Kirjailija: Anja Snellman
Sivumäärä: 144
Kustantaja: Otava
Painos ja vuosi: 1.painos - 2000
Matkalla kirjallisuuteen ja menneisyyteen. Päätin pitkästä aikaa lukea Anja Snellmanin kirjan ja tartuin tähän hyllystä löytyvään Auraan. Olen aikoinani lukenut muutaman Snellmanin kirjan, ehkä paras niistä oli Pelon maantiede. Vaikka Snellmania pidetään naisasianaiskirjailijana, niin mielestäni hänen tuotantoaan ei voi katsoa pelkästään tältä kannalta. Yllättävän paljon niistä löytyy esim. populaarikulttuuria.
Tarina alkaa sekavasta ja väkivaltaisesta tilanteesta kirjakaupassa, jossa nuori nainen alkaa uhkailla ja huitoa kirveellä asiakkaita. Kirjan kertojalle ilmestyy menneisyys kummittelemaan ja se johtaa aina 20 vuoden taakse aikaan, jolloin hän tunsi pöytälaatikkokirjailijan Aura Aulan (kertojan oppilas). Vaikka kertojakin on yrittänyt saada Auran kirjoja läpi kustantajalle, ei hän ole tässä koskaan onnistunut. Nyt sitten lukijalle paljastuu että Aura on kuollut rintasyöpään ja hänen rakastajattarensa välittää Auran testamenttaamat kirjoitukset kertojalle, joka ei oikein tiedä mitä niille tekisi. Vaikuttaisi siltä että myös kertojalla ja Auralla olisi ollut syvällisempikin suhde, johon viittaa esim. kertojan vihjailut ja kiihkeä yhteydenpito(aikoinaan). Kirjassa käytetään lähteenä Saara Salosen päiväkirjoja, en tosin tiedä missä määrin.
Kertoja vaipuu samassa yhteydessä muistelemaan lapsuuttaan ja mahorkan tuoksuista isäänsä, joka aikoinaan toimi vasemmistolaispomona Suomi-NL seuran organisaatiossa. Nämä kaikki kasautuu epäselväksi mössöksi, josta en ainakaan itse punaista lankaa löytänyt, vaan se pikemminkin läjäytyy eräänlaiseksi kertomuspaketiksi. Muistelujen kautta useissa kohdin käydään myös tuttavallisesti käsiksi klassikko kirjoihin ja viitataan moniin maineikkaisiin kirjallisuuden hahmoihin ja kirjailijoihin. Mielestäni teksti on taiteellista huttua, johon en ilmeisesti kaikessa vajavaisuudessa pääsyt sisälle. Jos vertaan kirjaa muihin lukemiini Snellman-Kaurasiin, niin se ei edusta parasta puolta. Toisaalta kirjassa on vihjailevan eroottinen tunnelma ilman selkeää härskimpää otetta, joka ei välttämättä ole huono asia. Kaiken lisäksi kirjan kannessa on kaksi syleilevää naista (hauska yksityiskohta), ovatko ne nunnia - vai näyttävätkö vain siltä?
Tässäkin kirjassa mainitaan U2:n Bono ja muistaakseni tämä ei ole outoa hänen tuotannossaan. Olisikohan Anja itsekin Bono fani? Itselleni jäi paljon epäselvyyksiä tässä jopa hieman avantgardistisessa teoksessa(tekotaidetta?). Kuitenkin kirja oli ihan luettava, tosin ei ihan parasta lukemistoa. Mielestäni Anja Snellman on yksi tämän ajan tärkeimpiä suomalaisia naiskirjailijoita ja hänen kirjansa ansaitsee tulla luetuksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti