Suomentanut: Olli-Matti Ronimus ja Pentti Holappa
Sivumäärä: 271
Painos ja vuosi: KK 1.painos - 1963
Sodasta kertovaa taidekirjallisuutta. Ranskalainen kirjailija Claude Simon ei ole kovin tunnettu saati luettu kotimaansa ulkopuolella. Vaikka hän on saanut Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1985, ei hänestä löydy netistä suomenkieleistä tietoa juurikaan. Piti siis tutustua ulkomaan kielisiin saitteihin, koska halusin hänestä jotain muutkin tietää. Kirjailijalta löytyy muutamia suomennettuja kirjoja ja koska itseltäni löytyy tämä Flanderin tie - päätin lukea sen.
Flanderin tie on taiteellinen tarina toisen maailmansodan aikaisesta Ranskasta. Vaikka Ranskan urotöistä toisessa maailmansodassa ei ole yleisesti ottaen paljonkaan kerrottavaa, yrittää herra Simon kertoa edes siitä vähästä. Tapahtumien keskiössä on muutaman ratsuväen sotilas, jotka heittävät perus jermujuttua. Georges, Blum ja Iglesia ovat siis sotaväen "työjyrä" -kalustoa ja heillä on aikaa kaikenlaiseen jutusteluun. Sodan kauhuja käsitellään melko runollisella ja taiteellisella tavalla. Hevoset ja naiset sekoittuvat sovinistiseltakin kalskahtavassa keskusteluissa, ja muutenkin kokonaisuus pyörii seksististen ja erottisten teemojen varassa. Keskellä sodan runtelemaa Pohjois-Ranskaa sotilaat kohtaavat "preussilaiset", mutta tältä osin ei esimerkiksi sen hetkisestä sotaonnesta juurikaan puhuta. Sen sijaan kaiken mudan ja liejun keskellä jopa kuolema ja ruumiit sulautuvat tarinoihin ihmisakteista. Hetket paisuvat sivujen mittaisiksi, jolloin ruoditaan jyviä myöten pienetkin seikat. Tulee vaikutelma ajan pysähtymisestä groteskeina ja eksistentiaaleina kuvina. Näin ollen tapahtumat versovat yksilöllisellä tasolla melkoiseksi sekamelskaksi, jolloin itse lukijana kadotin todellisten tapahtumien ja kuvitelmien välisen rajan. Ilmiselvästi kirja on enemmänkin pasifistinen, kuin sotaa "sinällään" suuremmin romantisoiva.
Tekstin rakenne on haastavaa ja lukeminen on raskassoutuista. Lukemista ei helpota lainkaan valtava sulkumerkkien määrä(jopa useita yhdessä lauseessa) ja pisteet kirjailia on unohtanut miltei kokonaan. Näin ollen lauseet kehittyvät loogisellakin tasolla vaikea selkoisiksi, jopa irrationaalisiksi. Vuoropuhelut on ratkaistu useilla tavoilla. Ne alkavat joko ja sanalla, tai sitten hetkittäin miltei normaalisti omina riveinään, tai miten milloinkin. Onko sitten niin, että tämä johtuu kahdesta suomentajasta? Lukukokemus oli puuduttava - eihän tämmöisiä jaksa jatkuvasti lukea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti