Ivo Andric - Drina-joen silta

Suomentanut: Aira ja Elvi Sinervo

Sivumäärä: 319

Kustantaja: Tammi

Painos ja vuosi: 3.painos - 1962

Kerrankin sattui keltaisen kirjaston kirja, joka ei ollutkaan keltainen. Päätin ulottaa lukemistoni tällä kertaa myös Jugoslavialaiseen kirjallisuuteen. Maa jota ei enää siinä muodossa edes ole, lahjoitti kirjallisuuden taivaalle oman panoksensa Ivo Andricin muodossa. Tämä diplomaattikirjailija oli kuollessaan vuonna 1975 yli kahdeksan kymmentä vuotias, ja vielä tuolloinkin hän kirjoitti näitä (omalla tavallaan) jopa kansallismielisiäkin kirjoja. Andricin kirjoitti kirjansa yleensä serbokroatian kielellä ja hänen tuotantoaan on suomennettu niukasti. Päätin lukea tämän toisen (Drina-joen silta) niistä kahdesta Andricin kirjasta, jotka hyllystäni löytyvät.

Drina-joen silta on osa laajempaa Visegradin kronikkaa, josta vain tämä kyseinen kirja on suomennettu. Tapahtumat sijoittuvat pitkälle ajanjaksolle Serbiaan n. vuosien 1570-1914 välille. Tarinan keskiössä on Pasa Sokolovicin silta, jonka lahjoitti Visegradilaisille (sillan valmistuessa) vuonna 1577 suurvisiiri Mehmed Passa Sokolovic. 

Sillan liepeillä lisääntyvä vilske on erityisesti alku vuosina hyvin barbaarista ja julmaa. Tästä osoituksena ovat ankarat ja epäinhimilliset tuomiot, jotka ovat toinen toistaan julmempia. Tämän saa kokea muuan serbialainen maanviljeliä, joka yllätetään terrorisoimasta sillanrakennustöitä. Tässä seikkaperäisesti kuvatussa toimituksessa talonpoika nuijitaan ahteristaan seipään nokkaan ja täten kidutetaan henkiltä parin päivän aikana. Tosin myöhemminkin vuosisatojen kulkuessa hakataan päitä irti ja pujotetaan seipään nokkaan pelokkeeksi niskuroiville kansalaisille. Drina-joen sillasta ei näin ollen puutu väkivaltaa, mutta ehkä se on kirjoitettu tietyllä sensitiivisyydellä.

Vaikka turkkilaisten valtakausi päättyykin tarinan edetessä, ei kyseinen alue saa kokea montaakaan levollisuuden ja rauhallisuuden aikakautta. Ivo Andric kuvailee ainakin aluksi turkkilaiset varsin julmiksi, usein kouluttamattomiksi muhamettilaisiksi sadisteiksi. Toisaalta kylässä asuva heterogeeninen ihmismassa on useinkin kahnauksissa keskenään, milloin mistäkin asiasta ja yleensä epäluuloisuudesta. Kylän serbialaiset ovat valtaosin työmyyriä ja juutalaiset oppineita. Kuitenkin ehkä selkeimmän sivistyksen tuulahduksen antaa lopulta Itävaltalaiset, saksalaiset ja unkarilaiset.

Ihmiset ovat osin hyvin persoonallisia ja heidän ominaisuutensa korostuvat kriisin hetkellä. Vaikka paikalle saapuu myös muualta väkeä, niin silti koko ajan on jonkinlaista kitkaa ja jännitettä asukkaiden välillä. Tuntuukin siltä että sisällepäin lämpiävä porukka ei ole kovin muukalaisystävällistä. Rauhallisin ja kaikinpuolin miellyttävin ajanjakso ajoittuukin pariin vuosikymmeneen ennen Sarajevon laukauksia. Ainakin tarinan Visegradissa ensimmäisen maailmansodan eskaloituminen tapahtuu nopeasti.

Andric on luonut erittäin mielenkiintoisen tarinan, jonka pääosassa on oikeastaan silta. Passa Sokolovicin silta saa todistaa kaikenlaisia juhlia ja hulinoita vuosisatojen kuluessa. Sillan keskitasanteella on kahvin tarjoilijoita ja siellä kohdataan kuten torilla konsanaan. Koska silta on tavallaan myös strategisesti tärkeä, majoittuu sinne levottomina aikoina sotilaita vahtitehtäviin ja pelokkeeksi kansalle. 

Kuvassa Jugoslavian 5000 dinaarin seteli, jossa kirjan silta kuvattuna.

Kylän väki elättää itsensä pitkälti käsityöläisyydestä, maataloudesta ja kaikenlaisita agraaritalouden hanttihommista. Tosin vuosien kuluessa myös yritteliäisyys ja kaikenlainen viranhaltijuus nostaa päätään, eikä tavatonta ole värväytyä eri aikakausina eri hallintojen sotilasammatteihin (väkisin tai suosiolla). Kirjailija antaakin varsin luovasti ja informaatiopitoisesti kynänsä loihtia tuolloisten yhteiskunnallisten ja kulttuuristen asioiden tilan, niin yksilön kuin yhteisönkin tasolla. Vaikka odotin että teksti olisi jopa subjektiivisempaa ja nurkkapatrioottisempaa, niin yllätyksekseni tarina oli suhteellisen kiihkotonta.

Kuten monessa muussa tuon aikakauden kirjassa, niin tässäkin päästään pahuuden lähteille. Ihmisten suunnaton julmuus ja piittaamattomuus kanssaihmistä kohtaan on kouriintuntuvaa. Politiikka ja verenperintö sotkee kaikki sivistyksen ja myötätunnon rippeet aina kun ajat muuttuvat "levottomiksi". Jugoslaviassa on ollut levottomuuksia enemmän tai vähemmän aina, myös ja erityisesti Drina-joen sillan (1945) julkaisun jälkeenkin.

Vaikka Ivo Andric on merkittävä alueensa kansalliskirjailija, ei tämä Drina-joen silta ole mielestäni mitenkään erityinen teos. Vaikka kirjassa sattuu ja tapahtuu, niin ehkä odotin jotain vieläkin parempaa. Kirja on hieman tasapaksu, vaikka siltajuttu onkin persoonallinen ja potentiaalinen lähestymistapa. En tiedä johtuuko se kirjailijan kirjoitustyylistä, vai kenties käännöstyöstä. 

Positiviinen asia on selkeä ja ehjä kronologia ja lukijaa yleissivistävä historiallinen tieto. Toisaalta myös tarinassa esiintyvien henkilöiden syvällinen ja neutraali kuvaus on edustavaa.  Kaikista kurjinta on tarinan lässähtäminen loppua kohti, eikä edes ihan lopussa tulevat levottomat ajat ehdi sitä pelastaa. Silti Drina-joen silta on lukemisen arvoinen kirja ja antaa todennäköisesti kirjailijasta edustavimman kuvan (ainakin suomenkielellä). Mikä parasta kirjasta löytyy myös opettavainen katkelma uhkapelureille. Onneksi tämänkin kirjan löysin halvalla eräältä kirpparilta.