Hermann Hesse - Narkissos ja Kultasuu

Suomentanut: Kai Kaila

Sivumäärä: 346

Painos ja vuosi: 11.painos - 2004

Huima individualismin esiin marssi. Hermann Hesse oli saksalainen kirjailija joka sai kirjallisuuden Nobelpalkinnon vuonna 1946. Hänet tunnetaan muunmuassa Arosusi ja Lasihelmipeli teoksistaan. Päätin kuitenkin lukea omistamani Narkissos ja kultasuu teoksen, jonka ostin aikanaan antikvariaatista.

Kirja kertoo Kultasuu nimisen pojan kehitysvaiheista mieheksi, toisinsanoen elämän kaaren lapsuudesta hamaan loppuun asti. Hänen oppi-isänsä Narkissos(luostarista) avaa psykologiset lukot amatöörimenetelmin ja poika löytää järkyttävän lapsuutensa, ja tämä ajaa hänet viettiensä ja todellisen minänsä mukana maailmalle. Tarina seuraa vaiherikasta elämää ja antaa hyvän käsityksen silloisista ihmisistä ja tavoista - elämänmenosta. Ystävyydestä ja petturuudesta. Pelottavasta ruttoaallosta.

Pellavakutrista nuortamiestä ajaa eteenpän suunnaton elämänjano, kiihko ja puhtaan elämyksen kokeminen. Rakkauden tunnetta ja rakastumista(lihallista ja henkistä) kuvataan seikkaperäisesti, monisanaisesti ja eri näkökulmista.Taiteilijaluonne huokuu luontaista levottomuutta ja sitoutumisen vaikeutta. Kaiken lisäksi mukana seuraa kuolemaa uhmaava asenne ja agressiivista(jopa hyökkäävää) käytöstä.

Katoaako tunne, jos teknisyys taiteessa korostuu? Absoluuttisen taiteellisen kauneuden pohdintaa ja esteettisen elämyksen käsittelyä mahtuu useisiin hetkiin, luoden lähes aina kuvan äidistä - kaikkien yhteisestä äidistä. Tai veistoksellisen komeasta Narkissoksesta. Täytyy myöntää että tarinassa pistää esiin jonkinlaista biseksuaalista ja oidipaalista värähtelyä, sikäli kun osaan rivejä tulkita. Sain myös hieman epäilyttävän vaikutelman post-mortem kuvauksista, kuolemasta ja sen "kauneudesta". Toisaalta aika raikasta ja vauikuttavaa.

Tekstin rakenne on ketjuilevaa ja luetteloivaa, varsinkin alkupuolella - pitkiä proosallisia lauseita ja jopa retrospektiivistä punnitsevaa tutkintaa Kultasuusta. Tarina on kaunis ja itse voin vain hämmästellä kerronnan runsautta, ja kauniin syvällisesti kuvailevia lauseita. Hermann Hesse on selvästi runosieluinen kirjailija, enkä epäröi yhtään lukea myös seuraavaa hänen kirjaansa. Ehdottomasti yksi parhaista kaunokirjallisista teoksista mitä olen tähän mennessä lukenut(ellei jopa paras).

Eikä seuraava kaunis ja polveileva avauslause saanut käsijarrua tai pakkia päälle, itseasiassa luulen sitä jopa jonkinlaiseksi "huumoriksi" ja koeponnistukseksi - naurahdus.

"Pienten kaksoispilarien kannattaman, Mariabronnin luostarin porttia kattavan pyöreän holvikaaren edustalla kasvoi tienvarressa kastanjapuu, etelän yksinäinen etuvartija, jonka joku pyhiinvaeltaja oli entisinä aikoina tuonut mukanaan Rooman matkaltaan, vahvarunkoinen jalokastanja, levitti suojaavasti pyöreän latvuksensa tien ylle, hengitti leveänä ja tuuheana tuulessa, odotutti keväällä, jolloin kaikki ympärillä jo viheriöi ja jopa luostarin pähkinäpuissa oli uudet punertavat lehdet, lehvään puhkeamistaan, kunnes pisimpien öiden aikana sen lehtikimpuista työntyivät ilmoille outojen kukkien himmeät valkovihreät säteet, jotka levittivät ympärilleen voimakasta, kutsuvan ja ahdistavan kirpeätä tuoksua, ja lokakuussa, kun hedelmä- ja viinisato jo oli korjattu, syystuuli pudotti sen kellastuvasta lehvistöstä piikkiset hedelmät, jotka eivät kaikkina vuosina kypsyneet, joista luostarikoulun pojat tappelivat ja joita italialaissyntyinen alipriori Gregorius paistoi takassa kammiossaan." - Hermann Hesse - Narkissos ja Kultasuu

Mutta kun kaikki itsetunto, mieskunto, viehkeys, naisen kaipuu ja rohkeus on väistynyt, on myös valunut pois elämän ilo - elämä, ja saapunut kuolema - henkinen ja fyysinen. Lyhty on sammunut