Kirjailija: Frans Emil Sillanpää
Sivumäärä: 263
Painos ja vuosi: 8.painos - 1962
Taatan talonpoikaiskertomukset. Frans Emil Sillanpää oli Hämeenkyrössä syntynyt kansalliskirjailijamme. Hän sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon ensimmäisenä ja ainoana suomalaisena talvisodan syttymisvuonna 1939. Tuolloin käynnistyi myös vuosia kestävä toinen maailmansota, joka jätti jälkeensä runnellun Euroopan. Nobelin kirjallisuuspalkinto jaettiin seuraavan kerran vasta vuonna 1944, jolloin maailma olikin jo varsin erilainen paikka. Sillanpää tunnetaan kansainvälisestikin supisuomalaisista tavallista ihmistä kuvaavista romaaneistaan, kuten nuorena nukkunut tai ihmisiä suviyössä. Päätin kuitenkin lukea tämän hyllystäni löytyvän Miehen tien.
Miehen tie on sympaattinen kuvaus 1900 luvun alusta. Sillanpää kertoo tässä kirjassaan talonpoikaiselämästä niukkasanaisesti mutta suomalaisromanttisella herkkyydellä. Tarinan päähenkilö Ahrolan Paavo on keskisuuren tilan isäntä jostain satakunnan ja hämeen rajamailta. Hänen ympärillään pyörii kylän väkeä, palkollisia työmiehiä ja morsioehdokkaita. Kuvailu on sinällään melko ankeaa ja korostaa ihmisen rumuuden tavallisuutta ja luonnon kauneutta sekä näiden keskinäistä harmoniaa. Myös tuolloin on viina virrannut ja kielen kannat irtoilleet, tämä on ollut osa niin herran kuin duunarinkin elämää. Naiset ovat jollain tasolla itsestään selviä ja heitä ei ehkä sen kummemmin arvosteta - paitsi työmyyrinä ja monitoimikoneina. Eikä ole mies eikä mikään jos ei osaa turpiin vetää. Toisaalta niinkin karu asia kuin kuolema on tuolloin ollut osa elämää, eikä sitä ole laitostettu - olipa kysymyksessä aikuinen tai lapsi. Huomion arvoista onkin kirjassa esiintyvät synnytyksen jälkeiset heikkoudet ja kuolemat, jotka olivatkin yleisiä tähän päivään verrattuna. Jokainen arkinen hetki on yksinkertaisuudessaan erityinen, kuten ihmisen elämä jo sinällään.
Aika yllättävää että tähänkin suurenmoiseen kansalliskirjailijaan ja tarinan kertojaan tutustuin vasta nyt, vaikka muistan että Taatasta puhuttiin jo alakouluaikana. Kirja on ihan perusluettavaa ja ei pitäisi tuottaa lukutaitoiselle ihmiselle sen kummempaa vaivaa. Toisaalta talonpoikaiselämää kuvaava kirjallisuus ei ole juuri nykyisin suurinta huutoa, mutta voisi olla piristävää vaihtelua kaiken käännöskirjallisuuden rinnalla. Sopivan vanhanaikaista, mutta kuitenkin suomalaista identiteettiä etsivälle "nykysuomalaiselle" kuin nyrkki silmään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti