Kirjailija: Mika Waltari
Sivumäärä: 263
Painos ja vuosi: 17.painos - 1995
Hulinaa Helsingissä kieltolain aikaan. Mika Waltarin esikoisromaani Suuri illusioni ilmestyi vuonna 1928. Kirja on Waltarin sanojen mukaan syntynyt Pariisissa, minne sattuvasti tarina myös proosan siivin kuljettaa. Kirjailija itse ei näe tuotostaan kovin positiivisessa valossa(1968) ja vaivautuupa sitä esipuheessa jopa parjaamaankin.
Kirja kertoo oivallisen kertomuksen nuoresta toimittajasta ja hänen lähipiiristään. Maisteri Hellas, Caritas, pikkuveli ja moni muu. Näitä ystäviä vilisee viinanhuuruisessa Helsingissä, sitten toki myös unelmien Pariisissa. Vaikka keskeinen sanoma lienee (rakkauden)unelmien murskaantuminen - ei se ole ylitsepääsemätöntä, pikemminkin "nuoruuden juttu".
Jos Suuri illusioni olisi juoma, niin se olisi ehdottomasti shampanja. Sanat putoilevat keveinä ja kuvauksessa välittyy elämän kevät kaikkine aisteineen. Mielestäni 1.persoonassa kirjoittaminen(Waltarille tyypillistä) toimii itsessään jo tehokeinona, ja antaa syvyyttä tuunnepuolen kuvauksiin.
Jotenkin kirjaa ei kuitenkaan voi täysin vakavissaan lukea. Koska rakkauden kokemista kuvataan karrikoidulla tasolla, kääntyy se kovastikin naivistiseen suuntaan. Kuninka kokemattomuudesta voi kertoa vakuuttavasti, jos se kerrotaan "kokeneesti".
Tarina tuntuu lähes taukoamatta ihoa myöten ja jotenkin tulee vaikutelma sarjakuvasta, ja näin ollen ei ole vaikeaa suggestoida itseään kerronnan pyörteisiin. Tokihan piiri on elitistinen ja läpeensä parempaa väkeä, mutta tämä ainakin itselleni luo vain tiettyä (outoa)lämpöä ja uskottavuutta.
Kirjan kieli on vanhaa ja aikansa elänyttä ja vilisee hienoja sanoja kuten koketeeraaminen jne... silti kirja on huomattavan helppolukuinen laadukas ajan kuvaus ihmisistä, tapahtumista ja paikoista.
"Me olimme molemmat kauniita. Sillä kukaan ihminen ei voi olla ruma silloin, kun hän rakastaa".
Usko ei korvaa tietoa.. mutta sillä voi kaataa vuoria.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti