Herta Müller - Matala maa

Suomentanut: Raija Jänicke

Sivumäärä: 137

Kustantaja: Tammi

Painos ja vuosi: Keltainen kirjasto 1.painos - 1989

Itkua ja hampaiden kiristelyä sillisalaatin lomassa. Päätin lukea tämän omasta hyllystä löytyvän Herta Müllerin kirjan Matala maa. Kirjailija on tullut itselleni tunnetuksi muutama vuosi sitten saamastaan Nobelin palkinnosta. Täytyy myöntää että en olisi kirjailijaan tarttunut ellei tarkoitukseni olisi lukea kaikkia Nobel kirjailijoita. Müller on romanialaissaksalainen kirjailija ja runoilija, joka on ehkä keskimääräistä tuotteliaampi. Hänen teemasa koskevat lähinnä pientä ja sorrettua ihmistä, usein sodan ja köyhyyden hampaissa.

Matala maa oli itselleni hyvin vaikeasti lähestyttä kirja. Ei pelkästään teemallisesti, vaan myös ilmenevän vaikeaselkoisuuden vuoksi. Tarina kertoo perheestä ja lähisuvusta pienessä kylässä, joka on selviytymässä sota-ajasta. Ilmeisesti kertoja on lapsuudesta aikuisuuteen varttuva tyttö, joka seurailee ympäröivää yhteisöä ja elää omissa fantasioissaan. Jossakin vaiheessa kertomus alkaa hilautua surrealismin puolelle, jossa todellisuus ja kuvitelma juottuu yhdeksi melko aistikkaaksi mössöksi. Koska tunnelma ja yhteisö vaikuttaa agressiiviselta ja puritaaniselta, alkaa pidemmän päälle lukeminenkin tylsistyttää. En ole koskaan jaksanut lukea kirjoja jossa lapset itkee ja ladot palaa (kytemällä).

Matala maa on kirja jolle varmasti lukijansakin löytyy, mutta itselleni oli raskassoutuinen ja vaikka lyhytkin - niin toivottoman pitkäveteinen. Itse en löytänyt mitään kauaskantoista juonta joka olisi koukuttanut lukuhetkiin. Epäilemättä Herta Müllerin kirjallisuus on "taidekirjallisuutta" jonka ei ole takoituskaan avautua yksiselitteisesti. Vaikka kirjailija onkin arvostettu ja tuotanto palkittua, en voi lausua mitään ylistäviä superlatiiveja. Lukee ken jaksaa.