Ernest Hemingway - Vaarallinen kesä & Vanhus ja meri

Suomentanut: Pentti Isomursu - Tauno Tainio

Sivumäärä: 256

Painos ja vuosi: Kirjakerho - 1987

Journalismilla pokaaleille. Papa Hemingway on ansainnut paikkansa allekirjoittaneen lukijan kirjahyllyssä. Päätin siis lukea kesälomani kunniaksi ja heti alkajaisiksi tämän kaksi novellia sisältävän kirjan Vaarallinen kesä - vanhus ja meri. Olen jotenkin onnistunut välttämään Vanhus ja meri -kirjan tähän asti, mutta nyt oli aika kypsä tällekin taideteokselle.

Vaarallinen kesä on alun perin ilmestynyt lehtiartikkelina ja on tavallaan jonkinlainen matkapäiväkirja Espanjaan ja härkätaisteluiden maailmaan. Heti kärkeen on lausuttava negatiivinen sana tästä turhasta eläimien kidutus lajista, jossa ei omasta mielestäni ole mitään hohdokasta. Tässä dokumentaarisessa tarinassa keskitytään Antonion ja Luis Miguelin arkeen toreroina. Koska härät ovat vahvoja niin lajissa aiheutuu pahoja yleensä alavartalon vammoja, nämä ovat turhia kaiken muun epäinhimillisyyden keskellä. Härät pistellään ja varrastetaan elävältä, jonka jälkeen revitään korvat ja hännät irti jos presidentti antaa luvan. Kaikkea tätä Ernest Hemingway kuvailee ihannoiden ja kukkeaa ylpeyttä tuntien. Vaikka laji on tärkeä espanjalaisessa kulttuurissa, niin se on aikansa elänyttä barbaarista ja turhamaista. Edes "Ernesto Hemingway" ei pysty taidokkailla sanankäänteillä puolustamaan lajin oikeutusta.

Teksti vilisee valotettuja ammattitermejä ja koukeroita jotka ei ota avautuakseen lukijalle, varsinkin kun koko lasti ladotaan ikäänkuin luennoimalla ja pohdiskelevalla jaaritelulla. Vaikka mukana on autenttista kuvailua Espanjan sydänmailta, ei tämä kirja saa itseltäni mitään erinomaista arvosanaa. Ilmeisesti tämä artikkeliin perustuva tuotos on yksi viimeisistä Hemingwayn kirjoituksista. En suosittele tätä eläinten ystäville ja toisaalta jos tämän kieroutuneen kuvion tuottama stressantunut liha tarjotaan vielä lautasella, en voi kehua tätä ravitsemusteknilliseltä kannaltakaan.

Vanhus ja meri on jo sinällään käsite. Monet kerrat olen aikonut kirjan lukea ja nyt sitten luin. Kirja kertoo tarinan vanhasta kalastajasta joka lähtee jälleen kerran reissulleen Havannan liepeillä liplattavalle merelle. Syvän sinisten aaltojen ja vesimassojen alla lymyää suuriakin kaloja, muun muassa haita ja dolfiineja. Harmikseen vanhus ei ota apulaista(poikaa) matkaan vaan päättää tehdä reissun yksin. Tästä retkestä tulee selviytymis kamppailu. Joskus ihminen tekee väkipäisyyttään liian pitkän matkan ja se saattaa koitua jopa kohtalokkaaksi.

Kalaretki on myös sukellus vanhenevan miehen mieleen ja rappeutuvaan fysikkaan. Koska elimistö ei ole enää nuoren miehen alkaa siihen tulla kaikenlaisia kouristuksia ja huimauksia. Vaikka vanhus arvostaa kaloja ja rakastaa merta on hän silti tappajan vaistot omaava saalistaja. Tässäkin Hemingway makustelee tappamisen viehätystä ja murtuvien rustojen sinfoniaa. Ernest Hemingway oli sen ikäluokan mies ja tosi äijä joka arvosti selviytymistä, enkä voi häntä tästä seikasta  tuomita. 

Kirja on lyhyt ja helppo lukea. Tässäkin korostuu tyypillinen lyhyt ja pelkistetty(lyhyt sanainen) kieli, joka oli täydellisen ominainen Hemingwaylle. Silti hän onnistuu kuvailemaan seikkaperäisesti pieniä ja vähäisiäkin sattumuksia. Kalastajan saalis hupenee kuin elämä konsanaan, ja silti ei pidä unohtaa rakkautta kaikkea tätä kohtaan - se on elämää parhaimmillaan. Vanhus ja meri on loistava kirja. Suosittelen sitä jopa seikkailukirjojen ystäville. Kyseinen kirja(myös lehtiartikkeli) toi miehelle Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1954.