenties jopa murha?

Kaiken lomassa Jakob sompailee vähävaraisena ympäri Eurooppaa ja Etelä-Suomea. Itävallassa mies tutustuu nuoreen naiseen ja rakastuu. Kestääkö rakkaus ja millainen se lopulta on? Tuleeko Jakobin ja Marien suhteesta mitään pysyvämpää? Ja mikä tärkeintä, onnistuuko Jakob kirjoittamaan kustantajan vaatimaa kirjaa?

Tarinan konteksti on sanalla sanoen erikoinen. Joskus 80-luvun alussa tarinan kertoja saa käsiinsä Jakobin julkaisemattoman kirjan käsikirjoituksen. Kirjan kertoja on usein siis kenties (Jörn Donner?) joka toteaa suuria yhtäläisyyksiä hänen ja Jakobin välillä. Isä kuollut jo varhaislapsuudessa. Vaikeuksia ihmissuhteissa ja poliittinen levottomuus. Hetkittäin ainakin itse sekoitin Jakobin ja kertojan tarinan tiimellyksessä. Kirjailija vertaa esim. eri vuosikymmeniä kylmänsodanajan Euroopassa ja Suomessa (myös ketomuksen ajankohdan jälkeen). Valtaosa antoisaa sisältöä onkin politiikan analyysit ja erilaiset yhteiskunnalliset ilmiöt niin valtakunnallisesti kuin kansainvälisestikin. Kuinka Suomi ja suomalaiset ovat olleet kautta aikojen alisteisessa asemassa, milloin itään ja milloin länteen. Kertojalla on nasevaa ja hauskaa pohdintaa esim. suomenruotsalaisuudesta, ja erityisesti siitä kuinka he pitävät itseään "perusteettomastikin" erityisasemassa. On esim. tällaista kummallista suvun "arkkihenkilön" palvontaa, yleensä miespuolisen henkilön joka on ikään kuin kaikkien suvun vesojen epäjumala. Ja kuinka helsinkiläiset ruotsinkieliset ovat taustoiltaan menettäneet ylimysasemansa suomenruotsalaisuudessa. Samalla kirjan henki onnistuu olemaan vasemmistolainen ja toisaalta tarvittaessa oikeistolainen.

Jörn Donnerin kirjoitustapa on selkeä, tiukkaan vedetty ja analyyttinen. Vaikka ihmiset ovat tuntevia ja kokevia myös kollektiivisessa mielessä, avautuu heidän elämänsä lähinnä individuaaleista näkökulmista muodostaen inhimillisen ja erehtyvän ihmisen. Eikä esim. Jakob ole tyystin empatiaan kykenemätön, ehkä hän on vain jotenkin raadollisen rehellinen ja realisti. Isä ja poika ei ole ehkä lukemistoa nuorisolle, tai politiikasta ja yhteiskunnasta kiinnostumattomille. Sen sijaan jos haluaa lähteä matkalle liikemaailmaan ja politiikkaan, kenties taiteeseen ja kulttuuriin on kirja hyvä valinta. Mielestäni kirja on hyvä.