Grazia Deledda - Elias Portolu

Suomentanut: Jalmari Hahl

Sivumäärä: 236

Painos ja vuosi: 1.painos - 1928

Hauduttava kuumuus ja keltaiset kedot joilla lammas-karja laiduntaa, Sardinian sinisen taivaan alla. Elias Portolu oli Grazia Deleddan läpimurto kirja, jolla hän käynnisti menestyksellisen uransa italialaisessa kirjallisuudessa. Tämä kirja puolustaa itseään kaunokirjallisuuden klassikoiden joukossa, kaiketi oikeutetusti. 

Tarina alkaa siitä kun Portolun veljessarjan pojankasvoinen Elias pääsee vankilasta lusimasta tuomiota, jonka syytä ei milloinkaan suoranaisesti kerrota. Elias on perheen fiksuin ja filmaattisin, mutta työtävieroksuva ja retaleen oloinen. Kaiken lisäksi hän on auttamatta naismainen ja heiveröinen ns. "juustonukke". Ukko Portolu jaksaa vuoroin haukkua ja kehua poikiaan ja muutenkin porukka on kuin rähinöivä romanilauma. Perheen työteliäs mutta yksinkertainen Pietro seurustelee nuoren ja kauniin Maddalenan kanssa ja menee myös hänen kanssaan vihille. Eliaksella ja Maddalenalla on kuitenkin vispilänkauppaa ja he ovat ilmeisen rakastuneet. Tästä käynnistyy käsittämättömän lapsellinen ja sekava, mutta toki kiihkeän intohimoinen petossuhde. Erityisesti Elias on lapsellisen sairas tunnemaailmaltaan, itsekeskeinen ja omahyväinen. Maddalena sen sijaan röyhkeä ja petollinen. Jo sinällään tapahtumat soljuvat luontevan kierosti Nuorossa, joka tuolloin oli paheen ja rikollisuuden  tyyssija. Edes Eliaksen pappisvihkimys ei pysty kesyttämään kiihkeitä välimerenmiehen tunteita. Ja kuinkas muuten näitä surkeita tekoja puolustellaan sielunvihollisen kataluudella, toisin sanoen pirun syytä koko homma.

Tarina kerrotaan muutenkin liioittelevalla kiihkeydellä ja siinä toistetaan tarpeettoman paljon samoja asioita, ehkäpä tätä käytetäänkin lähinnä tehokeinona. Mielestäni keskeinen teema on tässäkin kirjassa on synti ja siihen lakeaminen, tarkemmin sanoen kielletyn hedelmän puraiseminen. Jotenkin tämän onnettoman ja hosuvan porukan yllä leijuu tosiaankin jokin sardinialainen kirous. Jollakin tasolla Elias Portolussa käytetään mehukkaasti Madonna ja huora tematiikkaa. Lisäksi tätä täydentävänä vastapainona käytetään eksynyttä ja rappeutunutta huorapukkia sinisilmäisten junttien puutarhassa. Mielenkiintoinen havainto yhtäläisyydestä Tuulen viemää kirjaan, jossa myöskin kamppailtiin samanlaisessa tilanteessa - alhaisten mutta aitojen tunteiden myrsky uskonnollismoraalisia seikkoja palvovassa yhteisössä. Jos se on kielettyä, sitä haluaa enemmän. Uskon että Grazia Deledda venyttää näitä asioita tarkoituksella äärimmilleen, saaden täten potkua kirjoihinsa. Ehkä mielenpainuvinta tarinassa on kuitenkin vahva ympäristön kuvailu ja ihmisten luonnonläheisyys. Teksteissä on feministisiä piirteitä ja niitä ei voi olla aistimatta, näin ollen luulenkin että kirja on myös kaikessa romanttisuudessaan naislukijoiden mieleen. 

Kaiken kaikkiaan arvioni kirjasta on tahallisesti asenteellinen ja subjektiivinen, mukaillakseni kirjan ilmapiiriä.

Seuraavassa mielestäni edustava otos Grazia Deleddan kirjoitustyylistä;

"Hauskinta oli sentään iltaisin isossa majassa valkean ääressä, joka paloi räiskyen, korkealle liekehtien. Ulkona oli viileää, melkein koleaa, kuu vaelsi länttä kohti luoden maisemaan jylhän lumoavan tunnelman. Sardinian himmeät, yksinäiset kuutamoyöt! Sarvipöllön värähtelevän houkutteleva ääni, ajuruohon korpituoksu, mastiksipuun kirpeä lemu, kaukaisten metsien ikävöivä humina sulavat yksitoikkoiseksi ja surumieliseksi sopusoinnuksi, joka tuo sydämeen juhlallisen alakuloisuuden, alkuperäisen puhtaudentilan kaihon. -"

Grazia Deledda - Elias Portolu s.44