Gao Xingjian - Vaarin onkivapa

Suomentanut: Riina Vuokko

Sivumäärä: 375

Kustantaja: Otava

Painos ja vuosi: 1.painos - 2009

Ohitse kiitävä elämäni. Gao Xingjian on kiinalainen kuvataiteilija ja kirjailija, joka voitti Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2000. Hän on melko moderniotteinen ja tuulettanut kiinalaista kirjallisuusgenreä. Gaon käskettiin tuhota kirjoituksensa kulttuurivallankumouksen pyörteissä, joten hänen julkaistun tuotantonsa alku ajoittuu vasta 70-luvun lopulle. Pian 80-luvulla hän muutti Ranskaan ja jätti pysyvästi synnyinmaansa.  Kirjailijan tuotantoa on suomennettu kolmen teoksen verran ja päätin lukea tämän omasta hyllystä löytyvän kirjan Vaarin onkivapa.

Vaarin onkivapa sisältää kattavan kokoelman novelleja, jotka on kirjoitettu 80-luvun aikana. Nämä 17 novellia ovat toisistaan täysin erillisiä, mutta tunnelmiltaan ja teemoiltaan yllättävän samansuuntaisia. Lisäksi kirja sisältää kirjailijan loppusanat, joissa hän pitkälti sanoutuu irti omien kirjoitusten vastuupuolesta. Toisin sanoen Gao jättää vastuun sisällöstä lukijalle ja hänen tulkinnalleen.

Gao Xingjianin novellit tutustuttavat lukijan ihmisten elämään muistojen, sekä parhaillaan elettävän elämän kautta. Parhaiten mieleen jäävissä novelleissa eri ihmiset muistelevat haikaillen nuoruuttaan, ihmissuhteita ja ohi menneitä mahdollisuuksia. Aika on ikäänkuin virrannut ohitse ja jättänyt jonkinlaisen tyhjyyden tai ainakin eräänlaisen aukon elämään. Mitä jos olisin valinnut toisin, ja olisiko kaikki nyt ehkä  paremmin? Miksi asiat tapahtuivat niin kuin tapahtuivat? Tuntuu siltä että pienillä asioilla ja tapahtumilla on suuret ja kumuloituvat vaikutukset(jopa kohtalokkaat). Eikä vähiten sattumusten kautta. Toisaalta epäilys siitä että onkohan muistot ylipäätään oikeanlaiset ja ovatko ne ehkä jotenkin kultautuneet tai saaneet ainakin kohtalokkaamman sävyn. Voivatko muistot ylipäätän kadota? Vaarin Onkivapa -kokoelman teemat liikkuvat elämänkaaren, ihmisyyden, rakkauden, pettymyksen ja hauraiden muistojen liepeillä. Herkin askelin ja hennoin jaloin. Konkreettisimmin tämän kokee pidemmässä novellissa Huadou, jossa mies kokee elämänsä syvimmän merkityksen kadonneen hukatun rakkauden myötä. Hän siirtää vastuuta myös naiselle, joka ei osannut virittää pettynyttä kertojaa oikeaan aikaan oikeille taajuuksille. Näin ollen mies on suorittanut pitkälti oman elämänsä.

Tässä hienovireisessä kokelmassa kirjoituksia huomaa helposti keski-ikäistyneen ja kenties kriisiä potevan kirjailijan jopa haikailevan sävyn. Nämä voimakkaitakin tunnessävyjä sisältävät tarinat eivät jätä lukijaansa kylmäksi. Vaikka tarinat eivät sisällä mitään huimia juonikuvioita, kulkevat ne silti viihdyttävästi eteenpäin ja tajoavat seesteisiä lukuhetkiä. Taakse jäänyt aikakin tuntuu ainakin hetkeksi pysähtyvän. Nämä tarinat voi lukea sivu kerrallaan ja mietiskellen. Hetkittäin voi saavuttaa jopa epätodellisia ja utuisia tunnelmia. Vaivattomasti luettavaa ja sisäistettävää tekstiä, joka jättää varaa tulkinnalle. Tämä saattaa olla tyylillisesti kuitenkin kaksiteräinen miekka, jos lukija kaipaa jännitystä ja vauhtia. Itse ainakin tästä pidin. Ehkä luen vielä lisää.

Patrick Modiano - Hämärien puotien kuja

Suomentanut: Jorma Kapari

Sivumäärä: 224

Kustantaja: WSOY

Painos ja vuosi: 1.painos - 1979

Tutustumismatkalla elettyyn elämään. Olen lueskellut useita bloggauksia Patrick Modianon kirjoista ja huomannut että niistä on aika neutraaleja arvioita. Koska tähänkin kirjailijaan pitänee tutustua, niin ehkäpä sen aika on koittanut. Jouduin vähän odottelemaan kun olivat kirjastoissa pitkälti lainassa. Löysin tämän Hämärien puotien kujan, jonka alunperinkin ajattelin lukea. Modianolta on suomennettu kohtalainen määrä kirjoja, siis ensimmäiset jo 1970-luvulla ja nyt sitten Nobel-palkitsemisen jälkeen. Näitä aikamme ketojia löytyy itseltänikin, mutta juuri nämä Modianot puttuu.

Hämärien puotien kuja kertoo toisen maailmansodan aikana muistinsa menettäneestä Guy Rolandista, joka parikymmentä vuotta myöhemmin etsii omaa henkilöllisyyttään ja juuriaan. Muisti on mennyt miltei totaalisesti. Tarinan edetessä hän kykenee näkemiensä asioiden perusteella rakentelemaan joitain muistin sopukoissa piileviä ajatusmalleja ja jopa toiveita sekä odotuksia paljastuvasta henkilöllisyydestään. Useiden pettymysten jälkeen alkaa menneisyys vääjämättä paljastua, eikä se kaikilta osin ole miellyttäväkään. Vanhojen tuttavien ja johtolankojen avulla mies lopulta raapii unohdettua kasaan, kenties saamatta kuitenkaan täydellistä vastausta.

Kiinnitin huomiota Rolandin huolettomuuteen ja jopa välinpitämättömyyteen, vaikka luulisi että muistinmenetys ei ole koskaan mukavimpia asioita. Lisäksi täsmällistä syytä (tosin voi arvella) tähän ei kirjassa tajota, vaikka lopulta henkilöllisyydenkin kenties saattaa päätellä. Rolandin matka itsensä tuntemiseen on aika leppoisaa, eikä se tarjoa myllertäviä järkytyksiä. Tarina on mielestäni melko pirstaleinen mutta yllättävän helppoa luettavaa, vaikka esim. kronologian kanssa hetkittäin piti jonkin verran työskennellä (välillä 60-luku ja toinen maailmansota).

Hämärien puotien kuja tarjoaa erilaisia ihmisiä, tuttavuuksia jotka ovat joko uusia tai sitten jo aiemmin solmittuja. Venäläisemigrantteja, Jockey, tilanhoitaja, muusikko, sekä hienostopiiriläisiä. Hetkittäin tulee vaikutelmia jopa ravintola kyttäilystä. Teksti jakautuu useisiin melko lyhyisiinkin lukuihin ja näin ollen rytmittää lukemista kivasti. Jotenkin lukukokemuksesta jäi hieman epämääräinen ja vaisuhko olo, vaikka kirja oli sinällään ihan kelvollinen. Luulen ettei tämä täysin avautunut ainkaan tällä erää, ainahan näihin kätketään jotain piilomerkityksiä ja vertauskuvia. Ehkäpä tässäkin on tärkeäpi itse matka, kuin päämäärä. Pitäisi siis lukea muutama muukin Modiano, jotta saisi paremman käsityksen hänen tyylistään ja sanomastaan. Varovaisen positiivinen kokemus.