Francois Mauriac - Pyhä suudelma

Suomentanut: Arvi Nuormaa

Sivumäärä: 130

Painos ja vuosi: 4.painos - 1967

Kun henki voittaa materian. Francois Mauriac oli ranskalainen kirjailija, joka sai tunnustuksena Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1952. Hän on kirjoittanut etupäässä näitä psykologisia romaaneja, jota tämä Pyhä suudelmakin edustaa. Hänen romaanejaan on muutamia suomennettu, ja tämän ainokaisen löysin paikallisesta kirjastosta. Pienoisromaani Pyhä suudelma ei paksuudellaan päätä huimaa, mutta kieltämättä teksi on varsin painavaa.

Pyhä suudelma kertoo ajalleen epäilemättä tyypillisen "ennalta sovitun" avioliiton tarinan, jossa kaksi ihmistä vasten tahtoisesti pakkonaitetaan. Mies puolinen Jean potee päällekaatuvaa häpeää ja huonoa itsetuntoa omasta kituliaasta ja rumasta ulkonäöstään. Kaikin puolin vastenmielisenä ja nöyränä hän kuitenkin nai Noemi-morsiamen , joka ei pysty sietämään tuota kamalaa luonnonoikkua. Tästä kehkeytyy kauniin verevän naisen ja rumiluksen suhde, joka tarjoaa runsaita psykologisia kuvailuja ja pohdintoja. Kyse on pitkälti uhrautumisesta ja häpeästä, alistumisesta yleisten normien ja ympäristön paineen alle. Voiko kukaan venyä pyyteettömyydessään ja vaatimattomuudessaan marttyyrin tasolle - ehkäpä voi ja on voinut. Elääkö vielä nyky-yhteiskunnassa ihmisiä jotka vain kuolema voi erottaa, jos edes sekään?

Vaikka ympäristö tarjoaa runsaudessaan ja kauneudessaan loistavat puitteet onnellisuuteen, niin paradoksaalisuudessaan nämä samat asiat kätkevät tukahdutetun ja elämän janoisen pettyneen sielun.

Kirja on vähäsanaisuudestaan huolimatta paljon kertova, sävykäs ja vivahteikas. Lyhyisiinkin lauseisiin mahtuu lukuisia mieleen rakentuvia kuvia. Voisi olla kuitenkin paikallaan ajanmukaistaa tekstin rakennetta, siis jos joku saa päähänsä tästäkin uuden painoksen ottaa. Onko kyynisyyden syvimpään kolkkaan asti ulottuva tarina siitä, kuinka ihminen voi monin tavoin kitua yhteisön pihdeissä - enään tämänpäivän lukijaa kiinnostava. Mielestäni kirja on tietysti tylsä ja pateettinen, mutta mielummin tätä lukee kuin katselee salkkareita.

Seuraavassa lyhyesti aviovuoteesta:

Aamunkoitteessa heikko, valittava huokaus oli merkkinä kamppailun päättymisestä, kamppailun, jota oli kestänyt kuusi tuntia.  Jean Peloueyre makasi liikkumattomana, hikeä valuen - iljettävämpänä kuin mato, joka vihdoinkin on malttanut erota raadostaan. - Francois Mauriac - Pyhä suudelma.

*     *     *