torstai 21. marraskuuta 2013

Kirja-aitan vuodenvaihde ja uudet haasteet


Kuten kaikille muillekin, koittaa myös Kirja-aitalle uusi vuosi ja uudet haasteet. Olen ahkerasti lukenut niin haastekirjojani kuin muitakin, mutta vaikuttaisi siltä että jään kaikissa haasteissa autamattomasti jälkeen. Tavoitteeni oli lukea sata kirjaa tänä vuonna, mutta siihen en kyllä pysty enkä ehdi. Toinen päätavoitteeni oli lukea ensi kesään mennessä kaikilta suomennetuilta Nobel-kirjailijoilta yksi kirja - tähänkään ei rahkeeni riitä. Vaimon heittämät haasteet niin ikään jää täyttämättä, joten pitänee petrata tulevana vuonna. Siirrän siis tämän vuoden haasteita ensi vuodelle ja toivon että saan ne myös luettua alkuvuodesta.

Olen vuosien jälkeen saanut elvytettyä vanhan lukuharrastukseni ja tästä olen iloinen. Kuluneen puolentoista vuoden aikana on tapahtunut asioita jotka ovat vaikuttaneet ajan käyttööni, muun muassa sairastumisia lähipiirissä. Lisäksi perhe ja työ ovat vieneet aikaa - onneksi positiivisessa mielessä. Koska olen tässä ikää kartuttaessa hieman rauhoittunut ja alkanut viihtyä kotona, ovat myös kirjat löytäneet takaisin tiensä aikatauluihin. Niinpä olen kulkenut kirjakaupoissa ja kierrätyksissä ostelemassa itselleni kirjoja ja löytänyt muutamia mielestäni harvinaisempiakin painoksia. Näistä mainittakoon esim. Gerhart Hauptmannin Atlantis ja John Galsworthyn Ylimys. Koska vaimoni on myös innokas lukija, kuluu kosolti yhteistä aikaamme kirjaharrastukseen. Ilmeisesti lukemisen innostus on tarttunut myös tyttöömme, joka keväällä oppi lukemaan 4-vuotiaana.

Uuden vuoden myötä aloitan taas uusin haastein ja pyrin lukemaan 100 kirjaa ja laadin muutamien keskeisten tavoitteiden listan ennen vuoden vaihdetta. Kiitän lukijoita jotka ovat osittaneet kiinnostusta blogiini ja toivotan uudet lukijat myös tervetulleeksi. Ehkäpä pääsen esim. Nobel-tavoitteessani päämäärään ensivuoden aikana. En jaksa suuremmin kirjoitella tänne blogiini muista kuin lukemistani kirjoista (koska sitä varten tämän perustin), mutta saatan joskus jotain pientä kommenttia laittaa esim. blogiani tai kirjallisuutta koskien.

2 kommenttia:

  1. Täällähän on aittamainen uusi look. :) Itse olen koettanut vältellä tiukkoja aikarajoja lukemisen suhteen, ettei mene harrastus suorittamisen puolelle. Esim. luettujen kirjojen määrä/vuosi -tavoite ei sopisi minulle ollenkaan. :) Mutta muiden blogeista on kyllä mukavaa seurata lukulistojen 'suorituksia'.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. On kyllä totta että tämmöisissä haasteissa on omat suoritusjuttunsa ja välissä pitää unohtaa ne ja lukea ihan jotain muutakin. Itselleni nuo haastehommelit toimii siten, että pitää joskus tarttua kirjoihin joita ei ehkä muuten lukisi. Toisaalta joskus voisi ottaa vaikka silmät kiinni jostain kirjaston hyllystä ihan randomilla. :) Mukava kuitenkin että saa tutustua toisten blogeihin ja lukemisiin. Ihan hetki meni myös siihen, että opin edes auttavasti käyttämään näitä blogin toimintoja.

      Poista