Suomentanut: Joel Lehtonen
Sivumäärä: 290
Painos ja vuosi: 2.painos - 1976
Niin suuressa kuin pienessä maailmassa kaikki tapahtuu samoja latuja. Ranskalainen kirjailija Anatole France oli aikoinaan kirkon syynissä, johtuen hänen yhteiskunta- ja uskonnolliskriittisyydestään. Häntä pidettiin kommunistina ja jotkut tahot pitivät häntä jopa anarkistina. Kaikesta huolimatta kirjailija palkittiin Nobelin kirjallisuuspalkinnolla vuonna 1921 ja esimerkiksi tämä Pingviinien saari voidaan laskea maailmankirjallisuuden klassikoksi. Hänen kirjallisuutta on suomennettu runsaasti ja monipuolisesti. Itse olen kiinnostunut myös teoksesta Kuningatar Hanhenjalan ravintola, ja tämän luen todennäköisesti seuraavaksi(lähiaikoina).
Tarina alkaa siis heti kättelyssä hauskalla ja nälvivällä asenteella kristinuskoa kohtaan. Munkki Pyhä Mael seilaa maailman meriä graniittisella ammeella ja törmää löytämättömälle saarelle, jossa asuu outoa kansaa. Tämä hauska kansa herättää luottamuksen hengenmiehessä ja vaikka hän ei ymmärrä sikäläistä kieltä, hän päättää kastaa pingviinit kristinuskoon. Tämän jälkeen saavat jo pois menneet viisaat päättää miten toimitaan, koska munkin tomppeli meni kastamaan aivottomia luontokappaleita. Ei siis auta muu kuin muuttaa pingviinit ihmisiksi. Pyhä Mael hinaa saaren Bretagnen rannikolle ja tästä alkaa monipuolinen ja sekava historia-eeppinen kertomus. Pingviinien saari on tulvillaan kritiikkiä uskontoja, politiikkaa ja jopa taiteita kohtaan. Kaikki tämä kerrotaan satiirinomaisin keinoin ja sopivan pöhkösti.
Huomattavissa on kuitenkin terävä ja naseva kuvaus Ranskasta ja Euroopasta pienoiskoossa, tarinan henkilöinä on jopa oikeita historian henkilöitä omilla nimillään ja ilmiselvästi myös vertauskuvallisia hahmoja. Itselleni mieleen jää oivallinen korruption ja nepotismin kuvailu, ja mikä parasta - pingviinien saarella tehdään kaikki samat virheet mitkä on tehty kautta maailman historian. Jopa ihmissuhteissa uppoudutaan sarkastisen hauskalla tavalla esim. sydämen suruihin ja mustasukkaisuuteen. Ihminen kuvataan hauskan raadollisesti kaikkine puutteineen ja tässä Anatole France on mielestäni onnistunut. Kollektiivisuus johtaa siis usein ja väistämättä tyhmyyteen, varsinkin jos porukalla on huono johtaja. Niinpä viimeiset 30 sivua kertookin Pingviinian lopullisesta rappiosta ja tuhosta, ehkäpä myös uudesta alusta.
Kirja on monipuolisuudesta huolimatta aika raskasta luettavaa, pienet kertomukset limittyvät yhtenäisiksi ketjuiksi, joissa kronologia hetkittäin sahaa edes takaisin. Toisaalta mukana on myös vähemmän kokonaisuuteen kytkeytyviä vaiheita. Lukuisien eri henkilöiden esiintyminen näinkin ohuessa kirjassa lyö pakkaa sekaisin ja tekee tunnelmasta jotenkin turhan "irrallisen". Käännöstyöstä en osaa tietenkään suuremmin sanoa, mutta luulisin että(omana aikanaan) suhteellisen sujuvasti toteutettu. Itseäni oudoksuttaa valikoivuus esim. käännettyjen erisnimien ja paikannimien suhteen, jotkut asiat on suomennettu ja jotkut jätetty alkukieleensä. Jotenkin historiantutkielmamainen ilmaisutapa on alaviitteeseen lisätyt suomennokset ja selitykset, osittain muutenkin. Kirja on ehkäpä pakinointia parhaasta päästä ja jos tykkää Arto Paasilinnan tuotannosta, saattaa tykätä tästäkin. Hyvin moni kirja on lukemisen arvoinen, myös tämäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti