Suomentanut: Pentti Saaritsa
Sivumäärä: 170
Painos ja vuosi: 1. painos - 1972
Patagonian tullissa Stalinisti muistelee. Luin tuossa jokunen aika sitten että Pablo Nerudan hauta avataan ja hänen jäännöksensä nostetaan ylös. Epäillään että runoilija ei olisikaan kuollut syöpään, vaan että hänet oliskin salamurhattu. Nerudahan kuoli siis Chilen vallankaappauksen jälkeen vuonna 1973, jolloin aika olisi ollut hyvin otollinen. Myrkytettiinkö hänet? Yhtä kaikki hänet tunnetaan runoilijana, diplomaattina ja kiihkeänä kommunistipolitikkona, joka on jäänyt syöpymättömästi kirjallisuuspiirien mieleen. Mies sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1971 ja hänen pääteoksena pidetään Canto generalia, joka on sisällytettynä tähän Andien mainingit runoteokseen.
Andien mainingit-kirja sisältää kolme osaa, jotka on jaettu kronologisesti eri aikakausiin. Mielestäni Nerudan runot ovat vuosien saatossa muuttuneet pelkistetymmiksi ja selkeämmiksi. Jopa runojen asu on riisutumpaa ja lyhyt sanaisempaa. Teksteissä ovat vahvasti läsnä poliittiset mielipiteet ja kansalaisen asema, joihin runoilija on kiihkeäsanaisesti tarttunut. Toisaalta oodeissaan hän pyrkii kunnioittamaan ja huomioimaan arkisiakin tapahtumia ja esim. ihmisen käsin valmistamia esineitä. Käsityöläisyys on siksikin lähellä proletariaa, että itse kukin voi helposti päätellä kenen riveissä Neruda on seisonut. Erotiikan osuus on vihjailevaa ja piilomerkityksellistä, mutta onpa joukossa jopa suoranaista lihallisen rakkauden ylistystä. Ihminen sinällään on kuvattu hyvin levottomana, väkivaltaisena ja luokkatietoisena. Runoilijan toive individuaalisesta yksilöstä ei ole mielestäni yhtään humaanimpi kuin Stalinin Neuvostoliitossa. Aina kun on kyse vallankumouksesta, niin ihmisiä kuolee ja onko sillä itseisarvo ihmisten hyvinvoinnin kustannuksella. Allekirjoittanut lukija näkee taiteilijan istumassa Castron vieressä sikari suussa - hän polttaa itselleen ja köyhälle välivaltaiselle idealistiluokalleen.
Varsinkin alkupuolen tuotanto on pikemminkin surrealistista, vaikka runoilija on itse ollut taipuvainen luokittelemaan runonsa helposti ymmärrettäväksi. Tunnelma on vahvasti latinalaisamerikkalainen ja luontokin oivallisesti mahtuu Nerudan konteksiin. Jotenkin en vain itse oikein päässyt sisälle tähän Andien mainingit teokseen. Kelvollista mutta ei itseäni liioin puhuttelevaa runoilua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti