Timo K. Mukka - Kyyhky ja unikko

Kirjailija: Timo K. Mukka

Sivumäärä: 112

Painos ja vuosi: 1.painos - 1970

Väärin ymmärretty, vai mies väärässä ajassa? Pellolainen Timo K. Mukka julkaisi esikoisteoksensa Maa on syntinen laulu vain 19 vuotiaana. Hän oli paljolti hyljeksitty ja kummeksittu pienessä pohjoisen yhteisössä, joka ei ollut valmis niinkin radikaaliin taiteilijaan kuin Timo oli. On totta että hänen kirjansa ovat tabuja rikkovia ja tavallaan myös paljastuskirjoja. Hänen tarinansa noudattavat pitkälti 1900-luvun alkupuolen Tornionlaakson meininkiä, jos eivät suoranaisesti niin ainakin välillisesti. Itse olen aiemmin lukenut juuri tämän Maa on syntinen laulu ja lisäksi runokirjan Punaista. Koska hiljattain tuli kuluneeksi 40 vuotta taiteilijan kuolemasta, päätin tämän seikan kunniaksi lukea pienoisromaanin Kyyhky ja unikko.

Pieti Kolström on palannut maailmalta pohjoiseen kylään synnyinseudulleen, eikä hänellä ole työtä tai suuremmin mutakaan tarkoitusta. Kesän päivät valuvat menemään kuin vesi hanhen selästä, eikä mitään tunnu tapahtuvan, kunnes hän tapaa Merja Paukun siskon Darja Paukun. Tästä alkaa omituinen ja pelottavakin suhde nuoren alaikäisen tytön kanssa. Tässäkin kirjassa käsitellään arkoja ja arveluttaviakin asioita, aikuisen miehen ja nuoren naisen(jopa lapsen) suhdetta. Tarina kumpuilee voimakkaana virtana todellisuuden ja unenomaisen harhan välimaastossa. Jotenkin rakkaus ja kuolema lyövät kättä ja antavat kuvan koleasta, kylmästä ja kuolemaa syleilevästä yksinäisestä miehestä. Ahdistuksen riivaama kipeä mieli ei löydä keinoja purkautua ja ajaa miehen tuhon tielle ja kirjan surulliseen loppuunsa. Vaikka kirjailijaa ei aikoinaan hyväksytty kotiseudullani Pellossa, on se nauttinut aina "köyhemmän" väestönosan kunnioitusta ja älymystö on sitä aina arvostanut. Ehkä tämä teos ei edusta keskeisintä Mukan tuotantoa, mutta mielestäni antaa oivan lisän siihen.

Mielestäni Mukan teksti on selkeää ja taiteellista, haastaa jopa isompien kehien dinosaurukset tasaiselle. Mieleeni tulee voimakas alakuloisuus ja kuoleman kaipuu, jota käsittääkseni vähintään salaa yksi jos toinen tornionlaaksolainen on potenut vuosikymmenten saatossa. Hetkittäin tekstin tyyli vaihtelee nopeastikin runollisuuden ja asiatekstin välillä. Vaikka Timo Mukka oli etupäässä kuvataiteilija, oli hän mielestäni aina pikemminkin kirjailija. Toisaalta hänen kirjansa ovat kuin maalauksia, jossa sivellin jatkaa sulavasti paikasta toiseen - kuvasta kuvaan. Jos on kiinnostunut kirjailijasta, kannattaa tästä aloittaa, niin ei pode liian suuria järkytykisä heti kärkeen.