Toni Morrison - Jazz

 

Suomentanut: Seppo Loponen

Sivumäärä: 223

Painos ja vuosi: 2.painos - 1993

Hajuvesimiehet ovat aina epäilyttäviä. Toni Morrisonissa yhdistyy naisasianainen ja rotuasianainen. Hän on ensimmäinen musta naiskirjailija joka on palkittu Nobelin kirjallisuus palkinnolla. En ole mitenkään asenteellinen, mutta tämän laatuinen kirjallisuus ei ole oikein omaa genreä. Jokaista kirjaa kohtaan piilee omat odotuksensa, joihin se joko vastaa kielteisesti tai  myönteisesti. Yhtä kaikki koska rouva Morrison on arvostettu amerikkalainen kansalliskirjailija, täytyy hänen tuotantoonsa tutustua jo sen vuoksi.

Tarina on kertomus mustasta pariskunnasta joka muuttaa maalta kaupunkiin. Heti kättelyssä itselläni tule vaikutelma vapautumisesta orjuudesta, oliko kaupunkilainen vapaampi kuin maalainen? 

Joe on jonkin sortin(naisten) kosmetiikan myyjä ja kuinkas muuten - hän kohtaa ammatissaan paljon vastakkaisen sukupuolen edustajia. Mies saa eräänlaisen häntäheikin karisman ja maineen. Hänen vaimonsa Violet on jotenkin tylsempi hahmo. Violet on kotiparturi ja elämän katkeroittama vanheneva nainen joka kadehtii hänen nuorempia kilpasiskojaan. Suurin syypää on nuori nainen(miltei lapsi) Dorcas, joka harrastaa suhteilua Joen kanssa.

Kirjassa tulee päälimmäisinä teemoina naisten oikeudet ja rotujen välinen tasa-arvo. Lisäksi miehet kuvataan omistamishaluisina ja väkivaltaisen piittaamattomina. Tämän kaltainen luonnehdinta lienee aika todenmukaistakin ja täytyy myöntää ettei se ainakaan itseäni häiritse saati ärsytä. Esimerkiksi Joe on todella mustasukkainen ja impulsiivinen, jopa siinä määrin että syyllistyy intohimorikokseen.

Myös kaupunkilaistuminen ja siihen liittyvät lieveilmiöt tulevat oivallisesti kirjassa esiin. 

Syrjäiset kadut ja punaisten lyhtyjen kujat eivät ole monellakaan mittapuulla turvallisimmasta päästä, varsinkin kun niitä tallaa huonosti koulutetut mustat miehet ja häikäilemättömät satunnaiset valkoiset setät. Prostituutiota teksteissä ei sinällään kovakätisesti arvostella, vaan sitä pidetään lähinnä surullisena ja välttämättömänä osana silloisia elinkeinoja. Vaikka eletäänkin jo 1920-lukua, niin silti kaiken taustalla velloo orjuuden muisto. Huonoista lähtökohdista on kova ponnistaa, eikä tämä Jazz luo lohtua sen suuremmin tulevaisuuteenkaan.

Kirjan nimi johdattaa ehkä vähän elegantimpiin odotuksiin, mutta toisaalta mikäpä muu yksittäinen asia olisi niin afroamerikkalainen kuin Jazz - itselleni paukahtaa heti Motown rytmit mieleen(vaikka ne ovatkin enemmän funk henkisiä).

Toni Morrisonia verrataan takakansiteksteissä muun muassa William Faulkneriin ja sikäli tämä on mielestäni totta, että teksti tuntuu junnaavaan ja edistyy jotenkin kertomakirjallisuuden verkkaisuudella. Itseäni häiritsee erityisesti kirjan kronologiset aika hypyt menneisyyteen, eivätkä ne ainakaan tee lukukokemusta yhtään selkeämmäksi. Toisaalta tässä tapauksessa ne tuntuvat kuitenkin olevan välttämättömiä esim. henkilöhahmojen luonteen piirteiden rakentamisessa. Ne paljastavat otollisesti ihmisten "kahdet kasvot". Positiivinen piirre on tapahtumien ja ihmisten kuvailu useammasta näkökulmasta ja yksittäisten tapahtumien nivoutuminen yhteen. Itselleni tulee mieleen elokuvamaailmasta Tarantinon ideat, vaikka toki sinällään edustaa totaalisen erilaista suuntaa(eri taiteen lajissa). Lähinnä kuitenkin tämä ajalla leikittely.

En pitänyt suuresti Jazzista. Uskon kuitenkin että kirja kiinnostaa enemmän naislukijoita. Vaikka kirja ei ole mitenkään huonosti kirjoitettu ja siinä on omat hetkensä, nousi itselleni kuitenkin haasteeksi pitkäveteisyys. Tämä oli ensimmäinen ja ehkäpä viimeinen Toni Morrison -kirja jonka luin.