Henry Miller - Kravun kääntöpiiri

Suomentanut: Pentti Saarikoski

Sivumäärä: 356 (sis. kirjeitä)

Painos ja vuosi: 9. painos - 1999

Ensimmäiset kommentit sain lapseltani joka katseli kirjan sisäkannessa olevaa miehen kuvaa, kuulin toteamuksen että lapinpappahan se on(naurahdus).

Henry Millerin Kravun kääntöpiiri on ajaton teos, toisaalta myös aikaansa edellä. Kirja on oikeastaan aika rockhenkinen, vaikka ilmiötä sinällään ei tuolloin ollut vielä olemassa. Live fast and die young. Teos ei ole hirveän positiivisesti puhutteleva humanistisessa mielessä. Toisaalta ihmisten kuvaaminen on realistista, kuvauksellista, symboolista ja rikasta, ajottain jopa ilotulituksenomaista ja ryöpsähtelevää. Kirjoittajan elämä on aaltoilevaa, myrskystä suvantovaiheisiin ja päin vastoin. Kirja kertoo Henry Millerin Pariisin vuosista, epäilemättä lukuisat kuvaukset ystävistä ja tapahtumista on valtaosin tosia.

Kiinitin huomiota useisiin seikkoihin jotka tavallaan rikkoivat aikansa tabuja. Kohtaukset joissa kuvataan akteja ja kaikenlaisia seksuaalisia kähmintätilanteita, on kirjoitettu hyvin "epäsiveellisesti", mutta toisaalta kansantajuisesti. Eipä sinällään rajuista tilanteista saa kauniita, vaikka niitä kuinka sanoin koristelisi. Uskon että tavoite on ollut myös ravisuttaa turvallisia ja puritaanisia asenteita, ja mielestäni tässä myös onnistuttiin ja yhä onnistutaan.

Vaikka ihmisiä kuvaillaan monisanaisesti ja värikkäästikin, ovat ihmiset sinällään kirjoittajan mielestä valtaosin onnettomia ja kuivia - jopa tylsiä. Lähes kokoaika taistelu leivästä on ankaraa, mutta aina riittää aikaa ja rahkeita prostituoitujen pakeille. Naiset kuvataan lähinnä lihallisuuden kautta, ja jotenkin persoonallinen syvyys jää avoimeksi, toisaalta tämä antaa tietysti lukijalle mahdollisuudet mielikuvituksen käyttöön. Sen sijaan kaverit(miehet) kuvataan paljon seikkaperäisemmin ja heidän motivaatiota onnistutaan ruotimaan antoisasti.

Yksilön vapaus on kirjassa ensisijalla, tosin tämä kääntyy jossain vaiheessa itsekyyden puolelle. Vaikka miltei kaikki tuntuu jotenkin raskastempoiselta, on elämä kirjassa melko viihtyisää - oikeastaan uskonpa että pitkälti tämänpäivän pystyvän sinkkumiehen elämää, sopivasti karrikoituna. 

Kirja on klassikkokirja joka kannattaa lukea, paitsi jos olet rajoittunut ja herkkäsieluinen. Omassa hyllyssäni kirja(rakkaan aviovaimoni löytöjä) on viihtynyt vuosia ja nyt sen ehdin lukemaan. Vitsikkäästi sanoisin että 69 pistettä.