Suomentanut: Pentti Vasara
Sivumäärä: 527
Kustantaja: Otava
Painos ja vuosi: 2.painos - 1954
Minkäs sille voi jos päässä viiraa! Herman Woukin maailman maineeseen nostanut kirja Cainen kapina sai aikoinaan Pulitzer-palkinnon. Sen pohjalta ohjattiin myös maineikas elokuva, jonka kärkikaartiin kuului mm. Humphrey Bogart. Cainen kapina oli ensimmäinen Woukin kynäilemä sotakirja ja seuraavaa saatiin odotella aina 70-luvulle asti. Koska kirjailijalla on omakohtaisia kokemuksia toisesta maailmansodasta Tyynellämerellä, voidaan kirjan tunnelmaa pitää varsin autenttisena. Cainen kapina on näin ollen ja kaiketi kirjailijan tärkein teos, tai ainakin yksi tärkeimmistä.
Cainen kapina on toiseen maailmansotaan sijoittuva kirja, joka kertoo miinanraivaaja Cainen ja sillä neljä vuotta työskentelevän miehistön tarinan. Caine on parhaat päivänsä nähnyt huonosti kunnossa pidetty "purkki", jonka miehistö on lusmuilevaa ja vastuuta välttelevää - tosin reilua ja rentoa. Alun perin kapteenina toiminut de Vriess oli päästänyt niin laivan kuin miehistönkin hunningolle, jolloin sodan lait ja toimintatavat olivat päässeet miltei unohtumaan. Pian laivaan tulee kuri ja järjestys. Tämän kuntokuurin arkkitehtinä toimii kapteeni Queeg. Tämä epäilyttävän kova ja jopa epäreilulta vaikuttava kapteeni ei ole selvästikään tullut Cainelle hakemaan uusia ystviä.
Tarinan tärkein henkilö Willie Keith värväytyy New Yorkissa laivastoon ja kadettikouluun. Hänen alkutaipaleensa on varsin kivinen. Notko selkä ja hyväosaisen perheen löysä elämäntapa eivät ole omiaan sotaan valmantautumisessa. Aluksi vaikuttaa siltä että mies ylipäätään raakataan pois värväyslistalta, mutta onnellisten tai onnettomien (riippuu mistä katsoo) vaiheiden jälkeen hänet kelpuutetaan palvelukseen. Willie on hiljattain rakastunut nuoreen kabareetyttöön Mayhyn ja vaikuttaa siltä että setä Samuli on astunut tuoreen suhteen tielle. Eikä asiaa helpota Willien ankara ja tiukkapipoinen hienostoäiti, joka ei tunnu suuremmin pitävän Maysta. Tyttöhän on köyhistä ja heikkolaatuisista piireistä. Kuitenkin May jää vilkuttamaan Willielle tämän lähtiessä tekemään urotekoja isänmaansa hyväksi.
Willie viettää kolme vuotta miinanraivaaja Cainella, edeten aina luutnantiksi ja laivan komentajaksi asti. Tarinan edetessä lukija saa tutustua Willien upseeri- ja matruusikavereihin, sekä laivaston hierarkiaan ja sodanajan toimintatapoihin. Lukiessa piirtyy kuva niin veltoista matruuseista, kuin pilkkua viilaavista upseereista. Toisaalta Wouk paljastaa myös sopivasti yleisiäkin käsityksiä U.S.A:n reservistä ja kantahenkilöstöstä. Kuinka lahjakkaat siviilit pääsevät loistamaan miltei suojatyössä toimiviin ammattisotilaisiin verrattuna. Asetukset, pykkälät ja säännöt ovat kirjoitettu tyhmmintä mahdollista operoijaa varten. Sitten näitä pitää pilkulleen noudattaa ansioituneinpienkin älypäiden, mukaan luettuna siviilielämän tohtorit. Koska kaikkihan sen tietävät että jos asiat eivät toimi, joutuvat sotilaat surman suuhun. Ketju on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki. Lopulta päämäärä voi olla suurikin saavutuksiin verrattuna. Niinpä Cainekin posauttaa lopulta vain puolenkymmentä miinaa ja toimii saattolaivana suurimpien kahinoiden ulkopuolella. Silti joka jätkällä on hoppu joka paikkaan ja kaikki pitää olla tietoa eikä olettamusta.
Koska tarinan suurin ja kiehtovin osa liittyy kapinaan ja sitä seuraavaan oikeuden käyntiin, jätän mieluiten juonta liikaa avaamatta. Kapteeni Queeg on kaiken pahan alku ja juuri, joka kuitenkin toiminnassaan jättää epäilyksen varjon vellomaan koko tapahtumasarjan ylle. Onko mies pelkästään vittumainen komentaja, vaiko piilevästi ja hetkittäin ratkeilevasti oleva umpihullu - vainoharhainen höyrypää? Ainakaan ei jää epäselväksi kuka johtaa tai yrittää johtaa. Joka tapauksessa kirjassa esiintyvä armeija- ja sotilaselämä limittyy uskottavasti toisen maailmansodan ja erityisesti Tyynenmeren tapahtumiin. Miinanraivaaja Cainen vaiheista löytyy myös taka-aukeaman kartta, jossa on aikataulu ja reitti.
Kykeneekö itse kukin kriittisellä hetkellä toimimaan urhoollisesti ja yhteisen tavoitteen hyväksi, vai meneekö hermot ja päädytään ojasta allikkoon? Onko laivan tapahtumat Yhdysvaltojen laivaston ohjesäännön artikloiden 184, 185 ja 186 mukaisia tai hyväksymiä. Tätä "kapinaksi" kutsuttua tapahtumasarjaa puidaan sotaoikeudessa ja päätöskin lopulta saadaan. Tarinassa on useita vähintäänkin simputuksen kriteerit täyttäviä ylimitoitettuja "mansikkalitran" metsästyksiä, jotka itselleni nosti jopa pienen hymynkareen huulille (jokin raja pöljyydelläkin). Yllättäen nämä eivät edusta suurtakaan roolia oikeudessa.
Cainen kapina on paljolti sotakirja ja niukalti rakkausdraama. Se on lähihistoriallinen romaani, mutta toisaalta myös tutkielma ryhmädynamiikasta ja psykologiasta. Ennen muuta Cainen kapina on erinomainen ihmisen ja ihmisporukan kasvu, sekä kehityskertomus. Kuten tavallista niin tässäkin Woukin kirjassa on paljon pientä pränttiä ja tiukahkot rivivälit. Innokkaallakin lukijalla menee näin ollen helposti viikko ja jopa enemmänkin kirjan parissa. Toisaalta teksti on sen verran helppoa ja toimintakeskeistä, että sitä voi lukea vaikka perhe hyörisikin ympärillä. Muistan joskus katsoneeni Cainen kapinan elokuvana ja mieleeni on jäänyt Humphrey Bogartin ruma naamataulu ja merelliset maisemat. En pysty kuitenkaan näitä kahta vertailemaan niin mielekkäästi, että kannattaisi suuremmin kommentoida. Tämä palkittu kirja on kuitenkin ja ehdottomasti lukemisen arvoinen. Jatkan siis Marjorie Morningstariin.
Tarinan tärkein henkilö Willie Keith värväytyy New Yorkissa laivastoon ja kadettikouluun. Hänen alkutaipaleensa on varsin kivinen. Notko selkä ja hyväosaisen perheen löysä elämäntapa eivät ole omiaan sotaan valmantautumisessa. Aluksi vaikuttaa siltä että mies ylipäätään raakataan pois värväyslistalta, mutta onnellisten tai onnettomien (riippuu mistä katsoo) vaiheiden jälkeen hänet kelpuutetaan palvelukseen. Willie on hiljattain rakastunut nuoreen kabareetyttöön Mayhyn ja vaikuttaa siltä että setä Samuli on astunut tuoreen suhteen tielle. Eikä asiaa helpota Willien ankara ja tiukkapipoinen hienostoäiti, joka ei tunnu suuremmin pitävän Maysta. Tyttöhän on köyhistä ja heikkolaatuisista piireistä. Kuitenkin May jää vilkuttamaan Willielle tämän lähtiessä tekemään urotekoja isänmaansa hyväksi.
Willie viettää kolme vuotta miinanraivaaja Cainella, edeten aina luutnantiksi ja laivan komentajaksi asti. Tarinan edetessä lukija saa tutustua Willien upseeri- ja matruusikavereihin, sekä laivaston hierarkiaan ja sodanajan toimintatapoihin. Lukiessa piirtyy kuva niin veltoista matruuseista, kuin pilkkua viilaavista upseereista. Toisaalta Wouk paljastaa myös sopivasti yleisiäkin käsityksiä U.S.A:n reservistä ja kantahenkilöstöstä. Kuinka lahjakkaat siviilit pääsevät loistamaan miltei suojatyössä toimiviin ammattisotilaisiin verrattuna. Asetukset, pykkälät ja säännöt ovat kirjoitettu tyhmmintä mahdollista operoijaa varten. Sitten näitä pitää pilkulleen noudattaa ansioituneinpienkin älypäiden, mukaan luettuna siviilielämän tohtorit. Koska kaikkihan sen tietävät että jos asiat eivät toimi, joutuvat sotilaat surman suuhun. Ketju on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki. Lopulta päämäärä voi olla suurikin saavutuksiin verrattuna. Niinpä Cainekin posauttaa lopulta vain puolenkymmentä miinaa ja toimii saattolaivana suurimpien kahinoiden ulkopuolella. Silti joka jätkällä on hoppu joka paikkaan ja kaikki pitää olla tietoa eikä olettamusta.
Koska tarinan suurin ja kiehtovin osa liittyy kapinaan ja sitä seuraavaan oikeuden käyntiin, jätän mieluiten juonta liikaa avaamatta. Kapteeni Queeg on kaiken pahan alku ja juuri, joka kuitenkin toiminnassaan jättää epäilyksen varjon vellomaan koko tapahtumasarjan ylle. Onko mies pelkästään vittumainen komentaja, vaiko piilevästi ja hetkittäin ratkeilevasti oleva umpihullu - vainoharhainen höyrypää? Ainakaan ei jää epäselväksi kuka johtaa tai yrittää johtaa. Joka tapauksessa kirjassa esiintyvä armeija- ja sotilaselämä limittyy uskottavasti toisen maailmansodan ja erityisesti Tyynenmeren tapahtumiin. Miinanraivaaja Cainen vaiheista löytyy myös taka-aukeaman kartta, jossa on aikataulu ja reitti.
 |
| Taka-aukeaman kartta Cainen reitistä ja episodeista. |
Kykeneekö itse kukin kriittisellä hetkellä toimimaan urhoollisesti ja yhteisen tavoitteen hyväksi, vai meneekö hermot ja päädytään ojasta allikkoon? Onko laivan tapahtumat Yhdysvaltojen laivaston ohjesäännön artikloiden 184, 185 ja 186 mukaisia tai hyväksymiä. Tätä "kapinaksi" kutsuttua tapahtumasarjaa puidaan sotaoikeudessa ja päätöskin lopulta saadaan. Tarinassa on useita vähintäänkin simputuksen kriteerit täyttäviä ylimitoitettuja "mansikkalitran" metsästyksiä, jotka itselleni nosti jopa pienen hymynkareen huulille (jokin raja pöljyydelläkin). Yllättäen nämä eivät edusta suurtakaan roolia oikeudessa.
 |
| Elokuva The Caine Mutiny valmistui vuonna 1954. Kuvassa keskellä sinipuseroinen Humphrey Bogart kapteeni Phillip Queegina. |
Cainen kapina on paljolti sotakirja ja niukalti rakkausdraama. Se on lähihistoriallinen romaani, mutta toisaalta myös tutkielma ryhmädynamiikasta ja psykologiasta. Ennen muuta Cainen kapina on erinomainen ihmisen ja ihmisporukan kasvu, sekä kehityskertomus. Kuten tavallista niin tässäkin Woukin kirjassa on paljon pientä pränttiä ja tiukahkot rivivälit. Innokkaallakin lukijalla menee näin ollen helposti viikko ja jopa enemmänkin kirjan parissa. Toisaalta teksti on sen verran helppoa ja toimintakeskeistä, että sitä voi lukea vaikka perhe hyörisikin ympärillä. Muistan joskus katsoneeni Cainen kapinan elokuvana ja mieleeni on jäänyt Humphrey Bogartin ruma naamataulu ja merelliset maisemat. En pysty kuitenkaan näitä kahta vertailemaan niin mielekkäästi, että kannattaisi suuremmin kommentoida. Tämä palkittu kirja on kuitenkin ja ehdottomasti lukemisen arvoinen. Jatkan siis Marjorie Morningstariin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti