Suomentanut: Outi Hassi
Sivumäärä: 123
Kustantaja: Otava
Painos ja vuosi: 1.painos - 2006
Kadonneen käsikirjoituksen metsästys. Imre Kertész on unkarilainen kirjailija, joka sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2002. Hänen tuotantonsa keskittyy pitkälti menneisyyden kokemuksiin keskitysleireillä, sekä niiden vaikutuksiin myöhemmässä elämässä. Kirjailijan teoksia on suomennettu puolisenkymmentä ja näkyvät olevan osa Otavan kirjastoa. Päätin lukea tuon toistaiseksi ainoan omistamani Kertészin kirjan joka löytyy omasta hyllystäni. Lopetus on julkaistu vasta miehen Nobel-palkitsemisen jälkeen ja on myöhäisempää tuotantoa.
Lopetus on tarina kulttikirjailija B:stä ja toisaalta hänen jälkiään tutkivasta kustannustoimittaja Keserusta. Keseru on päässyt seuraamaan ystävänsä vaiheita ja tämän romaanikäsikirjoitus urakkaa. Hieman yllättäen kirjailija B löytyy kuolleena kotoaan ja selviää että hän on ottanut kuolettavan annoksen morfiinia. Jäljet johtavat B:een entisen vaimon Juditin luokse, joka on ammatiltaan ihotautilääkäri. Epäilykset osuvatkin kohdalleen, mutta ehkä hieman eri muodossa kuin olisi voinut olettaa.
Kirjailija B syntyi sotien loppuvaiheessa Auschwitzin keskitysleirissä ja häntä on seurannut koko elämän ajan jokin omituinen itsesyytös ja välinpitämättömyys elämää kohtaan. Hänen ihmissuhteet ovat olleet ainakin B:een puolelta kylmiä ja vain lähinnä lihanhimoisia. Onko Lopetus vain itsemurha elämään kyllästymisen johdosta, vaiko lopetus turhuudelle ja jollekin vielä suuuremmalle.
Kustannustoimittaja Keseru seuraa lämpiäviä johtolankoja ja samalla paljastaa suuren osan myös itsestään ja ihmissuhteistaan. Hänen lähes pakkomielteisyyteen asti ulottuva käsikirjoituksen havittelu nostaa mieleen kysymyksen, olenko minäkin siinä mukana? Keserun ja Juditin väliseen suhteeseen tulee paljonkin valaistusta ja lopulta käsikirjoiuksenkin kohtalo kenties ratkeaa.
Lopetus on oivallinen pienoisromaani, jonka itse luin parissa tunnissa. Kertészin tyyli ainakin tässä kirjassa on kombinaatio romaanikirjallisuutta ja siinä on myös pätkittäin elementtejä näytelmäkirjallisuudesta. Varsin selkeää ja johdonmukaista tekstiä vaikka sisällön kanssa piti aika ajoin henkäistä ja siemaista kahvia. Tarinan henki ei mielestäni ole ahdistava tai masentava, vaan pikemminkin seesteinen paketti etsivä- ja palapeliseikkailua. Esimerkiksi holokaustin kauhuja ei suuremmin tarinassa ruodita, joka onkin tässä vaiheessa piristävä juttu. Paikoin pintaan nousee melko psykologisiakin vivahteita, mutta en ainakaan itse poimi tarinan henkilöiden toiminnasta mitään kovinkaan patologista. Kertész tarjoilee lukijalleen muutamia sivistyssanoja, jotka ainakin itse tarkistin sanakirjasta. Kirjan esittelyteksteissä vilahtaa vertauksia Kafkan ja Becketttin suuntaan, kun taas itse bongasin myös häivähdyksiä Norman Mailerin tyylistä. Pidin Lopetuksesta ja luen kenties muitakin hänen kirjojaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti