Henning Mankell - Tanssinopettajan paluu

Suomentanut: Laura Jänisniemi

Sivumäärä: 464

Painos ja vuosi: 1.painos - 2002

Henning Mankellin Tanssiopettajan paluu on vuosituhannen vaihteessa kirjoitettu rikosromaani. Kirjan päähenkilö Boråsilainen rikospoliisi Stefan Lindman saa kuulla sairastavansa syöpää ja alkaa elää elämänsä loppuaikaa kuin viimeistä päivää. Stefanista kuoriutuu vätysmäinen ja surkaileva "vanhempi setä", jonka ihmissuhdetaidot ajautuvat raivostuttavalle tasolle. Päähenkilön persoona ja tyyli seuraa jo tutuksi tullutta Mankelmaista kerrontaa, jossa sankari yli-inhimillisatetään ja tehdään liiankin heikoksi. Sekopäisessä melankolisuudessaan alkaa päässä pyöriä jopa itsetuhoisiakin ajatuksia. Stefanissa on paljon Wallanderista tutuksi tullutta oman terveyden seurantaa ja itsensä kuuntelemista, ja muutenkin hysteeristä kriisinkokemista.

Kun Stefan kuitenkin malttaa keskittyä olennaiseen, ilmenee ettei hänen järjenjuoksunsa sentään ihan varikolla ole, ja hän pystyy parempaan kuin terveet pohjoisen kolleegansa. Tuntuu että hän on jopa ahkerampi sairaslomalainen kuin duunari.

Kirjan jännitys ei kuitenkaan missään vaiheessa kohoa samalle tasolle kuin esimerkiksi Kennedyn aivoissa, joka on myöhäisempää ja ehkäpä kypsempää tuotantoa. Kirja on kehittynyt ja kirjoitettu ensimmäisen Wallander-sarjan vanaveteen, ja sitä ei voi olla huomaamatta.

Taas kerran Mankell sortuu saarnaavaan ja subjektiiviseen tyyliin käsitellessään pahuutta. Toisaalta hän kyllä käsittelee ilmeisesti myös omaa pahuuttaan Stefanin isän kautta - isän joka paljastuu joksikin muuksi kuin oli oletettu. Muutenkin lapsuudesta nousee traumaattisia hetkiä, ihan kuin Stefan olisi kokenut jonkinlaisen ikäkriisin(sairauden lisäksi).

Kirja ennakoi oivallisesti Euroopassa pikkuhiljaa nousussa olleita nationalistisia ja oikeistopopulistisia virtauksia, ja aiheesta saadaan mukava aasinsilta diktatuurien aikaan. Ihmisen pohjaton kostonhimo lyö lävitse puolin jos toisin, jättämättä Stefania itseäkään kylmäksi.

Kirjan informatiivinen osuus jää laihaksi ja väkisin herää ajatus - onko kirjailijan laiskuus syy huonosti tehtyyn tausta työhön? Tarina on kaikinpuolin mielenkiintoinen, mutta esim. tiettyjä poliittisia koukeroita on kuvailtu varsin vaisusti. Pelkääkö kirjailija kirjoittaa provokatiivista teosta aiheesta, joka tunnetaan vain pinnallisesti ja vähän pintojen alta. Miksi hyvää tarkoittava ihminen haluaa päästää kostonhimoisen murhamiehen haistelemaan vapauden tuulia?

Aiheesta olisi saanut ruodittua muunmuassa rikollisuuden ja politiikan välisiä rajoja, missä vaiheessa ajatukset ja teot muuttuvat yksiselitteisen rikollisiksi? Rasistiset järjestöt ovat jo sinällään moraalisesti arveluttavia, ja teot tekevät niistä myös juridisesti sellaisia. Mielestäni kirjailijan luomat käänteet olivat monin paikoin valmiiksipureskeltuja, täten myös juoni oli pitkälti ennalta arvattavissa.

Ehdottomasti kirjan parasta antia on seikkaperäiset ympäristön kuvaukset ja mielekkäästi etenevä juoni, joten varsinaista paikallaan polkemisen tuntua kirjassa ei esiinny. Mankelilla on myös taito kaivaa ihmisistä esiin kuvaavia heikkouksia ja tapoja, jotka ovat pitkälti uskottavia. Lisäksi ihmiset ovat usein luonnostaan pessimistejä, joka on omien käsitysteni mukaan lähempänä realismia.

Kirja on lukemisen arvoinen, ei kuitenkaan yllä Mankellin parhaimpien tasolle.