Victor Hugo - Kurjat II (Cosette)

Suomentanut: Eino Voionmaa

Sivumäärä: 392

Painos ja vuosi: 1.painos - 1928

Korttelikyttäilystä klaustrofobiaan. Sarjan toisessa jaksossa (Cosette) palataan ajassa taakse päin kesään 1815 ja Waterloon taisteluun. Tämähän oli se taistelu jossa Napoleonin oli luovuttava vallastaan ja myönnettävä tappionsa englantilaisille. Kirjailija kertoo tapahtumasta hyvin "ranskalaisen" version, eikä lausu suuresti kunnian sanoja englantilaiselle sotapäällikölle. Oikeastaan eipä juuri pienemmillä meriiteillä voi taistelua kunniakkaasti hoitaa. Hetkittäin taistelukohtauksista tuli mieleen Von Heidenstamin Karoliinit, liekö hänkin lukenut tämän Kurjat. Mielestäni Waterloon taistelua ruoditaan tarpeettoman pitkään ja subjektiivisesti, mutta toisaalta tietynlaisella hartaudella. Kurjissa pysähdytään kuvailemaan historiallisia tapahtumia ja paikkoja muutenkin itse tarinan lomassa varsin antoisasti.

Pääosaa Cosettessa esittää tietysti itse Cosette (Leivonen), joka elää siis lähes orjan roolissa ilkeiden Thènardierien perheessä. Hänen sovelletaan julmaa kylmyyttä ja väkivaltaa. Ukko Thènardier on siis sotasankari Waterloon taistelusta (aasinsilta ensimmäiseen lukuun), tosin tässä on paljon liioittelua - jos kohta perättömyyttäkin. Isäntä on viekas ja ahne, toisin sanoen pyrkyrimäinen roisto. Rouva Thènardier on suurikokoinen ja väkivaltainen nainen, joka rakastaa ainoastaan omia lapsiaan, ja tämän saa Cosette kokea kovimman takaa nahoissaan. Tämä kaikki purkautuu lukijalle suurena dragediana, jota on kieltämättä liikuttavaa lukea. Kuitenkin kirja on paljon toiveikkaampi kuin ensimmäinen osa ja tarina kulkee hetkittäin lähes viihteellisen kirjan tahtia. Kaikkien kommelluksien ja koukkujen tiimellyksessä ainakin itse koin lähes hengästyttäviä hetkiä. Tässä kirjassa on keskeisiä teemoja ahneus, kateus ja sorto. Toisaalta ehkäpä pahakin alkaa saada palkkaansa ja vääryyksiä oikaistaan.

Loppupuolella tarina taas taantuu, jolloin monisäikeinen ja limittäinen punos juuttuu solmukohtaan. Melkein 150-sivua käsittävä nunnaluostarivaihe tuntuu lähes tervan vedolta. Toisaalta tämä tuntuu olevan Kurjien tarinan henki. Tässä osiossa valotetaan nunnaluostarin toimintaa ja filosofiaa. Lisäksi käydään syvemmälläkin pohdintojen viidakossa. Eipä sillä - täältäkin lukija löytää omat hauskat sattumukset ja yllätykset.

Mielenkiintoinen asia on Jean Valjeanin taipumus selvitä lähes mistä tahansa, ikään kuin hän olisi jotenkin yliluonnollisia voimia omaava mies. Hänestä on kehkeytymässä hyveellisyyden perikuva ja aivan kuten usein on tapana, tämä saavutetaan eräänlaisen lankeemuksen jälkeen. Toki Cosetten osa kirjassa on huomattava, mutta jotenkin se kaiken muun ohessa hautautuu kerronnan sekaan.

Kuvassa pörröhiuksinen Victor Hugo Kurjat 1.painoksesta.

Oivallinen kirja tämä Victor Hugon Kurjat. Sinällään kirjan tekstiasu on helppoa luettavaa, joskin mukana vilisee joitakin aikansa eläneitä sanoja. Vaikka seassa on myös muutamia outojakin sanoja, ei tästä koidu suunnatonta vaivaa lukemiseen tai ymmärtämiseen.  Tuntuupa tarina hyvin edistyvän.