Mikael Niemi - Veden viemää

Suomentanut: Jaana Nikula

Sivumäärä: 298

Kustantaja: LIKE

Painos ja vuosi: 2.painos - 2012

Lukuintoa totaalisesti nuijivaa katastrofikirjallisuutta! Sain viimein tartuttua tähän Mikael Niemen toistaiseksi viimeiseen suomennettuun kirjaan Veden viemää. Jollain hieman sairaallakin tavalla sain päähäni aasinsillan Tuulen viemään, joka pian lukemisen edistyessä väistyi tulvaveden mukana Luulajajoen pärskeisiin. Niemen kirjoja olen lukenut pari aiemminkin ja Populäärimusiikkia Vittulajänkältä oli jopa hyvä. Nämä Niemen tuotokset luokittelen kotiseutukirjallisuuden piiriin, koska kuuluvat tuohon Norrbottenin alueen kirjallisuuteen.

Katastrofin ainekset alkavat kasautua rankkojen syyssateiden myötä ja valjastetun Luulajajoen pato natisee liitoksissaan. Pian se murtuukin ja valtavat tsunamimaiset vesimassat pääsevät valloilleen ja nielaisevat kaiken elollisen ja elottoman mukaansa. Tämä taitaa olla tarinan keskeisin ja kantavin voima. Ihmisistä purkautuu esiin sivistyksen kätkemä pahuus ja toisaalta tahto selviytyä vaikka kaiken muun kustannuksella. Avuliaisuuden hetket tärveltyvät primitiivisiin reaktioihin ja kriisin sekottamiiin pasmoihin. Vaikka siltäosin ja kaiketi tämän laatuinen käyttäytyminen olisi hyvin todennäköistäkin, tuntuu kaikki silti jotenkin liian tyylitellyltä ja taiteellisen epäuskottavalta.

Tarinassa esiintyy muutamia keskeisiä henkilöitä, jotka lienevät ruotsalaisia ihmisstereotypioita. Odotin että kirja olisi hauska ja viihdyttävä, mutta omaa lapsellista huumorintajuani kutitti ainoastaan pari ruttupippeli- ja kyykkypissajuttua. Oikeastaan koko kirja koostuu yhteen kasatuista tilanteista joissa on melko rajuja ja yllättäviäkin kohtaamisia. Tuntuu miltei siltä että vesitsunami on vain ihmisten kauan kaipaama syy alkaa elää kuin viimeistä päivää. Voi olla että Veden viemää peilaakin koko Euroopan poliittista ja kansojen välistä kiristyvää tilannetta, josta on ollut ennusmerkkejä nähtävissä jo koko kuluneen vuosikymmenen ajan.

Kuten aiemmatkin lukemani Mikael Niemen kirjat, oli tämäkin melko omalaatuinen (jopa teennäisesti sellainen). Eipä sillä etteikö nämä olisi helppoja lukea, mutta ovat kyllä jotenkin kiusallisen sekavia. Ainakin omasta mielestäni näissä on jokin kummallinen tekotaiteellisuuden leima. Kertakaikkisen uuvuttava ja tylsä kirja, ehkä muutamaa hauskaa poikkeusta lukuunottamatta. Onneksi nämä ovat melko lyhyitä eikä näitä tarvitse joka päivä lukea. Kuitenkin aika suosittuja ovat. Kenties joskus jatkan silti Niemen parissa.