Kirjailija: Mika Waltari
Sivumäärä: 217
Painos ja vuosi: 3.painos - 1993
Miehinen hetki naisena. Mika Waltari on tunnettu tuotteliaisuudestaan ja useista pseudonyymeistään. Osa hänen kirjoistaan on saavuttanut kansainvälisen maineen ja myös tietynlaisen kansallisen statuksen. Päätin lukea tämän kirjahyllystäni löytyvän, alun perin anagramminimellä julkaistun M. Ritvalan kirjan Ihmeellinen Joosef. Kirjan erityisyys piilee siinä, että kertoja(minä muodossa) on nainen.
Ihmeellinen Joosef on viihteellinen kertomus helsinkiläisen hyväosaisen Lauraeuksen perheen ja erityisesti sen tytön Karinin elämästä. Hänen ympärillään olevat ihmiset ja tapahtumat lienevät tavanomaisia hänen yhteiskunta luokassaan. Jos sinulla on sukurasite ja suuri omaisuus, voit viettää aikaa vain kaltaistesi seurassa. Karin on läiheisissä väleissä isäänsä "pappaan" ja häntä suurella lämmöllä kohtelee - jopa palvoo, kuitenkin sen suuremmin arvostamatta. Hänen pyylevä äitinsä on nousukas henkinen ja rakastaa ainoastaan rahaa ja valtaa. Karinin välit äitiin ovat olleet kylmät, mutta kuitenkin hissukseen lämpenemään päin. Äiti kärsii erinäisistä henkisistä vaivoista ja tiloista, jotka aiheuttavat muutoksia persoonallisuuteen(ellei tämä ole tekosyy huonoon käytökseen).
Pintaliito seurapiirielämää sekoittaa kuvioihin ilmestyvä maisteri Joosef Huttunen, joka on monipuolinen ja suorastaan satumaiset ominaisuudet omaava setämies. Tämän omnipotentin tutkijan suvereeni verbaliikka ja sosiaalisten kuvioiden hallinta muodostaa lähes yliluonnollisen kuvan. Hetkittäin hänen kykynsä ja vastaavasti vaatimattomuutensa ja epäitsekkyytensä luovat jopa epämiellyttäviä sävyjä. Keskeiseksi punaiseksi langaksi kehittyy Karinin ja Joosefin suhde, millainen onkaan tämän keitoksen lopputulos. Tapahtuman kontekstina toimii Tampereella sijaitseva sukukartano, jonne rakentuu nuoren miehen (Toivon) laiskanläksyt ja paikallisten pojankollien puolisotilaalliset maastoharjoitukset. Kaiken arkkitehtinä toimii Joosef Huttunen. Tarinan loppu tarjoilee yllätyksiä, erityisesti ammatinvalinta asioissa.
Mika Waltari soveltaa tässä romaanissaan omia psykologisia pohdintojaan hienoston pinnallisuudesta ja toisaalta kaikesta siihen liiittyvistä kulissien rakoiluista. Ehkä hän saa myös käsitellä omia feminiinisiä tunteitaan omaa sukupuoltaan kohtaan, joka tuolloisessa yhteiskunnassa oli kiellettyä ja jopa epäilyttävää. Itseäni ilahdutti kirjailijan kyky ja taito adaptoitua naisen ajatusmaailmaan. Alun perin ilmeisesti kukaan ei tiennyt oliko kirjailija M. Ritvala mies vai nainen. Toisaalta sukunimi on aika ilmeinen ja harhaanjohtava. Joka tapauksessa yksi syy salanimiin oli Waltarin tuotteliaisuus, joka olisi ehkä aiheuttanut ihmetystä. Kirjassa on samanlaista kepeyttä kuten esim. aiemmin ilemstyneessä Suuri illusioni -romaanissa.
Seuraavassa hupaisa ja jopa höpsö tilanne Karin ja pappa Lauraeuksen yhteisestä hetkestä.
"Tiedän, että pappa on heikko minuun nähden, ja kun menen ja istahdan nojatuolin käsinojalle ja painan poskeni hänen poskeaan vasten ja suutelen vienosti hänen kaljunsa reunaa, silloin pappa on vallassani." -Ihmeellinen Joosef s. 7
Mitähän kaikkea kirjailijan mielessä onkaan pyörinyt hänen kirjoittaessaan tätä? Kirja ei ole kovin pitkä, joten sen lukee parissa illassa. Vaikka se määritellään vakavaksi ajanvieteromaaniksi, on se mielestäni pikemminkin humoristinen romaani. Ihmeellinen Joosef on alun perin julkaistu jo vuonna 1938, mutta sen voi lukiessaan unohtaa. Mielestäni se voisi olla jopa uutuuskirja. Pidin kovasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti