Dashiell Hammett - Kylmät jäähyväiset

Suomentanut: Jorma-Veikko Sappinen

Sivumäärä: 246

Kustantaja: Conranic

Painos ja vuosi: ? - 2010

Ei tarvita myssyjä eikä suurennuslaseja! Luin tuossa hiljattain hdcanisin Hyönteisdokumetti -blogia ja huomasin laiminlyöneeni ehkäpä liiankin pitkään salapoliisiromaaniklassikoiden maailmaa. Aikoinaan tutustuin Dashiell Hammettiin yllättäen rock-musiikin kautta, mutta liekö tuo sittenkään yllätys? Asenteellisesti Hammettin luoma kovaksikeitettyjen rikosromaanien maailma on rock'n rollia tulvillaan. Lainasin siis paikallisesta kirjastosta tämän Kylmät jäähyväiset novellikokoelman suurin odotuksin. Kirjassa on viisi lyhyehköä novellia ja lisäksi Hammettin naisystävän kirjailija Lillian Helmannin kirjoittama esittely.

Tämä Dashiell Hammett ei ollutkaan mikään ihan perusjätkä Marylandista, vaan itsekin melko persoonallinen ja kovanoloinen mies. Vaikka hän oli saanut vaikeat keuhkovammat tuberkuloosin vuosi jo ensimmäisessä maailmansodassa, osallistui hän siitä huolimatta myös toiseen maailmansotaan jopa 48-vuotiaana. Hän palveli tuolloin Aleuteilla sotatoimittajana. Hammettin kirjallinen ura alkoi tosin jo 1910-luvulla ja lähinnä näillä lyhyemmillä novelleilla. Hellman paljastaa Hammettista useitakin kenties suurelle yleisölle vähemmän tietoon tulleita asioita. Esimerkiksi mies valisti itseään kirjallisuuden ohella myös kaikenlaisilla tieteellisillä ja teknisillä asioilla. Hän pyhitti myöhempiä vaiheitaan matematiikan parissa ja viihtyi paljon luonnossa ja metsällä.

Hammett vaati itseltään paljon, joten hän vaati paljon myös muiltakin. Tavallisen ihmisen pyrkimyksiin hän suhtautui suopeammin, kuin esim. merkittävän ja tunnetun ihmisen pyrkimyksiin. Kirjailijan maine sai kolauksen tuolloin hänen kommunistiyhteyksien vuoksi, joista hän joutui lopulta jopa lyhyehköön vankeuteen. Lillian Hellman luo Hammettista hyvin inhimillisen kuvan ja puhaltaa siihen sellaista lämpöä joka on omiaan paremmille kuin ystävyksille. Kirjailija kuolee lopulta keuhkosyöpään vuonna 1961, luopumatta koskaan kovasta ulkokuorestaan. Kuitenkin hän jätti perinnoksi jälkipolville kovaotteisten miesten rikoskirjallisuuden, johon mielestäni perustuu esim. tämänpäivän Lee Childit, Ellroy Jamesit yms. Siispä muutama sana Kylmistä jäähyväisistä.

Kylmät jäähyväiset sisältää valikoidun viiden novellin kokoelman Continental etsivätoimiston tapauksista. Näiden tarinoiden päätutkijana toimii Continental Op (ts. Joku vaan) jota kirjailija kuvailee pieneksi lihavaksi ja viiksekkääksi mieheksi, jolla on kenties enemmän puutteita kuin hyveitä. Mistään ei paljastu esim. sitä että onko tämä tutkija kaikissa tapauksissa edes sama. Toisaalta hän on aina saman näköinen ja oloinen, joten todennäköisesti sama mies. Hammett kuvailee muitakin tarinoiden henkilöhahmoja hyvin seikkaperäisesti. Niin miehiä kuin naisia. Ruumiinrakenne, silmienväri, pituus, ja jopa paino. Kasvonpiirteet, hiukset sun muut. Tarinan ihmiset ovat valtaosin kovaotteisia ja kovissa oloissa kasvaneita ja eläneitä. Yleensä kuten todellisuudessakin rikollispiireissä suurimpana motivaattorina toimii raha,  kun taas tutkijan motivaattoreista se on kenties vähäisin.

Ensimmäisessä novellissa Couffignalin ryöväys, tapauspaikkana on Kalifornian rannikolla sijaitseva pieni saari. Continental toimisto lähettää miehen vahtimaan arvokkaita häälahjoja venäläisiä vilisevään kartanoon. Pian kuitenkin ulkoa kuuluu ammuntaa ja räjähdyksiä. Pari isompaa pankkia ryöstetään ja rahat katoaa. Ainakin hetkeksi. Tästä alkaa seikkailu joka ratkaistaan kovien otteiden, loogisen ajattelun ja terävän älyn avulla.

Toisessa tarinassa Kärpäspaperi yrittää roistot huijata upporikasta miestä ja alkavat leikkiä myrkkyjen kanssa, joita he eivät kunnolla tunne. Motivaattorina raha ja toisaalta jonkinverran myös "rakkaus". Jällen kerran pieni ja lihava etsivä astuu kuvioihin ja loppu on historiaa. Tässäkin tarinassa on karski yli satakiloinen gansteri, joka ei välttele kovia otteita.

Kolmannessa tarinassa Gatewoodin tapaus on hieman samansuuntainen lähtökohta kuin edellisessä. Tässä yritetään tyttären kidnappauksen avulla kiristää rahaa rikkaalta puuteollisuuspohatalta, joka aluski vaikuttaa haluttomalta pulittamaan rahojaan. Tästä kehkeytyy ajalleen epäilemättä erikoinen ja uniikki juoninen tapaus, jota sittemmin on hyödynnetty niin elokuvissa kuin kirjallisuudessakin. Näistä kaikista omaperäisin ja mielenkiintoisin tarina - jopa nostalginen.

Neljäs tarina Suuri pankkikeikka tarjoilee lukijalleen kenties rajuimman ja repaleisimman tarinan koko kirjassa. Loppuvaiheessa alkaa tutkijat epäillä että poliisi ja etsivät jäävät työttömäksi, koska rosvoja joutuu penaaleihin sellaista tahtia että oksat pois. Ruutia palaa ja tavaraa hajoaa. Vaikka juonen kuvio ja ryhmä tiivistyy lopussa, niin tästä tarinasta jää aineksia vielä viimeiseenkin novelliin. Nimittäin tämän tapauksen gansterisankaria Papadopoulosta metsästetään myös tarinassa 106000 dollaria verirahoja.

Viimeinen novelli 106000 dollaria verirahoja on hieman  edeltäjiään juonekkaampi ja verkkaisempi. Tässä kyttäily- ja pelailukeikassa hämärtyy hyvän ja pahan raja entisestään. Mukana myös hehkeitä naisrikollisia, jotka eivät hekään kaihda kovempia otteita. Ovatko siis etsivätoimiston pojatkaan aina puhtaita pulmusia? Erinomainen novellisarjan lopetus, joka ei jätä kylmäksi.

Dashiel Hammett lataa täydeltä laidalta jopa hauskojakin konnan nimiä pöytään. Esim. Bluepoint Vance, Hilpeä-Jim Hacker, Syyhy-Maker, Läski-Clarke yms. Niinpä koko rikollisgalleria tulee tutuksi Isosta omenasta San Franciscoon asti. Vaikka Continental-etsivätoimistolla on haarakonttoreita ympäri Valtoja, niin ainakin näissä tarinoissa pysytellään Kaliforniassa. Näissä Hammettin rikostarinoissa käytetään reilusti väkivaltaa ja koko yhteiskunta on vaarallinen ja jollain tapaa kiero. Jos vertaa hienostuneisiin brittiläisdekkareihin, niin niissä rikolliset ovat lähinnä herrasmiehiä ja partiopoikia.  On nähtävästi etsivätoimisto Pinkerton jättänyt mieheen sopivasti taustatietoa ja tekemisen meininkiä.

Lukiessaan näitä Hammett -tarinoita huomaa kirjailijan omistautuneisuuden kirjallisuudelle. Lillian Hellman kertoo alun muistelmissaan, että Hammett piti kovasti William Faulknerista ja hänen tuotannostaan. Toisaalta he olivat kumpainenkin myös Faulknerin tuttavia ja tapailivat aikoinaan säännöllisesti. Yhtäkaikki ainakin tämä kokoelma on sujuvaa tekstiä ja sopivasti supliikein kevennettyä, joten ei pitäisi tuottaa suurempia vaikeuksia. Luulen että käännöstyö on toteutettu alkuperäistä kunnioittaen, joten tod. näk. oikeanlainen henki tarinoista välittyy. Pitänee lukea myös joku herran täyspitkä romaanikin. Kenties tuo valkokankaallekin yltänyt Maltan haukka, jonka olen nähnyt mutten lukenut. Uskottavaa ja hyvää gangsterikirjallisuutta.


"Well  there's a body in the bay,
The cops are taking it away.
They said this case was closed,
It only shows that you never know.

'Cause who they going to get,
When the trouble's got to stop?
Here's my card,
I'm the Continental Op."

Rory Gallagher - Continental Op (Defender album 1988)